Alaya Dawn Johnsonin teos The Summer Prince oli jänskä tapaus.
Siinä eletään kaukana tulevaisuudessa, jossain Brasilian alueella, kaupungissa, jota hallitsee kuningatar - ja kuningas, joka uhrataan.
June Costa on räkänokkainen teini, joka tapaa Enkin. Enki on seuraava kuningas, hän, jolla on vuosi elinaikaa. June ja Enki ystävystyvät ja luovat taidetta yhdessä, ja jotain rakkaudenkaltaistakin siinä kai on, mutta ei kovin perinteisesti, Enkin ensisijaisen rakastaja kun Junen paras ystävä. Tämä inhimillinen ja kliseet karttava rakkaus on muuten kirjan ehdottomia vahvuuksia. Hienosti kirjoitettu.
Aluksi olin vähän ärtynyt. June on niin kovin etuoikeutettu ja niin kovin teini-ikäinen, että häntä teki mieli ravistella. Mutta ei minun onneksi tarvinnut, kirjailija ravisteli puolestani. Ja hyvin ravistelikin, Junesta kasvaa kirjan mittaan ihan kelvollinen ihminen.
Tunnelma on hieno. Palmares Tres vaikuttaa paikalta, jossa olisi mielenkiintoista käydä - jos kohta, kiitos kirjan kannen, minusta siellä on koko ajan yö. Oikein vihreä ja lämpimänä hehkuva yö. Päivällä varmaan kaikki nukkuivat, näin uskon.
Kirja pisti myös miettimään taidetta. Olen tässä hiljattain lukenut parikin kirjaa (kuten tämä ja Radiant Days), joissa on fiktiivistä taidetta - sellaista, joka kuvaillaan lukijalle. En ole kummallakaan kerralla ollut oikein vakuuttunut. Osin ehkä siksi, että Junen ajattelu on niin kovin kakaramaista kirjan alussa (ja tällöin toki lienee kirjailijalle kunniaksi, ettei hänen taiteensakaan riivi sielua) - mutta osin ehkä siksi, että fiktiivinen taide on vaikea laji.
Hyvä kirja oli, oikein hyvä.
Siinä eletään kaukana tulevaisuudessa, jossain Brasilian alueella, kaupungissa, jota hallitsee kuningatar - ja kuningas, joka uhrataan.
June Costa on räkänokkainen teini, joka tapaa Enkin. Enki on seuraava kuningas, hän, jolla on vuosi elinaikaa. June ja Enki ystävystyvät ja luovat taidetta yhdessä, ja jotain rakkaudenkaltaistakin siinä kai on, mutta ei kovin perinteisesti, Enkin ensisijaisen rakastaja kun Junen paras ystävä. Tämä inhimillinen ja kliseet karttava rakkaus on muuten kirjan ehdottomia vahvuuksia. Hienosti kirjoitettu.
Aluksi olin vähän ärtynyt. June on niin kovin etuoikeutettu ja niin kovin teini-ikäinen, että häntä teki mieli ravistella. Mutta ei minun onneksi tarvinnut, kirjailija ravisteli puolestani. Ja hyvin ravistelikin, Junesta kasvaa kirjan mittaan ihan kelvollinen ihminen.
Tunnelma on hieno. Palmares Tres vaikuttaa paikalta, jossa olisi mielenkiintoista käydä - jos kohta, kiitos kirjan kannen, minusta siellä on koko ajan yö. Oikein vihreä ja lämpimänä hehkuva yö. Päivällä varmaan kaikki nukkuivat, näin uskon.
Kirja pisti myös miettimään taidetta. Olen tässä hiljattain lukenut parikin kirjaa (kuten tämä ja Radiant Days), joissa on fiktiivistä taidetta - sellaista, joka kuvaillaan lukijalle. En ole kummallakaan kerralla ollut oikein vakuuttunut. Osin ehkä siksi, että Junen ajattelu on niin kovin kakaramaista kirjan alussa (ja tällöin toki lienee kirjailijalle kunniaksi, ettei hänen taiteensakaan riivi sielua) - mutta osin ehkä siksi, että fiktiivinen taide on vaikea laji.
Hyvä kirja oli, oikein hyvä.
3 comments:
Minuun kyllä vetosi tämä. Kuulostaa siltä, että minäkin pitäisin tästä kirjasta.
Ai niin, sain sen kirjatyynyn! Nyt enää kirja siihen! Ehkä tämä!
Mä luulen, että saattaisit! Aluksi voit olla vähän että gngngng mutta kyllä homma sitten kannattaa kuitenkin.
Ja MAHTAVAA, nyt sulla on kirjatyyny! Se on mahdollisesti länsimaisen kulttuurin huipentuma. En sano tätä sarkastisesti, vaan oikein tosissani :)
Post a Comment