Olen kuullut Anni Nupposen kirjoista vain hyvää. Putoavan tähden prinsessa kiinnosti kovin etenkin Vesa Sisätön Hesariin kirjoittaman arvion vuoksi, jos nyt sitten kävikin niin, että kirjaa lukiessani minulla ei ollut enää hajuakaan siitä, mitä Sisättö kirjasta oli sanonut tai mitä siinä noin ylipäänsä voisi tapahtua.
Jos nyt tiivistämme hieman juonta, kerrottakoon, että prinsessa Rhéta herää lumotusta unesta sadan vuoden jälkeen. Yksin ja muuttuneeseen maailmaan. Taikavaltakunnan meno on kovin erilaista, kun taikuus on kielletty.
Minä pidin Putoavan tähden prinsessasta melko lailla. Pidin siitä juuri niistä syistä, jotka olisivat tehneet kirjasta ehkä minulle vaikean kymmenen vuotta sitten; pidin siitä, ettei mikään mennyt ihan niin kuin odotin. Pidin hieman hämmentyneestä päähenkilöstä, joka tuntuu enemmän vetäytyvältä kuin aktiiviselta sankarittarelta (ja todella: ei meistä kaikista ole sankarittariksi, ei varmaan edes heistä, jotka ovat syntyneet prinsessoiksi.) Pidin siitäkin, miten pitkän ja surumielisen kaaren Nupponen kirjaansa sai kirjoitettua.
En voi olla välttämättä pientä vertailua esimerkiksi Sarah Pinboroughn vahvasti satuihin nojaaviin kirjoihin. On sanottava, että Nupposen kirja kolahti itseeni enemmän ehkä juuri siksi, että sinne on jätetty (tai jäänyt) vähän rosoa.
Ostin Finnconista muutaman muunkin Nupposen teoksen, palaan niihin kunhan tässä kerkiän.
Jos nyt tiivistämme hieman juonta, kerrottakoon, että prinsessa Rhéta herää lumotusta unesta sadan vuoden jälkeen. Yksin ja muuttuneeseen maailmaan. Taikavaltakunnan meno on kovin erilaista, kun taikuus on kielletty.
Minä pidin Putoavan tähden prinsessasta melko lailla. Pidin siitä juuri niistä syistä, jotka olisivat tehneet kirjasta ehkä minulle vaikean kymmenen vuotta sitten; pidin siitä, ettei mikään mennyt ihan niin kuin odotin. Pidin hieman hämmentyneestä päähenkilöstä, joka tuntuu enemmän vetäytyvältä kuin aktiiviselta sankarittarelta (ja todella: ei meistä kaikista ole sankarittariksi, ei varmaan edes heistä, jotka ovat syntyneet prinsessoiksi.) Pidin siitäkin, miten pitkän ja surumielisen kaaren Nupponen kirjaansa sai kirjoitettua.
En voi olla välttämättä pientä vertailua esimerkiksi Sarah Pinboroughn vahvasti satuihin nojaaviin kirjoihin. On sanottava, että Nupposen kirja kolahti itseeni enemmän ehkä juuri siksi, että sinne on jätetty (tai jäänyt) vähän rosoa.
Ostin Finnconista muutaman muunkin Nupposen teoksen, palaan niihin kunhan tässä kerkiän.
2 comments:
Kuulostaa hyvältä, pitää katsoa jos osuisi vaikka messuilla haaviin. Muistelen, että Nupposen novelli oli suosikeitani jossakin novellikokoelmassa, muisti tosin nyt pettää että missä mutta kuitenkin. Tarina kuulostaa kiinnostavalta ja sellaiselta, josta tykkäisin.
Oletko muuten vielä lukenut niitä Fables-sarjakuvia?
Hei, joo, kirjamessuilla voisi olla. Tosin tämän saa myös kirjastosta haaviin. Mä luulen, että pitäisit tästä kyllä.
Ai Fables, erm, no tässä on nyt ollut kaikenlaista, ihan kohta aloitan kyllä.
Post a Comment