Katherine Addisonin The Goblin Emperor oli joskus ehkä vuosi sitten ihan joka paikassa, siis niissä blogeissa, joista löysin lukuvinkkejä. Odotin elämää suurempaa, ja myös sillä tavalla, että mahtavuus näkyisi kirjan mitoissa.
Kun kirjastosta tupsahti sitten käteeni sellainen minipieni pokkari, tiedättehän, pieni fontti ja paperin laatu likellä sitä, joka vessasta löytyy, koin jonkinlaista kognitiivista dissonanssia.
Sisältö oli sitten ihan mahtavaa kyllä (mutta minusta näissä voisi olla joku korrelaatio. Huttuiset kirjat on painettava vessapaperille, vaikka olisivat miten bestsellereitä, ja hyvät kunnolliselle että kestävät aikaa.)
The Goblin Emperor kertoo nuoresta pojasta, josta vähän yllättäen tulee haltiamaan keisari. Kundi itse on puoliksi haltia ja äitinsä puolelta sitten goblin, eli ehkä jonkun sortin peikko. Äiti on aikanaan lähetetty morsioksi naapurivaltakunnasta. (Käytännössä siis kaksi kansaa, jotka elävät rinnan, mutta nämä termit, joille meillä lukijoilla tuppaa olemaan selkeä paremmuuspainotus kertovat paljon siitä, miten haltiat itsensä näkevät, ja toisaalta siitä, millaiselta takamatkalta uusi keisari saa hommiinsa lähteä. Ja jos haluaa, kirjasta löytää varmasti paljon allegoriaa rotuasioista, ehkä kannattaa haluta.)
Ihan mahtava kirja siis tämä Katherine Addisonin The Goblin Emperor. Nuoren keisarin kokemukset ovat riipaisevia, mutta myös riemastuttavia tämän löytäessä pikku hiljaa itsensä ja oman äänensä hallitsijana. Muutokset, joita nuorisolaiskeisari saa aikaan ovat myös jollain tavalla uskottavia: hän on uudistaja, mutta hän joutuu silti toimimaan rajoitteidensa sisällä. Absoluuttista valtaa ei ole keisarilla, joka on suurelta osin protokollan vanki ja lähimmistä neuvonantajistaan riippuvainen.
Ihan kerrassaan hienoa fantasiaa tämä. Lukekaa.
Kun kirjastosta tupsahti sitten käteeni sellainen minipieni pokkari, tiedättehän, pieni fontti ja paperin laatu likellä sitä, joka vessasta löytyy, koin jonkinlaista kognitiivista dissonanssia.
Sisältö oli sitten ihan mahtavaa kyllä (mutta minusta näissä voisi olla joku korrelaatio. Huttuiset kirjat on painettava vessapaperille, vaikka olisivat miten bestsellereitä, ja hyvät kunnolliselle että kestävät aikaa.)
The Goblin Emperor kertoo nuoresta pojasta, josta vähän yllättäen tulee haltiamaan keisari. Kundi itse on puoliksi haltia ja äitinsä puolelta sitten goblin, eli ehkä jonkun sortin peikko. Äiti on aikanaan lähetetty morsioksi naapurivaltakunnasta. (Käytännössä siis kaksi kansaa, jotka elävät rinnan, mutta nämä termit, joille meillä lukijoilla tuppaa olemaan selkeä paremmuuspainotus kertovat paljon siitä, miten haltiat itsensä näkevät, ja toisaalta siitä, millaiselta takamatkalta uusi keisari saa hommiinsa lähteä. Ja jos haluaa, kirjasta löytää varmasti paljon allegoriaa rotuasioista, ehkä kannattaa haluta.)
Ihan mahtava kirja siis tämä Katherine Addisonin The Goblin Emperor. Nuoren keisarin kokemukset ovat riipaisevia, mutta myös riemastuttavia tämän löytäessä pikku hiljaa itsensä ja oman äänensä hallitsijana. Muutokset, joita nuorisolaiskeisari saa aikaan ovat myös jollain tavalla uskottavia: hän on uudistaja, mutta hän joutuu silti toimimaan rajoitteidensa sisällä. Absoluuttista valtaa ei ole keisarilla, joka on suurelta osin protokollan vanki ja lähimmistä neuvonantajistaan riippuvainen.
Ihan kerrassaan hienoa fantasiaa tämä. Lukekaa.
No comments:
Post a Comment