Taannoin kävi niin, että Mike Carey, josta pidän, kirjoitti kirjan ystäviensä/perheenjäsentensä/rikoskumppaneidensa (ympyröi oikea vastaus) Linda ja Louise Careyn kanssa. Ostin sen pikavauhtia ja jätin lukematta.
Sitten kolmikko kirjoitti uuden kirjan. Lainasin sen kirjastosta pikavauhtia, ja luin. Pidettäköön tätä todisteena siitä, että oppimista voi tapahtua.
The House of War and Witness on yllättävän koherentti teos ollakseen kolmen tekijän rustaama. Tai ehkä en vain pysähtynyt miettimään moisia. Siinä eräälle rajalle saapuu armeijan komppania ja leirin seuraajat. Vaan se, mitä tapahtui edelliselle komppanialle, on arvoitus.
Se on tavallaan myös tosi hyvä teos, sillä huolimatta siitä, että siinä oli kaksi asiaa, joita eniten inhoan, en silti heittänyt kirjaa seinään.
Ensimmäinen asia on voimattomuus valta-asetelmien edessä. Kun mausteeksi lisätään sota, ahdistus voi ylittää kaunokirjallisuudesta saadun nautinnon määrän.
Toinen asia on "en voi kertoa sinulle vielä" -mekanismi juonen eteen päin kuljettamiseksi. Se ei ahdista, mutta saa ihmisen epäilemään, että jos ei juoni muuten etene, ei ehkä ansaitsisikaan edetä.
Mutta näiden esteidenkin yli The House of War and Witness kömpii, ja on lopulta sydäntäsärkevä. Ehkä myös toiveikas.
Sitten kolmikko kirjoitti uuden kirjan. Lainasin sen kirjastosta pikavauhtia, ja luin. Pidettäköön tätä todisteena siitä, että oppimista voi tapahtua.
The House of War and Witness on yllättävän koherentti teos ollakseen kolmen tekijän rustaama. Tai ehkä en vain pysähtynyt miettimään moisia. Siinä eräälle rajalle saapuu armeijan komppania ja leirin seuraajat. Vaan se, mitä tapahtui edelliselle komppanialle, on arvoitus.
Se on tavallaan myös tosi hyvä teos, sillä huolimatta siitä, että siinä oli kaksi asiaa, joita eniten inhoan, en silti heittänyt kirjaa seinään.
Ensimmäinen asia on voimattomuus valta-asetelmien edessä. Kun mausteeksi lisätään sota, ahdistus voi ylittää kaunokirjallisuudesta saadun nautinnon määrän.
Toinen asia on "en voi kertoa sinulle vielä" -mekanismi juonen eteen päin kuljettamiseksi. Se ei ahdista, mutta saa ihmisen epäilemään, että jos ei juoni muuten etene, ei ehkä ansaitsisikaan edetä.
Mutta näiden esteidenkin yli The House of War and Witness kömpii, ja on lopulta sydäntäsärkevä. Ehkä myös toiveikas.
No comments:
Post a Comment