No niin, nyt onkin hyvä tilanne heittää tähtisysteemi romukoppaan, sillä kyseessä on arvostelukappale, enkä tiedä, miten tälle nyt oikeudenmukaisesti tähtiä läiskisin.
Huomaatte muuten, että teen jälleen aikahypyn huolimatta siitä, että jonossa odottaa muitakin kirjoja. Viittaan kaikenlaiseen diskurssiin sielunsa myymisestä.
Peter Wattsin Sokeanäkö oli osapuilleen juuri sellaista tieteiskirjallisuutta, joka painelee henkilökohtaisia nappuloitani. Kylmää, kovaa, muukalaista ja pohdiskelevaa. Tällä kertaa pohdiskelun erityisaiheena on tietoisuus.
Juonisynopsis on, että tulee muukalaissignaali ja lähetetään retkikunta syvään avaruuteen.
No, olen kuullut Sokeanäöstä muunkinlaisia kommentteja. Tunnelma on kieltämättä kalsea, kuten edellisessäkin lukemassani Wattsissa. Päähenkilö on sosiaalisesti dysfunktionaalinen, potenssiin kuusi edelliseen lukemaani Wattsiin nähden. Nämä eivät allekirjoittanutta haitanneet. Pystyn kyllä hengaamaan dysfunktionaalisen päähenkilön kanssa, kunhan hän ei muuta meille. Päähenkilön esittelemät teoriat evoluutiosta miesten ja naisten välisen sodan perustana sen sijaan olivat minusta vähän väsyttäviä.
Pidin kovasti siitä, ettei Watts liiemmälti selittele auki sitä Maata, joka kirjasta on luettavissa. Lukija voi poimia olennaisen vihjeistä. Saman asian varjopuolena on sellainen pitkän päälle rasittavaksi käyvä cliffhanger-kirjoittelu, jossa mikään yksittäinen asia ei etene kerralla kauheasti ennen jotain takaumaa tai muuta näkökulmavaihdosta, mutta kirjan pituus toimi tässä lukijan eduksi - sadan sivun päästä piirre olisi alkanut todella kiukuttaa.
Tiedepuoli vaikuttaa maallikon silmiini uskottavalta, mikä piisaakin. Tosin olen tietenkin kuunnellut valtavasti tiedeohjelmia radiosta viime aikoina, että kohtahan olen ihan kvanttifyysikon tasoa näissä hommissa. Watts kaivaa tieteiskirjaansa esiin myös myyttisen otuksen, ja tekee sen aika taitavasti. Kävin kuuntelemassa Finnconissa Wattsin haastattelusta osan (huonossa akustiikassa ja yleisessä pörräysolotilassani olisin tarvinnut neuletyön rauhoittuakseni aloilleni*), ja lukukokemustani hieman buustasi Wattsin selitys - vaikea sanoa, kuinka uskottavana olisin Jukka Sarasti -nimellä aateloitua hirviötä muutoin pitänyt, mutta kirjan luettuani tyyppi kuului ehdottomasti listalle mahdottomia asioita, joihin olen valmis uskomaan ennen aamiaista tai jopa brunssia.
Jos nyt yhdellä sanalla pitäisi summata lukukokemus, en tekisi sitä, vaan vaatisin peräti 14 sanaa: pidin kovasti, mutta nyt tarvitsisin jonkun tämän lukeneen toverini kuohuviinille** jauhamaan siitä tietoisuusasiasta kanssani. Kommenttiboksiin saa ilmoittautua.
Suomennoksestakin pidin sen verran, että otin Finnconin mahtavasta kirjastobussista lainaan suomentajan, J. Pekka Mäkelän romskun Nedut. Siitä jorinaa joskus syksyllä sitten.
* Joku muu siellä neuloikin. Kateuteni määrä oli mittaamaton.
** Valitettavasti kuohuviini on oleva omakustanteista villeistä kirjabloggaajien saamia etuisuuksia koskevista huhuista huolimatta. Kylmää ja kuivaa se voi toki ongelmitta olla silti.
Huomaatte muuten, että teen jälleen aikahypyn huolimatta siitä, että jonossa odottaa muitakin kirjoja. Viittaan kaikenlaiseen diskurssiin sielunsa myymisestä.
Peter Wattsin Sokeanäkö oli osapuilleen juuri sellaista tieteiskirjallisuutta, joka painelee henkilökohtaisia nappuloitani. Kylmää, kovaa, muukalaista ja pohdiskelevaa. Tällä kertaa pohdiskelun erityisaiheena on tietoisuus.
