Adam Roberts on kirjoittanut sellaiset klassikkokirjojat kuin (vain muutamia mainitakseni) The Va Dinci Cod ja Star Warped, enkä oikein tiennyt, mitä odottaa vuonna 2009 ilmestyneeltä Yellow Blue Tibialta, jonka nimi on vähintäänkin kummallinen, mutta joka noin muutoin vaikutti olevan pikemminkin omaa tuotantoa kuin parodia. Lähempi tarkastelu osoitti, että Roberts on kunnostautunut aiemminkin ihan ikioman scifin parissa.
Yellow Blue Tibia kertoo scifikirjailija Konstantin Skvoreckysta (annattehan anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet; en muista tarkkaa kirjoitusasua enää) joka Stalinin valtakaudella pääsee osana kirjoittajaryhmää luomaan tarinaa maahan hyökkäävistä avaruusolennoista: Stalin nimittäin katsoo pitkälle, ja ymmärtää, että sotien jälkeenkin kansakunta tarvitsee yhteisen vihollisen. No, kirjailijaposse luo tarinan ja Konstantin palaa takaisin oman elämänsä pariin - kunnes vuosikymmeniä myöhemmin avaruusolennot astuvat takaisin kuvaan, kummallisesti samankaltaisina kuin eräässä vanhassa kirjallisessa harjoituksessa...
YBT oli huippu. Ensinnäkin se on hauska - nauroin ääneen useammassakin kohdassa ja paikoin kirja tuntuu jopa hatunnostolta Bulgakovin suuntaan. Juoni, jonka edetessä on hieman epäselvää, ovatko avaruusolennot todellisia vai kaikkea muuta kuin todellisia, on vauhdikas. Suhtaudun hieman epäillen siihen, osaavatko britit tai jenkit oikeasti kirjoittaa Neuvostoliitosta - luen tällä hetkellä toista aiheeseen hyvin eri tavalla liittyvää kirjaa - mutta jos lopputulos on näin viihdyttävä ja jos huumorissa on mukana iso annos hyvää tahtoa, otan mielelläni vastaan lisääkin Neuvostoliittoon sijoittuvaa kirjallisuutta.
Ai niin, on sille nimellekin selitys.
Yellow Blue Tibia kertoo scifikirjailija Konstantin Skvoreckysta (annattehan anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet; en muista tarkkaa kirjoitusasua enää) joka Stalinin valtakaudella pääsee osana kirjoittajaryhmää luomaan tarinaa maahan hyökkäävistä avaruusolennoista: Stalin nimittäin katsoo pitkälle, ja ymmärtää, että sotien jälkeenkin kansakunta tarvitsee yhteisen vihollisen. No, kirjailijaposse luo tarinan ja Konstantin palaa takaisin oman elämänsä pariin - kunnes vuosikymmeniä myöhemmin avaruusolennot astuvat takaisin kuvaan, kummallisesti samankaltaisina kuin eräässä vanhassa kirjallisessa harjoituksessa...
YBT oli huippu. Ensinnäkin se on hauska - nauroin ääneen useammassakin kohdassa ja paikoin kirja tuntuu jopa hatunnostolta Bulgakovin suuntaan. Juoni, jonka edetessä on hieman epäselvää, ovatko avaruusolennot todellisia vai kaikkea muuta kuin todellisia, on vauhdikas. Suhtaudun hieman epäillen siihen, osaavatko britit tai jenkit oikeasti kirjoittaa Neuvostoliitosta - luen tällä hetkellä toista aiheeseen hyvin eri tavalla liittyvää kirjaa - mutta jos lopputulos on näin viihdyttävä ja jos huumorissa on mukana iso annos hyvää tahtoa, otan mielelläni vastaan lisääkin Neuvostoliittoon sijoittuvaa kirjallisuutta.
Ai niin, on sille nimellekin selitys.
No comments:
Post a Comment