08/09/2012

Ragnarok

Olen yleisesti ottaen tosi kiinnostunut lukemaan kirjallisuutta, jossa seikkailee koiramme Loki, joten sen kummemmin kyselemättä varasin kirjaston uutuusluettelosta A. S. Byattiin Ragnarokin. (Ja sitten vähän siksi, että ajattelin Byattista irtoavan Oikean Kirjallisuuden Lukija -pisteitä, joita allekirjoittaneella ei todellakaan ole lampaille syöttää.)


No, Byatt siis kertoo Ragnarökin uudestaan lukemansa aineiston pohjalta ja sitoo sen varsin lyhyessä kirjassaan nuoren englantilaistytön kokemuksiin toisen maailmansodan ajalta, ja onnistuu koko hommassa yllättävän hyvin. Että ei ole turhaan Byattille palkintoja sadellut.

Etenkin maailmanloppua norjalaisittain kuvatessaan Byatt onnistuu minusta ihan loistavasti: myytit ovat juuri sellaisia kuin pitääkin, vaikuttavia ja sotkuisia ja eivätkä ollenkaan tästä elämästä mutta silti hyvin relevantteja.

Joku voisi sanoa, että Sivukirjastokoira Loki ei Ragnarokin tapahtumissa esittäydy kovin erinomaisessa valossa, mutta väliäkös tuolla. Meillä kotona Loki on yleensä ihan mukava, karvainen ja possuallergikko. Postinkantaja tosin pelkää Lokia, mutta jollain se on mainekin ylläpidettävä.

7 comments:

hanna said...

Terve, tulin tänne kertomaan että tykkään tästä(kin) blogista (oon vasta löytänyt kirjablogit vaikka luen aika paljon, nyt tosin hyvää lukuaikaa menee lukiessa kirjablogeja, mutta voi kai senkin laskea kirjallisuusharrastukseks?) Tämä vaikuttaa hyvältä, norskimytologia on lähellä sydäntä! (Tai ei nyt ihan lähimpänä, mutta kiinnostaa aina kun siihen törmää.)

Lukutoukka said...

Huh, onneksi tykkäsit! Ostin tämän nimittäin jokin aika sitten äänikirja-alesta ihan päähänpistona, kun kerran pidin Byattin Lasten kirjasta. Ajattelin kuuntelevani tämän "sitten joskus", mutta taidanpa aikaistaa kuunteluajankohtaa.

Erja Metsälä said...

Laitan heti varaukseen, vaikka mulla on kyllä Lastekirjakin vielä lukematta, mutta jääköön odottamaan vuoroaan.

Yksi hauska muisto liittyy aiheeseen, kun joskus muutama vuosi sitten yhden teinipojan kanssa selvitimme, että mitä se Ragnarök oikein tarkoittaa. Teinit on yleensä kirjastossa aika pelottavia, mutta musta tuntuu, että yllätettiin molemmat toisemme positiivisesti ;)

Unknown said...

Muinaisskandinaavinen mytologia kiehtoo minua kovasti ja arvostan korkealle Byattia, joten tämähän on luettava ja pian!

Liina said...

Hanna jee! Tervetuloa lämpimästi! Kirjablogit voi ilman muuta laskea kirjallisuusharrastukseksi, mutta olen itsekin huolissani hupenevasta lukuajasta. Siksi kirjoitan niin lyhyesti (enkä, köhh, siksi, etten osaa kirjoittaa paremmin) :D Norskimytologia tekee iloiseksi, kyllä.

Lukutoukka, mä ajattelin, että tämä olisi helpommin lähestyttävä kuin Lasten kirja. Tässä on nimittäin kakssataatuhatta sivua vähemmän, tai jotain sinnepäin. Ja oli muutenkin mainio.

Erja, mullakin on Lasten kirja vielä lukematta. Mutta pakko on paras muusa: Lasten kirja on omassa sivukirjastohyllyssä, Ragnarok oli kirjastosta lainassa. Ja sitten joku varasi sen. Pakko oli tarttua siihen oitis :D Ja jee, teinin on hyvä huomata, että kirjastossa majailee myyttisiä tyyppejä kuten esimerkiksi kirjastonhoitajat!

Elma Ilona, ei lainkaan pöllömpi valinta. Itselleni Byatt oli tuttu aiemmin vain Riivauksen osalta, nyt ehkä uskallan lukea muutakin.

Booksy said...

Lasten kirja ei minua ole puoleensa vetänyt, mutta (sinä teit sen taas, grh...) tämä kuulostaa kiinnostavalta. Listalle. Onneksi nämä sivut ovat aika pitkiä internetissä... voi kerätä kirjoja vähän enemmänkin...

(Ja mitä ihmettä tarkoitat oikean kirjallisuuden lukupisteillä?? JOS yleensä suosimiisi lajeihin liittyisi jokin stigma - mitä puolustus ei suinkaan tässä myönnä - Ulysseksen lukemisesta ropisi kuule high brow pointseja ainakin kahden vuoden tarpeeseen!)

Liina said...

Booksy!! Anteeksi :D En ikinä tiedä, mikä ketäkin voisi kiinnostaa - mä tykkäsin tästä, mutta yhtäkkiä tää kerääkin valtaisasti kommentteja ja kiinnostusta, vaikka olin ihan varma, ettei kukaan edes huomaisi :D

Joo, lukulistat. Niihin voi vaikka kietoutua yöksi. Huoh.

Ja ainiin, kiitos muistutuksesta. Otsani kasvoi korkeutta ainakin metrin :D