Clariel

Garth Nix palaa vanhaan kuningaskuntaan kera Clarielin. Tapahtumat tosin sijoittuvat huomattavasti aiemmas ajassa kuin Sabrielin aloittamassa trilogiassa.

(Sabriel on näemmä luettu hyvissä ajoin ennen Sivukirjaston syntymää - no, menkää kirjastoonne ja lukekaa kirjat, hyviä ovat.)

Koin jotain kummallista vastentahtoisuutta Clarielin aloittamisen kanssa, mutta turhaan. Ainakin äänikirjana Clariel toimi kuin häkä. Hyvin vihainen nuori nainen, jonka tulevaisuuden suunnitelmat lyövät pahasti korville vanhepien tulevaisuusnäkymien kanssa kuulostaa raskaalta, mutta Nix ei anna päähenkilönsä jäädä yksiulotteiseksi. Clariel ei ole dorka, vaikka onkin intohimoinen - ja toisaalta hän on uskottavasti pakkomielteinen. Nix onnistuu luomaan Clarielista niin hienon hahmon, että jollain tavalla se suurempi juonikuvio - johon päähenkilö pikemminkin kompastuu, ja jonka kannalta hän ei ehkä ole niin merkityksellinen kuin traditio vaatisi - toimii vähän kuin toimii elämä, jonka tapahtumat voivat yllättää.

Tai on sekin mahdollista, että jos kirjan lukisi eikä äänikirjana kuuntelisi, juonikuvion kokisi aivan toisin, ja että oikeasti vain huomioni harhautui kriittisissä kohdissa, mutta oli miten oli, Clarielia kuunteli riemukseen.