I've said it before and I'll say it again: kirjailijat, tunkekaa se henkilökohtainen brändäys sinne, minne ei aurinko paista.
Kiitos. Tim Pratt, Briarpatchin kirjoittaja, on sama henkilö kuin T. A. Pratt (aiemmin tässä blogissa esiintynyt Marla Mason -kirjojen kirjoittajana) - ja vaikka alkukirjainten vaihtuminen etunimeen ei ole saman luokan naamioitumista kuin erään D. Abrahamin mergeytyminen J. S. A. Corey -nimen alle, on se silti minusta ihan tarpeetonta.
Okei, Briarpatch on eri juttu kuin Marla Mason -kirjat. Ymmärrän. Koska osaan lukea. Kuten varmasti osaa enin osa kirjan oletetusta lukijakunnasta. Kirjailijan nimellä kikkailu, ettemme vain odottaisi sitä samaa, on ääriväsynyttä.
Närkästyneenä toteankin siis, että Tim Pratt on paljon parempi kirjailija kuin T. A. Pratt. Siitäs sai. Jompikumpi. Hah.
Briarpatch kertoo kummallisesta maailmojen välissä sijaitsevasta tilasta ja ihmisistä, jotka ovat syntyneet siellä eivätkä voi kuolla - ja ihmisistä, jotka joutuvat tekemisiin näiden tyyppien kanssa. Darrinin elämä on silkkaa alamäkeä, ensin jättää tyttöystävä ja sitten työpaikka; eräänä aamuna hän näkee ex-tyttöystävänsä hyppäävän sillalta. Ex-tyttöystävä ei kuitenkaan kuole, vaan jää kummittelemaan eräälle toiselle itsemurhakandidaatille (joka ei myöskään saa itseään hengiltä). Tyypit päättävät kostaa sille, joka heidät sillalta hyppäämään innosti, ja ... äh, tämä menee ihan liian monimutkaiseksi.
Briarpatch oli kyllä oikeasti aika mainio, nautin sen lukemisesta koko lailla enemmän kuin Marla Masoneista. Maailmojen välissä sijaitseva ryteikkö, briarpatch, on tarpeeksi kiinnostava ja vaikka henkilögalleria on paikoin hieman puupäistä, he eivät ole sitä liiaksi.
Kävi kuitenkin niin, että tätä postausta aloittaessani huomasin, että vaikutelmat ja fiilikset Briarpatchista ovat laimenneet muutaman viikon aikana melkoisesti - kirja ei selvästikään jättänyt mitään kovin pysyvää muistijälkeä tai fiilistä. Siksipä väänsin mainiousosoitinta hieman alemmas: keskinkertais-mainio, kuitenkin viihdyttäen.
Kiitos. Tim Pratt, Briarpatchin kirjoittaja, on sama henkilö kuin T. A. Pratt (aiemmin tässä blogissa esiintynyt Marla Mason -kirjojen kirjoittajana) - ja vaikka alkukirjainten vaihtuminen etunimeen ei ole saman luokan naamioitumista kuin erään D. Abrahamin mergeytyminen J. S. A. Corey -nimen alle, on se silti minusta ihan tarpeetonta.
Okei, Briarpatch on eri juttu kuin Marla Mason -kirjat. Ymmärrän. Koska osaan lukea. Kuten varmasti osaa enin osa kirjan oletetusta lukijakunnasta. Kirjailijan nimellä kikkailu, ettemme vain odottaisi sitä samaa, on ääriväsynyttä.
Närkästyneenä toteankin siis, että Tim Pratt on paljon parempi kirjailija kuin T. A. Pratt. Siitäs sai. Jompikumpi. Hah.
Briarpatch kertoo kummallisesta maailmojen välissä sijaitsevasta tilasta ja ihmisistä, jotka ovat syntyneet siellä eivätkä voi kuolla - ja ihmisistä, jotka joutuvat tekemisiin näiden tyyppien kanssa. Darrinin elämä on silkkaa alamäkeä, ensin jättää tyttöystävä ja sitten työpaikka; eräänä aamuna hän näkee ex-tyttöystävänsä hyppäävän sillalta. Ex-tyttöystävä ei kuitenkaan kuole, vaan jää kummittelemaan eräälle toiselle itsemurhakandidaatille (joka ei myöskään saa itseään hengiltä). Tyypit päättävät kostaa sille, joka heidät sillalta hyppäämään innosti, ja ... äh, tämä menee ihan liian monimutkaiseksi.
Briarpatch oli kyllä oikeasti aika mainio, nautin sen lukemisesta koko lailla enemmän kuin Marla Masoneista. Maailmojen välissä sijaitseva ryteikkö, briarpatch, on tarpeeksi kiinnostava ja vaikka henkilögalleria on paikoin hieman puupäistä, he eivät ole sitä liiaksi.
Kävi kuitenkin niin, että tätä postausta aloittaessani huomasin, että vaikutelmat ja fiilikset Briarpatchista ovat laimenneet muutaman viikon aikana melkoisesti - kirja ei selvästikään jättänyt mitään kovin pysyvää muistijälkeä tai fiilistä. Siksipä väänsin mainiousosoitinta hieman alemmas: keskinkertais-mainio, kuitenkin viihdyttäen.
3 comments:
Kuulostaa ihan luettavalta silti, vaikka tuo nimenmuutos onkin pöhkö. Ymmärrän, että kirjailija voi haluta ns. piilottaa sukupuolensa käyttäen pelkkiä alkukirjaimia mutta eri nimien käyttäminen tällä tavalla on aika pöhköä. Ni.
Iain Banks kikkailee myös nimen kanssa, perusnimellä hän kirjoittaa mainstreamia ja Iain M. Banksina science fictionia. Minusta se on ihan kiva nyanssi, mutta merkitystä sillä ei ole, jos ei halua ehdottomasti olla lukematta jotain tyylilajin perusteella. Naamioinniksi yksi kirjain ei kelpaa alkuunsakaan.
Linnea, en mäkään oikein tajua. Musta on ihan selviö, ettei kukaan kirjailija kirjoita vain niin samanlaisia kirjoja, että linjasta eroaminen pitäisi jotenkin oikein liputtaa. Tai jos kirjoittaa, pitäisi huolestua.
Raija, okei, Banks saa ehkä anteeksi, koska tuo on vielä tosiaan nyanssi. Vaikka minusta sekin on vähän tarpeeton nyanssi, enkä toden totta muista, kumpi Banks on kumpi :)
Post a Comment