Luin juuri Hannu Rajaniemen Kausaalienkelin. Nöyrä mielipiteeni on, että se on (mainiossa) sarjassaan paras opus.
(Tiedoksenne, että luin siitä arvostelukappaleen.)
Minulle kävi Kausaalienkelin kanssa niin, että pysyin paremmin kärryillä kuin aiempien kirjojen kanssa. Osasyy voi olla siinä, että lukijana olen jo Rajaniemen kanssa tutumpi. En haluaisi kuitenkaan viedä kunniaa kirjoittajalta: minusta Rajaniemi ottaa nyt paremmin huomioon meidät, joilla ei ole fyysikon aivoja (seikka, jota olen usein surrut, mutten koskaan niin kovasti kuin Rajaniemen trilogiaa lukiessani); lukijan ohella siis ehkä kirjailijakin on kasvanut.
Nautinnollisia oivalluksen hetkiä tuli lukiessa siellä täällä.
Kirja etenee sillä tavalla, että voro ja Mieli ovat Kaminari-jalokiven perässä aurinkokuntamme kahden pääkeskittymän, zokujen ja Sobornostin ottaessa vähän niin kuin yhteen. (Esimerkki äsken kuvailemastani valaistumisesta on esimerkiksi se, että nyt minulle on selvää Sobornostin ja zokujen ero, enkä pelkää selittää tätä eroa.)
Koska kerronta on jollakin tavalla hanskattavampaa, kaikki mainiot, vinkeät ja vaikeat käsitteet nousevat uuteen arvoon. Eräänäkin aamuna googlasin, mitä ovat NP-täydelliset ongelmat. (En ymmärtänyt kuin kansantajuisimman esimerkin, enkä todellakaan aio selittää sitä.) Siis sillä tavalla ihan hyvällä fiiliksellä googlasin. Kyllä Rajaniemikin asian selitti, mutta hän sai minut myös haluamaan lisää tietoa.
Sarjan tarina on valtavan iso ja kiehtova, mutta jotain voitonriemua koin myös henkilöhahmojen ihmissuhdepuolella. Varkaasta on edelleen vähän vaikea saada otetta (mutta ongelma näkyy olevan minun ja varkaan yhteinen); Mieli sen sijaan otti ja pohti vähän juttuja, joita itse Fraktaaliruhtinaan aikaan pohdin. Hienoa! Puupäisyys ei pue ketään.
Okei, nyt jätin aika lailla huomiotta sen, että oikeasti hauskinta näissä kirjoissa on se vähän vaikeasti aukeava tieteellinen puoli. Hyvä mieli jäi siitäkin, että kirjan - ja sarjan - loppu oli minusta ihan tosihieno. Kyllä näin on.
Rajaniemi viljelee aika paljon viittauksia toisiin kirjoihin. Niistä tykkää se, joka niistä tykkää - itse tykkään. Hyvä, etten naapureita herättänyt riemusta kiekumalla, kun löysin viittauksen Muumipapan urotöihin. Ja nyt on kenenkään turha tulla sanomaan, ettei viitattu Muumipapan urotöihin, kyllä viitattiin, itse ette mitään tiedä.
Gummerukselle muuten erityiskiitos tyylikkäästä kansilinjasta, joka peittoaa britti- ja jenkkikollegansa mennen tullen.
PS. Kausaalienkelin on lukenut myös fanitytöistä paras. Hänkään ei pettynyt.
(Tiedoksenne, että luin siitä arvostelukappaleen.)
Minulle kävi Kausaalienkelin kanssa niin, että pysyin paremmin kärryillä kuin aiempien kirjojen kanssa. Osasyy voi olla siinä, että lukijana olen jo Rajaniemen kanssa tutumpi. En haluaisi kuitenkaan viedä kunniaa kirjoittajalta: minusta Rajaniemi ottaa nyt paremmin huomioon meidät, joilla ei ole fyysikon aivoja (seikka, jota olen usein surrut, mutten koskaan niin kovasti kuin Rajaniemen trilogiaa lukiessani); lukijan ohella siis ehkä kirjailijakin on kasvanut.
Nautinnollisia oivalluksen hetkiä tuli lukiessa siellä täällä.
