13/03/2014

Kootut selitykset (ja The Broken Lands)

Tämä kirjabloggaaminen tökkii juuri nyt. Se tökkii, koska luen liikaa, eikä minulla olisi millään aikaa ja energiaa kirjoittaa siitä kaikesta, mutta se, etten kirjoittaisi kaikesta, ei kuitenkaan ole mikään vaihtoehto, ja tässä sitä sitten ollaan.

Kävi siis niin, että vaihdoin duunia marraskuussa. Uuden työn pluspuolelle merkitsin, että ehdin lukea pidempään kulkuvälineessä aamuisin ja iltapäivisin. Ja kylläpä minä olenkin ehtinyt lukea - en osannut arvata, että ihan näin paljon. Vaan ihanaahan tämä on, en valita. Paitsi siitä valitan, että postaukset eivät kirjoita itse itseään.

Kate Milfordin The Broken Lands oli eräänlainen esiosa taannoin lukemalleni Boneshakerille. Se oli tosi hyvä! Uskokaa!


Kirja sijoittui New Yorkiin 1800-luvun loppupuolelle. Nuori korttihuijari törmää ikävään tyyppiin ja ilotulitteita valmistavaan nuoreen naiseen setineen. Näyttää siltä, että koko mesta on vähän vaarassa, ja kun sanon "mesta", tarkoitan sekä kaupunkia että maata.

Oikeasti, pidin kirjassa ihan kaikesta (paitsi illuusion rikkovista tietokonevitseistä). Kate Milford on mahtava kirjailija. Sivukirjasto suosittelee, vaikkei osaakaan mitään kovin koherenttia nyt sanoa.

2 comments:

Raija / Taikakirjaimet said...

Olen niin samassa tilanteessa. En tosin ole vaihtanut työpaikkaa ja ajan työmatkat itse autolla, joten harvemmin uskallan lukea silloin mitään, mutta siitä huolimatta lukemisia kertyy, eikä millään tunnu olevan energiaa bloggaamiseen. Ja mitä pidempään kestää, ettei jostain teoksesta bloggaa, sen vaikeampaa aloittaminen on.

Liina said...

Autolla ajaessa on kyllä tosi hermostuttavaa lukea, se on tosi. Äänikirja?

Ja joo, noin juuri siinä käy. Etenkin jos sanottavaa on vähemmänpuoleisesti jo heti alkuun - viestit muotoa "Tämä nyt oli tosi hyvä kirja. Kun oli vaan." eivät varsinaisesti kirkastu vanhetessaan.