Spefin 101 helmen kanssa on näemmä käynyt hieman niin, että - mikään listahan tuskin koskaan sopii absoluuttiseen makuuni täysin, ellen tee sitä itse - menin lukemaan heti kaiken, mistä arvelin pitäväni. Tämän jälkeen olen edennyt listalla alenevassa pitämisarvelujärjestyksessä.
Nyt oli lukuvuorossa C. J. Cherryhin Downbelow Station, jonka kuuntelin äänikirjana.
Cherryhin osalta pääkokemukseni ovat olleet tähän asti, että teini-iässä hän oli minusta hieman tylsä, mutta minkäs teit, rajalliset olivat Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tieteis- ja fantasiakirjojen kokoelmat tuohon aikaan jolloin dinosaurukset vielä kävelivät maan päällä. Olen kuitenkin usein tupannut ajattelemaan, että ikävuosien karttuessa ja maun kultivoituessa "hieman tylsä" muuttuu mahtavaksi.
En ole vieläkään tarpeeksi vanha ja kultivoitunut Cherryhille. Downbelow Station, joka kertoo eräällä avaruusasemalla sattuvista käänteistä sodan aikana (siis ihmiskunnan henkilökohtaisen sodan; ainoa löydetty muukalaislaji on pasifistinen) oli minusta juurikin hieman tylsä, vaikka sillä oli kyllä ansioita, joita ei käy kiistäminen.
Downbelow Station oli nimittäin minusta julkaisuajankohtaansa (1981) nähden hämmästyttävän moderni. Jos joku olisi väittänyt, että se kirjoitettiin viime vuonna, olisin niellyt väitteen kyselemättä; huolimatta jopa siitä, että seksuaalivähemmistöt taisivat loistaa poissaolollaan - nykyscifin yksi selkeä trendi näyttää olevan* perinteisen heteronormatiivisuuden tai ylipäänsä sukupuolisuuden mureneminen sitä selkeämmin, mitä kauemmas tulevaisuuteen katsotaan.
Toisaalta on kyllä sanottava, että äänikirjaksi teos ei jotenkin taipunut. Tai ehkä se olin jälleen vain minä, joka ei taipunut kuuntelemaan tätä. Ensimmäisen luvun jälkeen meinasin itkeä henkilögallerian laajuudelle - äänikirjassa ei edes voi kovin helposti selata taaksepäin mutisten itsekseen "kukas helvetti tämä nyt oli".
On myös myönnettävä, että tapahtumat jäivät jotenkin hieman pinnallisiksi minulle. Oli juonittelua ja pettureita ja sen sellaisia, mutten muista kovasti kiihtyneeni mistään juonenkäänteistä - kaikki vain soljui ohi korvien.
No, odottakaahan vain kun pääsen Anne Riceen asti, hänestä en muista ikinä välittäneeni.
* Ts. Olen ollut tällaista huomaavinani. Voin olla väärässäkin. Olen ennenkin ollut.
Nyt oli lukuvuorossa C. J. Cherryhin Downbelow Station, jonka kuuntelin äänikirjana.
Cherryhin osalta pääkokemukseni ovat olleet tähän asti, että teini-iässä hän oli minusta hieman tylsä, mutta minkäs teit, rajalliset olivat Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tieteis- ja fantasiakirjojen kokoelmat tuohon aikaan jolloin dinosaurukset vielä kävelivät maan päällä. Olen kuitenkin usein tupannut ajattelemaan, että ikävuosien karttuessa ja maun kultivoituessa "hieman tylsä" muuttuu mahtavaksi.
En ole vieläkään tarpeeksi vanha ja kultivoitunut Cherryhille. Downbelow Station, joka kertoo eräällä avaruusasemalla sattuvista käänteistä sodan aikana (siis ihmiskunnan henkilökohtaisen sodan; ainoa löydetty muukalaislaji on pasifistinen) oli minusta juurikin hieman tylsä, vaikka sillä oli kyllä ansioita, joita ei käy kiistäminen.
Downbelow Station oli nimittäin minusta julkaisuajankohtaansa (1981) nähden hämmästyttävän moderni. Jos joku olisi väittänyt, että se kirjoitettiin viime vuonna, olisin niellyt väitteen kyselemättä; huolimatta jopa siitä, että seksuaalivähemmistöt taisivat loistaa poissaolollaan - nykyscifin yksi selkeä trendi näyttää olevan* perinteisen heteronormatiivisuuden tai ylipäänsä sukupuolisuuden mureneminen sitä selkeämmin, mitä kauemmas tulevaisuuteen katsotaan.
Toisaalta on kyllä sanottava, että äänikirjaksi teos ei jotenkin taipunut. Tai ehkä se olin jälleen vain minä, joka ei taipunut kuuntelemaan tätä. Ensimmäisen luvun jälkeen meinasin itkeä henkilögallerian laajuudelle - äänikirjassa ei edes voi kovin helposti selata taaksepäin mutisten itsekseen "kukas helvetti tämä nyt oli".
On myös myönnettävä, että tapahtumat jäivät jotenkin hieman pinnallisiksi minulle. Oli juonittelua ja pettureita ja sen sellaisia, mutten muista kovasti kiihtyneeni mistään juonenkäänteistä - kaikki vain soljui ohi korvien.
No, odottakaahan vain kun pääsen Anne Riceen asti, hänestä en muista ikinä välittäneeni.
* Ts. Olen ollut tällaista huomaavinani. Voin olla väärässäkin. Olen ennenkin ollut.
4 comments:
Voi harmistus että tämä ei sinulle toiminut; Cherryh on yksi minun lemppareitani, ehkä siksi että hänen henkilönsä ovat niin usein kauhean angstisia... scifiversio misery lit'stä? Merchanter's luck taitaa olla suosikkini, siinä kaikilla on niiiiiin kurjaa. Ja henkilöitäkin on vähemmän.
Hmm. Nyt kun ajattelen asiaa, huomaan että pidän kirjoista joissa planeetta/avaruusasema/muu iso rakennelma kärsii massiivisen katastrofin. Psykoanalyysi, täältä tullaan. :D
Voidaan mennä samaan terapiaistuntoon (säästetään muutama euro): minustakin katastrofit ovat mahtavia, pidän niistä periaatteesta :D
Ei tämä ihan huono ollut, jos käyttäisin tähtiä, sanoisin, että tämä sijoittui johonkin kolmen tähden spektrin yläpäähän. Vaan kun en käytä :D Ongelma oli vain siinä, etten jotenkin tempautunut mukaan.
Minulla oli aivan samanlaisia ongelmiä äänikirjan kanssa. En ole ikinä joutunut hyppäämään taaksepäin niin useasti kuin tämän kanssa. Sinänsä kyllä pidin kirjasta, mutta seuraavan Cherryhin kirja luen mieluummin kuin kuuntelen.
Tää on tosi lohdullista, koska mä mietin jo tovin, että mitä mussa on vikana.
Mulla on hyllyssä jotain fantasia-Cherryhiä, mutta nyt epäilen, josko scifi olisi kuitenkin toimivampi ratkaisu seuraavaksi testikirjaksi.
Post a Comment