07/07/2013

Käytäntöhommia

No, paneelikeskustelu on ohi, ja sen sysäämänä ajattelin toimeenpanna joitakin muutoksia, joita olen jo tovin hautonut:

  1. Tähditys häviää
  2. Kirjojen alkuperä tulee poikkeuksetta julki.
Vastalauseita saa esittää, mutta lähinnä minua kiinnostaa, kiinnostaako ketään esimerkiksi se, että joku täällä luettu on saatavilla kaupunginkirjastosta?

Tähtien jakelu sen sijaan luultavasti loppuu, sanoi kuka tahansa mitä tahansa, koska otaksun, ettei kellekään avaudu se, että olen omassa päässäni vääntänyt koko tähtirivistön kuvaamaan kirjan laadukkuuden sijasta lukukokemusta - tämä tapahtui joitakin vuosia sitten enkä tietenkään sanonut siitä kellekään.

Paneelissa tuli kysymys, johon haluaisin vielä palata hetkeksi, silläkin uhalla, ettei kysymyksen esittäjä tätä luultavasti lue. Kysymys kosketti sitä, kirjabloggaako kukaan nuori (ja jos, niin missä), sillä aikuisten blogeja on nuorison edustajan mielestä tylsä lukea.

Ymmärrän - ja huomautan, että on muuten ihan kasvattavaa välillä saada muistutus siitä, ettei olekaan universaalisti kiinnostava (vaikka kuinka kuvittelee olevansa realisti ja tiedostavansa, että omat jorinat kiinnostavat vain hyvin harvoja ihmisiä, ego ottaa joskus silti vallan.)

No, mutta itse asiaan. Vaikka on ilmeisesti totta, ettei mitään mediaa ole noin vain onnistuttu selättämään, sosiaalinen media ja sen eri muodot kehittyvät kuitenkin koko ajan melkoista vauhtia. Viisitoista vuotta sitten keskusteltiin lähinnä Usenetissä ja se nyt lienee jo lähinnä vainaa. Se, mitä en paneelissa tullut maininneeksi oli, että ehkä nyt teini-ikäiset tyypit eivät koskaan tule pitämään blogeja - ehkä bloggaaminen ei vain ole heidän tapansa tuottaa sosiaalista mediaa. Ehkä on tulossa jotain ihan muuta.

Jään jännityksellä odottamaan.

12 comments:

Linnea / kujerruksia said...

Paneeli meni kyllä mainiosti!

Minua jäi kiinnostamaan että mikä se kysyjän oma blogi oli. Ja millä tavalla kieli on vaikeaa.

Mutta ihan totta, onhan se vaikeaa kirjoittaa nuorille, tai siis itse ainakaan en koe kirjoittavani nuorille mitenkään erityisesti. Lisäksi ainakin omat oppilaani lähinnä katsovat hämmentyneesti jos yritän käyttää heidän kieltään. Oon niin täti.

ps. Lisäksi minun mielestäni Anssi Kelan tähtiluokitus pitäisi ottaa yleiseen käyttöön. Siis sillä tavalla että voi olla kolmen tähden viiden tähden kirjoja tai viiden tähden kahden tähden kirjoja.

Raija / Taikakirjaimet said...

Paneelikeskustelu meni hienosti, ja siinä tuli tosiaan asiaakin vastakkainasettelun jälkeen (joka oli hilpeä!). Olen nähnyt kirjastojen kautta nuorten tekemiä kirja-arvioita aina silloin tällöin. Ovat varmaankin joitain harjoittelijoita, tai jopa kesätyöläisiä (en muista tarkalleen, olen jo iäkäs). Niitä voisi olla enemmänkin.

Itse en ole blogissani käyttänyt tähditystä. Tein sen päätöksen jo heti alussa. Tähdet tekevät minut hulluksi. Mietin tuota kirjojen alkuperän ilmoittamista, mutta koskapa ilmoitan heti etusivulla blogiesittelyssä, etten ota vastaan arvostelukappaleita, eikä mielestäni sillä ole väliä olenko ostanut arvioitavan kirjan vai lainannut, niin en ryhdy jokaisessa kirjoituksessa erikseen alkuperää manitsemaan. Usein kyllä teen niin joka tapauksessa jutun sisällä.