Kirja etenee sillä tavalla, että voro ja Mieli ovat Kaminari-jalokiven perässä aurinkokuntamme kahden pääkeskittymän, zokujen ja Sobornostin ottaessa vähän niin kuin yhteen. (Esimerkki äsken kuvailemastani valaistumisesta on esimerkiksi se, että nyt minulle on selvää Sobornostin ja zokujen ero, enkä pelkää selittää tätä eroa.)
Koska kerronta on jollakin tavalla hanskattavampaa, kaikki mainiot, vinkeät ja vaikeat käsitteet nousevat uuteen arvoon. Eräänäkin aamuna googlasin, mitä ovat NP-täydelliset ongelmat. (En ymmärtänyt kuin kansantajuisimman esimerkin, enkä todellakaan aio selittää sitä.) Siis sillä tavalla ihan hyvällä fiiliksellä googlasin. Kyllä Rajaniemikin asian selitti, mutta hän sai minut myös haluamaan lisää tietoa.
Sarjan tarina on valtavan iso ja kiehtova, mutta jotain voitonriemua koin myös henkilöhahmojen ihmissuhdepuolella. Varkaasta on edelleen vähän vaikea saada otetta (mutta ongelma näkyy olevan minun ja varkaan yhteinen); Mieli sen sijaan otti ja pohti vähän juttuja, joita itse Fraktaaliruhtinaan aikaan pohdin. Hienoa! Puupäisyys ei pue ketään.
Okei, nyt jätin aika lailla huomiotta sen, että oikeasti hauskinta näissä kirjoissa on se vähän vaikeasti aukeava tieteellinen puoli. Hyvä mieli jäi siitäkin, että kirjan - ja sarjan - loppu oli minusta ihan tosihieno. Kyllä näin on.
Rajaniemi viljelee aika paljon viittauksia toisiin kirjoihin. Niistä tykkää se, joka niistä tykkää - itse tykkään. Hyvä, etten naapureita herättänyt riemusta kiekumalla, kun löysin viittauksen Muumipapan urotöihin. Ja nyt on kenenkään turha tulla sanomaan, ettei viitattu Muumipapan urotöihin, kyllä viitattiin, itse ette mitään tiedä.
Gummerukselle muuten erityiskiitos tyylikkäästä kansilinjasta, joka peittoaa britti- ja jenkkikollegansa mennen tullen.
PS. Kausaalienkelin on lukenut myös fanitytöistä paras. Hänkään ei pettynyt.
4 comments:
Olen jotenkin hauskalla tavalla helpottunut että sinäkin pidit tästä. Ei ole fanityttöydessä niin yksinäinne olo. :)
Suomalainen kansitaide on kyllä sarjassa ihan ässä, osittain tästä syystä olen hankkinut nimenomaan Gummeruksen versiot omaan hyllyyn. Ja onhan se Aution käännöskin tosi hyvä (oletan, että tässäkin on).
NP-täydellisyys? Kovaa tietojenkäsittely tiedettä? Tämä täytyy lukea!
Apostolos Doxiadis onnistuu loihtimaan vaikeasta matemaattisesta ongelmasta kiehtovan tarinan (suosittelen: Uncle Petros and Goldbach's Conjecture: A Novel of Mathematical Obsession), joten on hauska nähdä miten Rajaniemi onnistuu NP-täydellisyyden kanssa.
Ymmärrän fiiliksesi! Kyllähän sitä etenkin tällaisten isompien tapausten äärellä helposti miettii, että olenko nyt yksin väärässä! Mutta ei, me olemme yhdessä oikeassa.
Aution käännös on tosi hyvä, mutta mua vähän narisuttaa se nimien taivuttaminen. En voinut narista siitä tekstissä, koska en millään jaksanut selvittää, onko käsitykseni taivutussäännöstä oikea, enkä toisaalta ole ihan varma siitäkään, mitä pidän säännöstä, jos käsitykseni on oikea.
Juha, katos, ehdit siihen väliin kommentoimaan :) Kyllä, NP-täydellisyys sieltä löytyi! Ja muutenkin suosittelen. NP-täydellisyys oli oikeastaan yksi esimerkki ongelmista, joiden laskenta oli myös Rajaniemen luomassa maailmassa vaikeaa.
Täytyy hetimiten ottaa selvää tuosta tarinasta, joka kertoo vaikeasta matemaattisesta ongelmasta - matikka on äärikiehtovaa.
Post a Comment