Kate Milfordin The Boneshaker (jota ei pidä sekoittaa Cherie Priestin Boneshakeriin) oli yllättävän sympaattinen ja mainio. Älkää kysykö, miksi luen kirjoja, joiden en välttämättä oleta olevan sympaattisia ja mainioita. Tai itse asiassa, kysykää pois vaan - se johtuu siitä, että haluan antaa niille tilaisuuden yllättää.
1910-luvulle sijoittuva The Boneshaker kertoo 13-vuotiaasta Nataliesta, joka tykkää mekaanisista asioista ja auttelee isänsä korjauspajalla. Sitten kaupunkiin saapuu kiertelevä lääkeshow, jossa kaikki ei todellakaan ole ihan niin kuin pitäisi - tätä eivät tietenkään kaikki kaupungin asukkaat näe, joten katastrofin estämiseksi Natalien pitää toimia. Tietty.
Ihan yksin ei Natalie ole, millä saralla The Boneshaker eroaa hieman ya-genren käytännöistä: kirjassa on myös avuliaita, tilanteen ymmärtäviä aikuisia. Aika paljon hekin silti laskevat sankarittaren harteille, mikä ehkä aikuislukijaa hieman sieppasi.
Milford on kirjoittanut kirjaansa kaikkea siistiä, kuten risteyksissä tehtyjä diilejä paholaisen kanssa ja itsestäänliikkuvia mekaanisia nukkeja ja polkupyörän, jolla ajaminen on yhtä helvettiä (kirjan nimi viittaakin siihen.) Kaikkea ei myöskään selitetä aivan auki tai lopussa punota aivan nätisti kiinni, ja siitä pisteet. Milford ei lupaa ihmeitä, vaikka fantasiaa kirjoittaakin. Pelottavat kohdat olivat lisäksi oikeasti aika jänskiä.
Lukijalle tietyt Natalien perhekuviot selviävät aika paljon nopeammin kuin sankarittarelle itselleen, mutta kerrankin se ei haitannut. Se, miten Natalie tajuaa, mitä perheessä on tapahtumassa, on luontevan ja luonnollisen oloista.
1910-luvulle sijoittuva The Boneshaker kertoo 13-vuotiaasta Nataliesta, joka tykkää mekaanisista asioista ja auttelee isänsä korjauspajalla. Sitten kaupunkiin saapuu kiertelevä lääkeshow, jossa kaikki ei todellakaan ole ihan niin kuin pitäisi - tätä eivät tietenkään kaikki kaupungin asukkaat näe, joten katastrofin estämiseksi Natalien pitää toimia. Tietty.
Ihan yksin ei Natalie ole, millä saralla The Boneshaker eroaa hieman ya-genren käytännöistä: kirjassa on myös avuliaita, tilanteen ymmärtäviä aikuisia. Aika paljon hekin silti laskevat sankarittaren harteille, mikä ehkä aikuislukijaa hieman sieppasi.
Milford on kirjoittanut kirjaansa kaikkea siistiä, kuten risteyksissä tehtyjä diilejä paholaisen kanssa ja itsestäänliikkuvia mekaanisia nukkeja ja polkupyörän, jolla ajaminen on yhtä helvettiä (kirjan nimi viittaakin siihen.) Kaikkea ei myöskään selitetä aivan auki tai lopussa punota aivan nätisti kiinni, ja siitä pisteet. Milford ei lupaa ihmeitä, vaikka fantasiaa kirjoittaakin. Pelottavat kohdat olivat lisäksi oikeasti aika jänskiä.
Lukijalle tietyt Natalien perhekuviot selviävät aika paljon nopeammin kuin sankarittarelle itselleen, mutta kerrankin se ei haitannut. Se, miten Natalie tajuaa, mitä perheessä on tapahtumassa, on luontevan ja luonnollisen oloista.
No comments:
Post a Comment