Sherry Thomasin The Burning Sky oli sillä tavalla hauska perusfantasia, että sen päähenkilöt olivat himpun verran epäpuupäisempiä kuin noin tavallisesti.
Sillä tavalla kirja oli epähauska, että siinä oli tyttö-pukeutuu-pojaksi -juonikuvio, joka yleensä minusta haisee, mutta Thomas selviytyy tästäkin ihan tyylillä.
Ai juoni? No on maaginen valtakunta, jonka on ikävä naapurimaa vallannut. Sitten otetaan tyttö(-joka-on-pukeutuva-pojaksi), joka on keskinkertainen velho, ja prinssi, joka yrittää käärmeillä valtionsa itsenäiseksi jälleen, ja sekoitetaan. Helppoa ei ole, ja yhtäkkiä ikävä valloittaja on keskinkertaisen velhotytön kintereillä, ja tässä vaiheessa ehkä arvaattekin, ettei hän ole aivan niin keskinkertainen, ja sitten matkustetaan meidän Maahamme Etoniin ja sen sellaista.
Mutta kuten sanoin, kaiken hassuttelupuolen korvaa se, että päähenkilöt eivät raivostuta. Saatanpa lukea jatko-osankin!
Sillä tavalla kirja oli epähauska, että siinä oli tyttö-pukeutuu-pojaksi -juonikuvio, joka yleensä minusta haisee, mutta Thomas selviytyy tästäkin ihan tyylillä.
Ai juoni? No on maaginen valtakunta, jonka on ikävä naapurimaa vallannut. Sitten otetaan tyttö(-joka-on-pukeutuva-pojaksi), joka on keskinkertainen velho, ja prinssi, joka yrittää käärmeillä valtionsa itsenäiseksi jälleen, ja sekoitetaan. Helppoa ei ole, ja yhtäkkiä ikävä valloittaja on keskinkertaisen velhotytön kintereillä, ja tässä vaiheessa ehkä arvaattekin, ettei hän ole aivan niin keskinkertainen, ja sitten matkustetaan meidän Maahamme Etoniin ja sen sellaista.
Mutta kuten sanoin, kaiken hassuttelupuolen korvaa se, että päähenkilöt eivät raivostuta. Saatanpa lukea jatko-osankin!
No comments:
Post a Comment