09/10/2014

Pirate Cinema

Pirate Cinema. Kirja, jota luin hartaasti ja pitkään, välissä jotain muutakin. Eikä se tietenkään opukselle pelkästään hyvää tehnyt.



Cory Doctorow:n vapaasti tarjolla oleva e-kirja ei siis iskenyt yhtä lujaa kuin Little Brother, mutta siitä toisaalta pidin niin paljon, että vaikea sitä on ylittääkään.

Pirate Cinema sijoittuu Englantiin, johonkin lähitulevaisuuteen, tiukkojen ja tiukentuvien tekijänoikeuslakien alle. Päähenkilö Trent ryssii perheensä nettiyhteyden tekemällä laittomia remiksattuja filkkoja taidolla, joka oli minusta fantastisin elementti kirjassa, muuttaa Lontooseen, rupeaa talonvaltaajaksi ja alkaa taistella tekijänoikeuslakeja ja jättikorporaatioita vastaan.

Tätä on nyt vähän vaikea sanoa, mutta jollain tavalla kirja tuntui piraattien omalta Disneyleffalta. Ja se on ihan kamalaa.

Tiedättehän: kun kirjailija selvästi haluaa sanoa jotain, olla inspiroiva, saada ihmiset ajattelemaan; hänpä kirjoittaa kirjan! Kirjan taistelusta tekijänoikeuslakeja vastaan ja ihmisoikeuksien puolesta! Ja sitten hän kirjoittaa sen kirjan, mutta sen sijaan, että kirja olisi (ainakaan yksinomaan) inspiroiva, se jättää jälkeensä lievän masennuksen siitä, että en minä tuohon pysty. Emme me tuohon pysty. Meillä ei ole apunamme puhuvia eläimiä (Disney) tai ohimennen tavattuja tietokonevelhoja, joiden varastosta löytyy KAIKKEA, jota juoni nyt sattuu kulkeakseen tarvitsemaan (Doctorow).

Vaikka tuskin Doctorow minua ajatteli, kun hän mietti, millaista jengiä barrikadien takaa voisi kurkkia. Luultavasti hän kirjoitti opuksensa teineille, joissa vielä voi ollakin voimaa ja kykyä löytää tietokonevelhojen mahtavia varastoja.

Enkä nyt silläkään, etteikö kirjassa olisi ollut paljon hyvää. Monella tavalla se oli tosi hyvä, ihan oikeastikin agitoiva, mutta samalla viihdyttävä - juoni kulki eteenpäin liukkaasti ja jännästi, ja okei, jopa minä, 586-vuotias ikäloppu, halusin hetkeksi asumaan Trentin sosialisoituun taloon, sillä siellä selvästi oli hyvä meininki.

Mutta ei kuitenkaan täysosuma, minulle.

No comments: