No niin, von Neumannin koneita siis, en hyvistä yrityksistäni (ja siitä, että luen töihin kävellessäni ja epähuomiossa astun askelmille, joita ei ole) huolimatta ole saanut Peter "Finncon-vieras" Wattsin Sokeanäköä vielä luettua (se on arvostelukappale, olen myynyt sieluni, tai no, sen, mitä siitä nyt oli jäljellä.)
Mutta Madeline Ashbyn vN oli kirjastosta, ja se oli ihan mainio nuorten kirja, aion lukea toisenkin osan. Kas, Amy (en jostain syystä diggaa Amysta päähenkilön nimenä, mutta se on varmaankin vain henkilökohtainen ongelmani) on von Neumannin kone, siis itsereplikoituva robotti. Hän on suosittua sarjaa ja asuu ihmisisänsä ja vN-äitinsä kanssa ... kunnes sukupolvea vanhempi rouvashenkilö, jonka kutsuminen mummoksi tuntuu hieman irvokkaalta, astuu kuvaan ja osoittaa, että ihmiskunnan huolet ovat käyneet toteen: on kuin onkin robotteja, jotka voivat vahingoittaa ihmisiä. Amy hoitelee mummonsa ... mutta saakin tästä ei-toivotun kumppanin.
Edelläkuvatun seurauksena Amy joutuu tietenkin pakomatkalle, mutta kehen voi luottaa kun mummon (irvokkuudesta viis, ainakin "mummo" on lyhyt sana) replikoimat tädit jahtaavat Amya, ihmiskunnasta nyt puhumattakaan? Pitäähän nämä masiinat nyt äkkiä kerätä pois ärsyttämästä biologisempia entiteettejä.
Vauhti oli kova, mutta jotenkin Amysta on onnistuttu luomaan hahmo, joka on sekä täysin vieras että tarpeeksi tuttu. Hahmot ovat muutenkin kiinnostavia. Hahmojen erinomaisuus onkin kirjan vahvuus, sillä ympäristö jää hieman valjuksi, kuin pahvisiksi lavasteiksi.
Hieno kirja, tämä vN.
Finnconista muuten sen verran, että siellä on tilaisuus bongata allekirjoittanut sunnuntaina paneelikeskustelun osapuolena puoliltapäivin jossain tilassa, jota en muista. Ja koska pelkään, etten saa siellä sanaa suustani, en aio sitä myöskään selvittää. Toivon kai, ettei sinne tule ketään. Mysteeriksi jää, miksi ylipäänsä mainitsen tästä. Ehkä samalla toivon, että sali pullistelee yleisöä. Ristiriitainen on ihmisen mieli.
Mutta Madeline Ashbyn vN oli kirjastosta, ja se oli ihan mainio nuorten kirja, aion lukea toisenkin osan. Kas, Amy (en jostain syystä diggaa Amysta päähenkilön nimenä, mutta se on varmaankin vain henkilökohtainen ongelmani) on von Neumannin kone, siis itsereplikoituva robotti. Hän on suosittua sarjaa ja asuu ihmisisänsä ja vN-äitinsä kanssa ... kunnes sukupolvea vanhempi rouvashenkilö, jonka kutsuminen mummoksi tuntuu hieman irvokkaalta, astuu kuvaan ja osoittaa, että ihmiskunnan huolet ovat käyneet toteen: on kuin onkin robotteja, jotka voivat vahingoittaa ihmisiä. Amy hoitelee mummonsa ... mutta saakin tästä ei-toivotun kumppanin.
Edelläkuvatun seurauksena Amy joutuu tietenkin pakomatkalle, mutta kehen voi luottaa kun mummon (irvokkuudesta viis, ainakin "mummo" on lyhyt sana) replikoimat tädit jahtaavat Amya, ihmiskunnasta nyt puhumattakaan? Pitäähän nämä masiinat nyt äkkiä kerätä pois ärsyttämästä biologisempia entiteettejä.
