En tiedä, miten kiteyttäisin kaiken sen, mitä Sofia Samatarin A Stranger in Olondrian kanssa koin. Ne typerät ennakkoluulot, alun varovaisen innostuksen, loppupuolen rakastumisen.
Kirjahan on saanut kautta linjan mainioita arvioita - mitä nyt muutamat soraäänet ovat joutuneet jättämään kirjan kesken. Koska olen itse olympiatasoinen vastarannankiiski, pelkäsin, että luen kirjaa hampaat irvessä, koska se on kuitenkin kaikessa kuvailevassa monisanaisuudessaan täyttä dadaa.
Mutta ei se ollut! Kuvailevan monisanainen kyllä, mutta ei sitäkään ikinä suhteettomasti, vaan tilanteeseen sopivasti. Etenkään ei kuitenkaan täyttä dadaa, sillä kirjassa on tarina, elegantti ja riipaiseva.
Se tarina kertoo Jevickistä, joka saa tilaisuuden lähteä Olondriaan, unelmiensa maahan. Ja siitä, mitä siellä sitten käy. Ja käyhän siellä.
Mutta Jevickin ohella lukijakin pääsee Olondriaan ja menettää sille sydämensä yhtä lailla.
Ainoa narinan aiheeni on kirjan kansi, jossa pönöttää tulkintani mukaan tyytyväinen Jevick; minulle tarina oli lopulta niin paljon muuta kuin Jevickin kokemukset, ja niin paljon rikkaampi kuin tuo hieman aneeminen värimaailma, että nähdäkseni kansi ei tee kirjalle oikeutta.
PS. A Stranger in Olondria kertoo myös kirjoista. Mutta vaikka Jevick kirjoihin rakastuukin, Samatar onnistuu välttämään karmivan söpöstelevän kirjahehkutuksen. Kirja on kirja, voimakas ja välillä vaarallinenkin. Myös tämä kirja.
Kirjahan on saanut kautta linjan mainioita arvioita - mitä nyt muutamat soraäänet ovat joutuneet jättämään kirjan kesken. Koska olen itse olympiatasoinen vastarannankiiski, pelkäsin, että luen kirjaa hampaat irvessä, koska se on kuitenkin kaikessa kuvailevassa monisanaisuudessaan täyttä dadaa.
Mutta ei se ollut! Kuvailevan monisanainen kyllä, mutta ei sitäkään ikinä suhteettomasti, vaan tilanteeseen sopivasti. Etenkään ei kuitenkaan täyttä dadaa, sillä kirjassa on tarina, elegantti ja riipaiseva.
Se tarina kertoo Jevickistä, joka saa tilaisuuden lähteä Olondriaan, unelmiensa maahan. Ja siitä, mitä siellä sitten käy. Ja käyhän siellä.
Mutta Jevickin ohella lukijakin pääsee Olondriaan ja menettää sille sydämensä yhtä lailla.
Ainoa narinan aiheeni on kirjan kansi, jossa pönöttää tulkintani mukaan tyytyväinen Jevick; minulle tarina oli lopulta niin paljon muuta kuin Jevickin kokemukset, ja niin paljon rikkaampi kuin tuo hieman aneeminen värimaailma, että nähdäkseni kansi ei tee kirjalle oikeutta.
PS. A Stranger in Olondria kertoo myös kirjoista. Mutta vaikka Jevick kirjoihin rakastuukin, Samatar onnistuu välttämään karmivan söpöstelevän kirjahehkutuksen. Kirja on kirja, voimakas ja välillä vaarallinenkin. Myös tämä kirja.
2 comments:
Oi, sinäkin tykästyit. Hieno esikoiskirja kerrassaan ja tulevaisuudessakin seuraamisen arvoinen kirjailija.
KYLLÄ! Toivon vain, että seuraavan kirjan tekemiseen ei mene rouvalla 12 vuotta (2 kirjoittamiseen ja 10 editointiin, vai mitä hän siellä loppupuolella valehtelikaan aiheesta.)
Post a Comment