Kate Atkinsonin Life After Life oli tavallaan kauhean hyvä, ja tavallaan vähän epätyydyttävä.
Kas kun ajatus on, että on tyttö, Ursula, joka saa elämästään uusintaottoja. Tai miten sen nyt ottaa, saako hän niitä vai joutuuko ottamaan kunnes homma menee oikein, mutta joka tapauksessa, tyttö kuolee synnytyksessä. Ja sitten hän syntyy uudestaan eikä kuole. Ja niin edelleen.
Puhtaasti romskuna Life After Life oli oikeasti todella hyvä - Atkinson osaa kirjoittaa. 1910-luvusta alkavassa kirjassa on niin kauhakaupalla englantilaista charmia, että hahmojen peribrittiläisen aksentin voi kuulla korvissaan, kun lukee. Tässä puolessa ei ole mitään valittamista, ellei nyt sitten se, että iso osa kirjasta keskittyy toiseen maailmansotaan ja minä olen aika kypsänä toiseen maailmansotaan - vaikka se kuvattaisiinkin näin kovin elävästi ja uskottavasti.
Aikaparadoksaalisena tutkielmana kirja jättää kuitenkin himpun verran toivomisen varaa - vaikka tuskin kirjailija sellaista ihan tosissaan yrittikään kirjoittaa. Ursulan erilaisia elämänpolkuja seuratessaan oppii kuitenkin kaksi asiaa: 1) on ihan pöljä ajatus elää elämänsä kahdesti (kirjan lopussa huomaa huolestuvansa siitä, saako Ursula-parka ikinä levätä) ja 2) Hitlerin ottaminen mihin tahansa juoneen vain masentaa.
Kas kun ajatus on, että on tyttö, Ursula, joka saa elämästään uusintaottoja. Tai miten sen nyt ottaa, saako hän niitä vai joutuuko ottamaan kunnes homma menee oikein, mutta joka tapauksessa, tyttö kuolee synnytyksessä. Ja sitten hän syntyy uudestaan eikä kuole. Ja niin edelleen.
Puhtaasti romskuna Life After Life oli oikeasti todella hyvä - Atkinson osaa kirjoittaa. 1910-luvusta alkavassa kirjassa on niin kauhakaupalla englantilaista charmia, että hahmojen peribrittiläisen aksentin voi kuulla korvissaan, kun lukee. Tässä puolessa ei ole mitään valittamista, ellei nyt sitten se, että iso osa kirjasta keskittyy toiseen maailmansotaan ja minä olen aika kypsänä toiseen maailmansotaan - vaikka se kuvattaisiinkin näin kovin elävästi ja uskottavasti.
Aikaparadoksaalisena tutkielmana kirja jättää kuitenkin himpun verran toivomisen varaa - vaikka tuskin kirjailija sellaista ihan tosissaan yrittikään kirjoittaa. Ursulan erilaisia elämänpolkuja seuratessaan oppii kuitenkin kaksi asiaa: 1) on ihan pöljä ajatus elää elämänsä kahdesti (kirjan lopussa huomaa huolestuvansa siitä, saako Ursula-parka ikinä levätä) ja 2) Hitlerin ottaminen mihin tahansa juoneen vain masentaa.
10 comments:
Juuri eilenillalla lueskelin netistä Atkinsonin kirjojen takakansia ja pohdin laittaisinko tämän kirjastoon varaukseen... Kaksi Jackson Brodieta takana, toinen enkuksi, toinen suomeksi. Huumori toimii sen verran paremmin englanniksi, että en taida suomeksi seuraavia edes yrittää.
Aiheena Life after life on mielenkiintoinen, mutta yleensä vastaavissa alkaa aika äkkiä nyppiä joko liian huolimattomasti ajatellut yksityiskohdat tai epäuskottavuus.
Luulen, että ajan mittaan tulee luettua kyllä jossain vaiheessa..