Vauhti oli kova, mutta jotenkin Amysta on onnistuttu luomaan hahmo, joka on sekä täysin vieras että tarpeeksi tuttu. Hahmot ovat muutenkin kiinnostavia. Hahmojen erinomaisuus onkin kirjan vahvuus, sillä ympäristö jää hieman valjuksi, kuin pahvisiksi lavasteiksi.
Hieno kirja, tämä vN.
Finnconista muuten sen verran, että siellä on tilaisuus bongata allekirjoittanut sunnuntaina paneelikeskustelun osapuolena puoliltapäivin jossain tilassa, jota en muista. Ja koska pelkään, etten saa siellä sanaa suustani, en aio sitä myöskään selvittää. Toivon kai, ettei sinne tule ketään. Mysteeriksi jää, miksi ylipäänsä mainitsen tästä. Ehkä samalla toivon, että sali pullistelee yleisöä. Ristiriitainen on ihmisen mieli.
6 comments:
Tämä oli jossain suositeltujen kirjojen listalla ja ehdokkaanakin, mutta se on siis oikean oikeasti hyvä ja luettava, okei.
Sunnuntain ohjelmaan on varmasti tunkua. Kannattaa hymyillä, vaikka ei sanoja suusta saisikaan, se luo illuusiota. Eikunoikeesti, hyvin se menee. Never give up, never surrender tai jotain... (olen kyllä valitettavan väärä ihminen kannustamaan, kun olen systemaattisesti itse kieltäytynyt kaikista esiintymisistä jo 2009 lähtien)
Ja sitten kun luin mitä kirjoitin, niin pitää tarkentaa, että kieltäytyminen koskee vain harrastustoimintaa. Työnantaja pakottaa minut aukomaan suutani silloin tällöin.
Liina, kauheaa sanoa ja niin pois päin, mutta olen lukenut jotain nimeltä Blindsight (nimi on hieno) ja se oli niin hyvä että en muista siitä mitään paitsi jotenkin kalsean tunnelman. Pokkari meni Suuressa Kirjapuhdistuksessa joten en voi tarkistaa oliko saman herran... Uh. Toivottavasti kolahtaa sinulle paremmin. Yritän vältellä Guest of Honoria :-)
Paneelista tulee briljantti kokemus, joka innostaa sinua hakeutumaan jatkossa politiikkaan, jotta pääsisit usein osallistumaan julkisiin keskusteluihin. Näin tämän unessa, joten se varmasti totta. Se että olet nyt myynyt sielusi, sopii kuvaan mainiosti, koska tunnetusti niillä areenoilla on helpompi pyöriä ilman sellaista lisäkettä.
Raija, kyllä vain, kannattaa lukea. Ymmärrän kyllä epäilyksesi - muistan kun kirjoitit siitä Robocalypsesta vai mikä se nyt oli, mahdoton sana kuitenkin, ja se vaikutti niiiiin ankealta, että välttelisin varmaan itsekin kaikkea robotteihin liittyvää sellaisen jälkeen.
Harjoittelen täällä parhaillaan leveintä hainvirnettäni! (Ootko sä paikalla?)
Ja työnantajat, ne on just tuollaisia. Inhottavia.
Booksy, no voi saatana, pitäiskö saman tien vetäistä päälle jakkupukku jos mua odottaa loistava tulevaisuus politiikassa? :D
Ja jos, niin mistä saan jakkupuvun? Sielukin meni jo, pitää varmaan maksaa ihan rahalla!
Se on muuten juuri sama kirja, johon sieluni vaihdoin. Nyt suomennettu - fiksua, sillä se olisi englanniksikin hyllyssä. Mä itse asiassa diggaan ihan kauheasti tästä, mutta kalseahan se on kuin tammikuinen räntäsade :D
Haa, tämä odottaa Kindlellä lukuvuoroaan. Joka toivottavasti tulee pian nyt kun sarjasta on jo julkaistu kakkososakin.
Mä huomasin kanssa, että kakkososa, ja häkellyin vähän vauhdista. Mutta odotan kyllä innolla - toivottavasti se saapuu kirjastoonkin pian :)
Post a Comment