30/07/2013

Blood of Ambrose

Kas, meinasi Morlock the Maker jäädä välistä.


James Engen Blood of Ambrose oli joskus varmaan Locuksen mielestä hyvä, joten ostin sen äänikirjana, enkä suuria odotellut. Katsokaa nyt tuota kanttakin.

Mutta sitten hieman yllättäen kävi niin, että kirja olikin oikein hyvä. Ehkä kyse on jälleen siitä odotusten ja todellisuuden kohtaamisesta, mutta tämä tummahko fantasiapläjäys onnistui pitämään otteessaan ja välillä jopa naurattamaankin. Naurattamisen lisäksi Enge on onnistunut luomaan kiinnostavia hahmoja ja oikeasti ihan järjettömän pelottavan pahiksen sinne kirjan loppupuolelle.

Alkuasetelmahan on puolestaan sellainen, että nuori kuningas taistelee hengestään ja kruunustaan vallananastajaa vastaan. Isoäiti ja sijaishallitsija on viiden minuutin päässä roviosta kun apuun tulee isosetä, vanha velho, Morlock.

Kaikkinensa toimiva paketti: hankin seuraavankin osan, vaikka siitä olen kyllä jokseenkin pahoillani, ettei sitä saa äänikirjana. Tässä kun oli lukijakin mainio.

No comments: