10/06/2014

Cold Magic

Aiemmat kokemukseni Kate Elliottin kirjoista eivät ole olleet varsinaisesti rohkaisevia, joten kun Locuksen suosituksiin putkahti Elliottin trilogian kolmososa, käärin hihat ja päätin - vähän huokaisten - antaa rouvalle vielä mahdollisuuden.


Onneksi! Tämä Cold Magic oli aivan vetävä fantasiaromaani - siinä määrin, että vaikka nykyään ajatus trilogiasta saa minut lähinnä uupuneeksi, nyt odotan seuraavaa osaa kirjastosta mieli aivan virkeänä.

Kirja sijoittuu jonkinlaiseen vaihtoehtoiseen historiaan (jos kohta niin kovasti vaihtoehtoiseen, että rinnakkaismaailmoissa saadaan siirtyä aika paljon vasemmalle, että tämä kohdataan, ihan ei olla kahden universumin päässä), jossa powers that be -osastoa edustavat normaalin ylimystön ohella maagit, jotka eivät ole parrakkaita ja hyväntahtoisia vaan omista ja huoneidensa eduista kiinni pitäviä mafiosoja. Serkukset Cat ja Bee asuvat jossain, joka voisi olla eteläistä Englantia, ja käyvät yliopistolla. Sitten käy ilmi, että suvun vanhimmat ovat menneet tekemään erikoisen sopimuksen, jossa sijaiskärsijäksi joutuu Cat.

Vaikka aika kovasti kirja keskittyy seikkailupuoleen, Elliott ei unohda myöskään yhteiskuntaa. Laukatessaan halki maaseudun ja kaupunkien suojattua, joskin hieman köyhtynyttä elämää eläneet Cat ja Bee huomaavat, ettei teollistuvassa maailmassa tavan työntekijällä ole mitenkään kauhean helppoa ja hauskaa. Levottomuudet lisääntyvät ja kaupunkien radikaalit lietsovat porukkaa kaduille tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Kirja sitoo ensimmäisen osansa kivasti pakettiin niin, että tähänkin voisi lopettaa - mutta kun etenkin yhteiskunnallinen puoli jättää kiinnostuneeksi siitä, mitä tuleman pitää, en todellakaan aio lopettaa.

No comments: