06/06/2014

The Waking Dark

Helmet-kirjaston OverDrive-kokoelma on ottanut hillittömän loikan erityiskiinnostavaan suuntaan viime viikkoina. Sieltä löytyi paljon kiehtovaa luettavaa, ensimmäisenä Robin Wassermanin The Waking Dark.


Nythän oli niin, etten ollut aivan riemuissani aiemmasta lukemastani Wassermanista. Ilolla voin kuitenkin ilmoittaa, että tämä The Waking Dark on paljon toimivampi pakkaus - tarina hulluksi tulevasta pikkukaupungista on klaustrofobinen ja aika kamala, siis sellaisella toivotulla tavalla kamala tietenkin.

Tarina etenee viiden - tai jotain - nuoren silmin. Kukaan ei sellaisenaan tunnu istuvan yhteisöönsä, eikä pikkukaupunki ole kovin armollinen paikka kasvaa. Sitten tapahtuu jotain, ihan siinä kirjan alussa ... ja ... no niin, jätämme juonikuvaukset ja kerromme, että etenkin alussa tapahtui asioita, joita ei odottanut. Lopussakin, mutta eri hengessä.

Wasserman kiittää jälkisanoissaan Stephen Kingiä, ja vaikka henkilökohtaisesti minulla ei ole Kingille mitään sanottavaa, tämä The Waking Dark vastaa fiilikseltään kieltämättä käsitystäni joistakin Kingin kirjoista. Hyvällä tavalla siis. Tiedetään, ennakkoluuloista olisi tervettä päästä jo tässä iässä eroon.

No, mutta silti. Kauhuhenkistä luettavaa tarjolla kirjastosta, e-kirjana vielä. Kyllä nyt(kin) kannattaa olla kirjaston asiakas.

No comments: