Adam Roberts on minusta vähän vaikea kirjailija; pidin Yellow Blue Tibiasta niin paljon, että kaikki sen jälkeen on ollut melkoinen sarja pettymyksiä.
No, Jack Glass oli kuitenkin mainio, vaikkei tietenkään niin hyvä kuin Yellow Blue Tibia, mutta mikäpä olisi. Jack Glass on pahamaineinen murhamies ja kirja kertoo murhasta kolmella tavalla, kuten heti alussa selvitetään.
Kirjassa ihmiskunta on levittäytynyt toisille planeetoille ja asteroidivyöhykkeille - rangaistusvangit louhivat asteroideja ontoiksi, ja näistä sitten tehdään kivoja koteja keskiluokalle. Köyhät asuvat kuplissa avaruudessa; onnettomuuksia sattuu paljon, eikä köyhyydestä ole helppoa päästä eroon. Ja sitten on Jack, joka tappaa, ja jota ei saada kiinni ... mutta miksi hän tappaa?
Robertsin kirjoitustyyli ei nyt aivan suoranaisesti edelleenkään vetoa minuun - tätä ei tullut ahmineeksi. Juonensakin puolesta kirja oli paikoin outo ja vähän ärsyttävä, vaikka epäilen, että juonellisesti outo ja vähän ärsyttävä tekisi hyvää itse kullekin. On nimittäin sanottava, että on myös kovin virkistävää lukea teosta, joka ei ole juonensa puolesta kuin sileä pallo.
Huikeaa sen sijaan oli Robertsin yhteiskuntakuvausten ohella se hetki, jolloin mysteerin ratkaisu paljastui. Ai ai. (Olen ottanut erivapauksia niiden ystävieni suhteen, joiden epäilen jättävän kirjan joka tapauksessa lukematta ja surutta spoilannut lopun saadakseni huitoa käsilläni ja sanoa "Mieti! MIETI!")
No, Jack Glass oli kuitenkin mainio, vaikkei tietenkään niin hyvä kuin Yellow Blue Tibia, mutta mikäpä olisi. Jack Glass on pahamaineinen murhamies ja kirja kertoo murhasta kolmella tavalla, kuten heti alussa selvitetään.
Kirjassa ihmiskunta on levittäytynyt toisille planeetoille ja asteroidivyöhykkeille - rangaistusvangit louhivat asteroideja ontoiksi, ja näistä sitten tehdään kivoja koteja keskiluokalle. Köyhät asuvat kuplissa avaruudessa; onnettomuuksia sattuu paljon, eikä köyhyydestä ole helppoa päästä eroon. Ja sitten on Jack, joka tappaa, ja jota ei saada kiinni ... mutta miksi hän tappaa?
Robertsin kirjoitustyyli ei nyt aivan suoranaisesti edelleenkään vetoa minuun - tätä ei tullut ahmineeksi. Juonensakin puolesta kirja oli paikoin outo ja vähän ärsyttävä, vaikka epäilen, että juonellisesti outo ja vähän ärsyttävä tekisi hyvää itse kullekin. On nimittäin sanottava, että on myös kovin virkistävää lukea teosta, joka ei ole juonensa puolesta kuin sileä pallo.
Huikeaa sen sijaan oli Robertsin yhteiskuntakuvausten ohella se hetki, jolloin mysteerin ratkaisu paljastui. Ai ai. (Olen ottanut erivapauksia niiden ystävieni suhteen, joiden epäilen jättävän kirjan joka tapauksessa lukematta ja surutta spoilannut lopun saadakseni huitoa käsilläni ja sanoa "Mieti! MIETI!")
No comments:
Post a Comment