Juonisynopsis on, että tulee muukalaissignaali ja lähetetään retkikunta syvään avaruuteen.
No, olen kuullut Sokeanäöstä muunkinlaisia kommentteja. Tunnelma on kieltämättä kalsea, kuten edellisessäkin lukemassani Wattsissa. Päähenkilö on sosiaalisesti dysfunktionaalinen, potenssiin kuusi edelliseen lukemaani Wattsiin nähden. Nämä eivät allekirjoittanutta haitanneet. Pystyn kyllä hengaamaan dysfunktionaalisen päähenkilön kanssa, kunhan hän ei muuta meille. Päähenkilön esittelemät teoriat evoluutiosta miesten ja naisten välisen sodan perustana sen sijaan olivat minusta vähän väsyttäviä.
Pidin kovasti siitä, ettei Watts liiemmälti selittele auki sitä Maata, joka kirjasta on luettavissa. Lukija voi poimia olennaisen vihjeistä. Saman asian varjopuolena on sellainen pitkän päälle rasittavaksi käyvä cliffhanger-kirjoittelu, jossa mikään yksittäinen asia ei etene kerralla kauheasti ennen jotain takaumaa tai muuta näkökulmavaihdosta, mutta kirjan pituus toimi tässä lukijan eduksi - sadan sivun päästä piirre olisi alkanut todella kiukuttaa.
Tiedepuoli vaikuttaa maallikon silmiini uskottavalta, mikä piisaakin. Tosin olen tietenkin kuunnellut valtavasti tiedeohjelmia radiosta viime aikoina, että kohtahan olen ihan kvanttifyysikon tasoa näissä hommissa. Watts kaivaa tieteiskirjaansa esiin myös myyttisen otuksen, ja tekee sen aika taitavasti. Kävin kuuntelemassa Finnconissa Wattsin haastattelusta osan (huonossa akustiikassa ja yleisessä pörräysolotilassani olisin tarvinnut neuletyön rauhoittuakseni aloilleni*), ja lukukokemustani hieman buustasi Wattsin selitys - vaikea sanoa, kuinka uskottavana olisin Jukka Sarasti -nimellä aateloitua hirviötä muutoin pitänyt, mutta kirjan luettuani tyyppi kuului ehdottomasti listalle mahdottomia asioita, joihin olen valmis uskomaan ennen aamiaista tai jopa brunssia.
Jos nyt yhdellä sanalla pitäisi summata lukukokemus, en tekisi sitä, vaan vaatisin peräti 14 sanaa: pidin kovasti, mutta nyt tarvitsisin jonkun tämän lukeneen toverini kuohuviinille** jauhamaan siitä tietoisuusasiasta kanssani. Kommenttiboksiin saa ilmoittautua.
Suomennoksestakin pidin sen verran, että otin Finnconin mahtavasta kirjastobussista lainaan suomentajan, J. Pekka Mäkelän romskun Nedut. Siitä jorinaa joskus syksyllä sitten.
* Joku muu siellä neuloikin. Kateuteni määrä oli mittaamaton.
** Valitettavasti kuohuviini on oleva omakustanteista villeistä kirjabloggaajien saamia etuisuuksia koskevista huhuista huolimatta. Kylmää ja kuivaa se voi toki ongelmitta olla silti.
10 comments:
Hypistelin tätä kirjastossa viime viikolla, mutta en sitten kuitenkaan tullut lainanneeksi. Vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta.
Itse sain Sokeanäön luettua vähän ennen Finnconia, ja fiilikseni olivat aikalailla samanlaiset Liinan kanssa. Hieman sellainen tuntuma kylläkin jäi, että kirjan tiedepuolta olisi osannut arvostaa enemmän jos olisi itse opiskellut (neuro)biologiaa. Siinä mielessä Wattsin sunnuntainen Finncon-luento tulikin kuin tilauksesta. Hän mainitsi ohjelmanumeron alussa, että jos ei ole kirjaa vielä lukenut, niin luvassa saattaa olla spoilereita, mutta itselleni jäi jälkikäteen pikemminkin sellainen tunne, että jos kirjaa ei olisi ennalta lukenut, niin puhe olisi ollut aikalailla nimbo cumulus-osastoa. Eli kirjan varsinaista juonta ei sivuttu nimeksikään, vaan Watts kävi läpi tieteellisiä tutkimuksia joihin kirjan ideat perustuvat.