Tuli vaan Perhosvaikutus ekana mieleen. Huokaus.
Atkinsonilta en ole kyllä lukenut yhtään mitään. Ehkä pittäisi.
Ja kirja, jossa Hitler oli ihan jees olla mukana, oli Stephen Fryn Making History. Tosin siinä Hitlerille kävi vähän huonosti.
Luen parhaillaan tätä kirjaa ja olen pääsääntöisesti tykännyt. Tarina etenee erittäin juohevasti ja kirjan perusidea on mielenkiintoinen. Mut kirjaa on vielä sen verran jäljellä, etten paljon enempää tohdi vielä sanoa.
Luin aikoinaan, muistaakseni joskus 90-luvulla, Atkinsonilta kirjat Museon kulisseissa ja Ihmiskrokettia ja tykkäsin molemmista todella paljon. Brodie-dekkaritkin olen lukenut, mutten niistä ihan vakuuttunut.
Helmikirjain, mihin päädyit? Minä voin kyllä tätä suositella, parhaimmillaan Ursulan elämien seuraaminen oli maagista.
Ja Atkinsonhan kirjoittaa tosi hienosti.
Linnea, en minäkään tätä ennen ollut lukenut Atkinsonilta mitään! Mutta nyt suhtaudun häneen suopeudella.
Otan varovaisesti vastaan suosituksesi. Jos luet Atkinsonin, voidaan sitten keskustella siitä, toimiko se, vai eikö toiminut. Minusta jäi vähän puolivillaiseksi siltä osin.
Mustikkakummun Anna, aika lailla samat fiilikset siis! Käyn sitten vilkaisemassa, mitä olit tästä mieltä, että älä unohda kirjoittaa opuksesta :D
Pitää varmaan perehtyä enemmänkin Atkinsonin tuotantoon, kun sitä moni kehuu!
Päädyin hakemaan kirjastosta Brodien, kun tykkään jumittaa aina vähän pidempään samoissa kuvioissa, jos jotain kivaa on löytynyt. Löysin jatkon edelliselleni, eli Started early, took my dog. Seuraavaksi sitten Life after life, Hitleristä huolimattakin..
Varmaan ihan hyvä valinta. Täydellisiä kirjojahan ihan valitettavan vähän kirjoitetaan, joten Hitlerit siellä täällä on vain kestettävä!
Mää just aloittelen tätä suomeksi. On todella kovat odotukset, tykkäsin ihan älyttömästi joskus muinoin Atkinsonin Museon kulisseissa ja Ihmiskrokettia -opuksista. Tosin en muista niistä mitään, joten siinä mielessä on onnellista, että ne ovat omassa hyllyssäni ja voin lukea ne joskus uudestaan. Tykkäsin kovasti myös ekasta Jackson Brodiesta, mutta en selvästi niin paljon, että olisin lukenut toisen. Tai no, oikeastaan olisin jo kuunnellut sen äänikirjana ajat sitten, mutta Audiblessa on vain lyhennetty versio. Nyt ajattelin mennä tekemään vähän iltapalaa ja sitten ehkä nukkumaan. Voisin myös hiljalleen lopetella tämän kommentin, josta on selvästi pääteltävissä, että oikeasti yritän vain vältellä sitä, että on mentävä lopulta nukkumaan.
Siina! Tässä on sydän: <3
Se on kiitoksena siitä, että kirjoitit noin mahtavan kommentin ja samalla osoitit minulle, että muutkin välttelevät nukkumaanmenoa.
Mutta kerro minulle, miltä on vaikuttanut tämä Atkinson?
No aivan hyvältä vaikuttaa! Mutta alan olla aika kypsä tuohon sotaan. Vähän lisää Hitleriä sopis mulle, mieluummin kuin noita räjähdyksiä ja raunioita. Mutta muuten pidän kyllä.
Hmmm. No, kohtahan se nähdään, mitä sit tykkäät :D
Post a Comment