17/10/2012

Deadline

Tässä sitä taas ollaan, zombiapokalypsin äärellä.

Deadline jatkaa sanoista kauneimmalla nimettynä Mira Grantin Newsflesh-sarjaa, ja minä jatkan sillä jo hieman kuluneella aiheella, että tunkekaa ne nimenvaihdot jne. (Grant on minusta kyllä paljon parempi kirjailija kuin käsittääkseni ensimmäinen minänsä Seanan McGuire.)


Shaun Mason jatkaa raportointia siitä, mihin edellisessä kirjassa jäätiin. Ykkösosan menetykset kaihertavat mieltä kovin, ja Shaun onkin väkivaltainen ääliösurussaan kieriskelevä, mielenterveydeltään horjahteleva nuori mies. Sitten CDC (eli tartuntatautiviranomainen) lähettää Shaunin tiimin syliin yhden nuoren tutkijansa, jolla on skuuppi: jengiä kuolee epämääräisistä, ei-zombihenkisistä syistä, ja sitten tempaudutaankin mukaan kieroiluun ja salaliittoihin ja vaaran tunteeseen.

Tuntuu, ettei tästä pitäisi millään muotoa pitää niin paljon kuin pidin, sillä teknisesti ottaen kirjassa on aika paljonkin ärsyttävää. Shaun on päähenkilö, jonka kuolemaa en jäisi itkemään, eikä minulla toden totta ole sekuntiakaan aikaa kuolleille sisaruksille, jotka jäävät hengaamaan lepakoiksi päähenkilön tapuliin. Kirjassa on ykkösosan tapaan hieman toisteisuutta ja höpöhöpökynnys ylitetään etenkin lopussa komealla loikalla.

Ja kuitenkin. Kuitenkin. Grant onnistuu luomaan paikoin todella hyytävän tunnelman - sellaisen, ettei kirjaa voi käsistään laskea. Teksti on sujuvaa ja viihdyttävää, eikä kaikkia juonenkäänteitä voinut ennalta arvata (ei sillä, että olisin kovasti yrittänytkään.) Zombiapokalypsin jälkeinen mediaa pursuava yhteiskunta on kiehtova kuin mikä, ja bloggaajineen todella aikamme kuva (vaikka näennäisesti sijoittuukin nelisenkymmentä vuotta tulevaisuuteen.) Zombit ovat tarpeeksi pelottavia, mistä huolimatta kirja ei itse asiassa ole edes kovin väkivaltainen (vaikka kauheat kuolemat ovatkin usein genrelle ominaisia.)

Tässä puhuttiin sellaisesta viiden tähden rajamailla hiipivästä lukukokemuksesta, ystävät, enkä oikein osaa edes selittää, miksi. Vain mainitsemani hypähdys höperyyden puolelle lopussa häiritsi sen verran, että kokonaisarvio rojahti vaatimattomaan neljään tähteen.

Onneksi seuraava osa istuu jo kirjahyllyssä.

2 comments:

Oona / Lopunajan lauseet said...

Juu, näissä on sitä jotakin. Jostain syystä sarja kolahti minuun tosi kovaa, vaikka esimerkiksi tämä osa olikin heikompi kuin edeltäjänsä, ja sisälsi monia sellaisia asioita joiden olisi pitänyt ylittää ärsytyskynnys ihan roimalla loikalla. Mutta ei. Sarja vain potkii, kuin zombikarhu!

Liina said...

Mahtavaa, ollaan samoilla linjoilla! Hassua, että nämä todella ovat sellaisia periaatteessa-pitäisi-ärsyttää -kirjoja, jotka eivät toden totta raivostuta vaan koukuttavat.

Tutkimattomia ovat lukijoiden tiet.