Ja mitä Jukka Sarastiin tulee, niin itse otin nimiasian vielä puheeksi hakiessani Wattsin nimmarin. Finnconin perjantain haastattelussahan hän sanoi, että valittu sukunimi kuulosti vain sopivan matelijamaiselta tjsp hänen korvaansa eikä sillä ollut sen enempää taustaa. Mutta, kun tietää että on olemassa sellainen suomalainen kapellimestari kuin Jukka-Pekka Saraste, joka on vieläpä työskennellyt Kanadassa Toronton sinfoniaorkesterin kanssa 90-luvun loppupuolen, niin... No, Watts itse näytti vilpittömän hämmästyneeltä kun mainitsin asiasta, joten mikäli kyseessä ei ollut vain erikoinen sattuma niin joko hänellä oli erittäin hyvä pokerinaama tai sitten hänen alitajuntansa oli tehnyt nimen valinnan hetkellä käytännönpilan. Mistä päästäänkin taas hänen sunnuntain puheensa vertaukseen tietoisuudesta Dilbertin pointy haired bossina ja aivojen suorittavasta puolesta insinöörilaumana joka tekee oikean työn ja päätökset :)
Itse itseäni korjaten, Wattsin Finncon-puhe jota tarkoitin edellisessä kommentissani, olikin lauantaina eikä sunnuntaina. "Triumph Through Incompetence (Guest of Honor Speech: Peter Watts)"
Kuutar, tällaisiin uutuuksiin on syytä tarttua heti! Tuskin se siellä enää ensi kerralla homehtuu :D
Jouni, sä olit siis nopeampi - mä pyrin samaan, mutten aivan ehtinyt.
Joo, kirosin itsekin heikohkoa biologian tuntemustani. Ja sitä, etten ollut keskittymistuulella edes siinä haastattelun aikana. Se, että käydään läpi tieteellisiä tutkimuksia kuulostaa PARHAALTA - jotenkin meinaa aina mennä kylmät väreet ajatuksestakin. Että tyypit seuraa alansa huippututkimusta ja integroi sen scifiin, se on niin hienoa jotenkin.
Mua muuten harmittaa melko lailla, että sekä se kunniavieraspuhe että nimmareidenhaku jäi välistä, koska oli lauantai, ja jotenkin koin jotain äitivelvoitteita olla kotona.
Toi Saraste-juttu on huikea :D Mä veikkaan, että Wattsin alitajunta on aika mielenkiintoinen mesta. Kiitos kun kerroit! :D
Watts kertoi haastattelussaan, että Jukka-nimi tulee Jukka Halmeen mukaan. Hän oli nähnyt nimen Tähtivaeltajassa ja tykästynyt siihen. Mutta alitajuisesti hän on hyvinkin saattanut yhdistää juuri tutun sointuisen sukunimen valitsemaansa etunimeen. Itse kysyin nimmaria hakiessa seuraavan kirjan vampyyrin nimen :)
Minäkin tosiaan ehdin lukea Sokeanäön ennen Finnconia, ja pikkusen enemmän olin kärryillä nyt kuunnellessani kirjailijaa kuin viime lokakuussa kun näin hänet Sweconissa.
Mikä oli seuraavan kirjan vampiirin nimi?
Ja jatkaako seuraava teos siis Sokeanäköä jotenkin? En malta odottaa! Hip-hip-hip!
Anteeksi, menin hieman sekaisin :)
En nyt ole ihan satavarma, että mainitsiko Watts tämän kunniavieraspuheessaan, vai luinko tiedon jostain muualta, mutta kyseessä on kirja nimeltä Echopraxia ja huhujen mukaan se olisi eräänlainen "sidequel" eli kertoo siitä mitä tapahtui maassa sokeanäön tapahtumien aikana. Joka tapauksessa kirjoitustyön osalta tuo on jo valmis joten odottavan aika ei liene aivan loputtoman pitkä tällä kertaa. :)
Ooo, okei, hieno homma ja kiitos tiedosta! Odottavan aika lyhenee vähän silläkin, että voi tutustua seikkaperäisesti Wattsin aiempaan tuotantoon :)
Neurobiologiaa! Tahdon lukea tämän! Ja mä voin juoda myös sitä kuohuviiniä. Ja sekoitat nyt lukusuunnitelmiani. Ja niin, lue Mäkelän Muurahaispuu, se on mainio.
No niin, nyt sitten lukemaan vain, ettei kuohuviini lämpene!
Post a Comment