Kaupunginkirjastolla tarkoitat Helsinkiä? Minua ei kiinnosta :)

Liisa said...

Olin ihan inoissani siitä nuoren bloggaajan kysymyksestä. Ensinnäkin niin ihanan rehellinen (aikuisten kirjat ja blogit ovat tylsiä!) ja vielä ihan uusi näkökulma, jota ei ole jauhettu puhki.

Sääli kyllä, jos nuorilla ei edelleenkään ole kanavaa vaihtaa kirja-ajatuksia. Silloinhan sitä eritoten kaipaisi. Käsittääkseni kuitenkin ainakin muotiblogaajissa on tosi nuoriakin tyyppejä, eli ainakin osa nuorista kuitenkin bloggaa. Mutta ei ehkä sitten kirjoista.

Kirjojen alkuperän ilmoittamista olen itsekin miettinyt, koska sisäinen tilastotieteilijäni tykkäisi siitä. Mutta olen sen verran pedantti, että haluaisin sitten merkitä tiedon vanhoihinkin juttuihin, ja se vaatisi pienen projektin. Mutta periaatteessa siis kiinnostaisi.

Kirsi Hietanen/Kirsin kirjanurkka said...

Miten nuori määritellään? Viimeksi tänään törmäsin aika nuoreen kirjabloggaajaan: http://ninankirjablogi.blogspot.fi/ kirjoittaja kertoo olevansa 19-vuotias, ja muitakin olen netissä havainnut olevan :)

Amma said...

Mielenkiintoista! Itse olen huomannut, että bloggaajissa on useampiakin 17 -> vuotiaita, mutta ehkä ei sitten sitä nuorempia hirveästi. En kyllä ihmettele, jos nuoria ei aikuisten blogit puhuttele, kiinnostuksen kohteet ovat usein täysin erilaiset. Samoin kirjoitettu kieli. Järkytyin juuri, kun näin erään hyvin fiksun nuoren nettikirjoitusta, siinä ei ollut muita välimerkkejä kuin pilkku toisensa perään ja muutenkin teksti oli aika, no, vuolasta. Aikani sulateltuani hoksasin, että näin ne ilmeisesti kirjoittavat. Suotakoon se heille, vaikka nipo sisälläni heräsi ;)

Sini said...

Mut saa aina mainita nimeltä kirjan kirjastoon hankkineena :P Ei vaiteskaan. Kiitos kiitoksistasi kirjastolle! Ja siitä että saavuit paikalle. Ja hyvästä paneelista. Ja siitä että lupasit et meillä on treffit Jyväskylässä ensi vuonna :D Mites se Worldcon?

*on vähän väsy ja sekava, koska lopettajaisbileet*

Booksy said...

Tuo tähditys on kirotun hankalaa, olen aina ihastellut sitä että jotkut ylipäänsä osaavat tähtiä antaa, kun hyvä lukukokemus on niin erilainen kirjan tyypistä riippuen... itse ole ikinä uskaltanut yrittää kun se tuntuu niin ylivoimaiselta.

(Samaan hengenvetoon tunnustan, että katson kyllä tarkemmin mitä vain kirjaa jolle olet antanut 5 tähteä :D)

Liina said...

Linnea, kiitos! En minäkään koe kirjoittavani nuorille, tai olevani tarkoituksella kirjoittamatta heille, mutta eivät kai minuakaan teini-iässä kolmekymppisten jorinat kiinnostaneet.

Sä et kyllä oo yhtään täti :D

Raija, kiitos! Mutta arvaa mikä oli kauhea hetki paneelin jälkeen? Se oli se, kun joku sanoi, että hitto, oliko tuossa Raija, ja minä käännyin katsomaan, että Raija, missä on Raija, ja sä olit ilmeisesti tehnyt jonkun materiansiirron johonkin toiseen saliin. Pettymykseni on suunnaton. Ensi kertaa ajatellen vaadin, että suhun kiinnitetään joku jäljitin, jotta voin tulla fanittamaan.

Tähditys on ihan järjetöntä näin jälkikäteen ajatellen, mutta jotenkin siihen oli helppo lähteä kun ei tavallaan tiennyt muutakaan tapaa.

Ja hei, ainahan on kaukolaina!

Liisa, minustakin se oli mahtava kysymys!

Mä muistan myös sen, että olisin teininä ehkä kaivannut enemmän kanavia ajatusten vaihdolle, mutta toisaalta saattaa kyllä olla, että oikeasti halusin vain käpertyä omaan erityisyyteeni. Siinäkin mielessä hatunnosto näille nuorille.

Minä taas jo hieroskelen käsiäni ajatellessani sitä tulevaa merkkausprojektia! :D

Kirsi, mä luulen, että 19 olisi ollut kysyjälle jo hieman, sanoisinko, ylikypsä. Olennaista näille nuorille oli vielä se, että kohdekirjallisuutena olisi kiva olla fantasia (tai ehkä joku muukin spekulatiivinen fiktio hyväksyttäisiin.)

Amma, kyllä ne siitä varmasti ruotuun asettuvat. Minäkin teininä pidin varmasti mitä kauheimpia tehokeinoja jotenkin hienona :D

Yksi kriitikoista, Markku Soikkeli, kyllä hienosti huomautti senkin, että blogosfääri on melkoinen viidakko. Voihan olla vaikka miten hienoja 14-vuotiaiden kirjallisuusblogeja, mutta me emme vain tiedä niistä...

Sini, voi kiitos itsellesi ihanasta tilaisuudesta! Mulla oli hauskaa, vaikka jälkikäteen tuli jopa vähän sellainen ankeus, kun kauan odotettu ja paljon jännitetty juttu olikin ohi.

Worldconiin olisi mitä hienointa saapua, toivottavasti se saadaan Suomeen nyt sitten!

Kiitos mahtavasta conista <3

Booksy, mä olen viime aikoina kokenut, että tähditys pahimmillaan latistaa lukukokemuksen täysin, ja siksipä nyt siitä luopuminen tuntuu ajankohtaiselta.

Aloin tosin miettiä, pitäisikö jollain tägillä, esim. "parempaa kuin sipsit" merkitä sellaiset kirjat, joista pidän tosissani.

(Sensuuri iski sen verran, että poistin tuplakommentit! Kirottu tietotekniikka!)

Raija / Taikakirjaimet said...

Olen pahoillani :( Harkitsin kyllä tervehdyspistäytymistä, mutta sinne nurkkaukseenne näytti tulevan sen verran väkeä, että en rohjennut (oikeasti). Sitten pitikin kiireesti jo sopia lähtötreffejä kaverin kanssa, sunnuntai jäi hieman lyhyeksi. Tyydyin kehumaan paneelinne Twitter-päivityksen kautta.

Liina said...

No kehut tietenkin otetaan mielellään vastaan, mutta eihän se nyt ole mitään siihen verrattuna, että oltais treffattu ihan livenä :) Sä oot kuitenkin yks mun ehdottomista lempparibloggaajista! Fanitan!

(Mutta älä tunne pahaa mieltä, ensi vuonna et pääse musta eroon. Nauti vapaudestasi vielä kun voit, buahahaa!)

Jouni Korte said...

Paneeli oli hyvä, ja siitä oli sekin hyöty, että se avasi kaltaiseni blogi-ummikon silmät. Siis sen suhteen, että Suomesta ylipäätään löytyy aktiivisia spefiin keskittyneitä kirjallisuusblogeja. Ja vielä näinkin paljon. Eli saitte ainakin yhden uuden seuraajan ja kommentoijan. :)

Liina said...

Kiitos! Ja älyttömän hyvä, että paneelista oli myös käytännössä iloa - mä muistan kyllä, että kirjoitin blogia aika montakin vuotta ennen kuin löysin kaltaisiani (jotka toki olivat olleet asialla jo pitkään) - ja miten hienoa se oli, kun löysi muitakin. On aika huikeeta, että on netti, jonka avulla sitten voi löytää muita spefiä harrastavia :)