Aprikoin joskus, että jos Terry Pratchett nykyään kirjoittaa kirjansa sanelemalla, toimisivatkohan ne sitten paremmin kuuntelemalla.
No, eivät välttämättä.
Raising Steam on ihan tyypillinen Discworld-kirja. Haluaisin sanoa siitä fiksumpia asioita, mutta nyt on pakko myöntää, että äänikirja valui jotenkin vähän korvieni ohi. En aivan jaksanut keskittyä, eikä huumorikaan täten puraissut reippaasti kuin valkohai.
Kuten nimestä voi päätellä, Kiekkomaailmaan ollaan rakentamassa junarataa. Kirjassa fiittaavat Moist von Lipwig ja ruhtinas Vetinari, joista molemmista diggaan. Takapajuisten kääpiöiden lahko sen sijaan yrittää laittaa kapuloita rattaisiin. Niinpä kirjan teemoina ovat teknologia ja sen kehitys, terrorismi ja tasa-arvo. Muun muassa.
Pratchett sanoo kipakasti sen, mitä haluaa sanoakin. Minusta puolestani on ihanaa, että näissä kirjoissa on nykyään muutakin kuin niiden alkupuolen opusten hupailua. Huumorin kautta viesti menee perille. Tai, mikä on myös mahdollista, olen vain Pratchettin kanssa samaa mieltä.
En tosin voi olla miettimättä, josko vanhoilliset terrorismin ystävät kuitenkin jäävät viestiltä paitsi. Tuskin he näitä lukevat. Sääli.
Tätä postausta kirjoittaessani tajusin, että kyseessä oli myös sarjan neljäskymmenes kirja. Nyt tuntuu tosi väärältä, että kuuntelin sen, ja alaviitteet jäivät täten vaille ansaitsemaansa erityishuomiota.
No, eivät välttämättä.
Raising Steam on ihan tyypillinen Discworld-kirja. Haluaisin sanoa siitä fiksumpia asioita, mutta nyt on pakko myöntää, että äänikirja valui jotenkin vähän korvieni ohi. En aivan jaksanut keskittyä, eikä huumorikaan täten puraissut reippaasti kuin valkohai.
Kuten nimestä voi päätellä, Kiekkomaailmaan ollaan rakentamassa junarataa. Kirjassa fiittaavat Moist von Lipwig ja ruhtinas Vetinari, joista molemmista diggaan. Takapajuisten kääpiöiden lahko sen sijaan yrittää laittaa kapuloita rattaisiin. Niinpä kirjan teemoina ovat teknologia ja sen kehitys, terrorismi ja tasa-arvo. Muun muassa.
Pratchett sanoo kipakasti sen, mitä haluaa sanoakin. Minusta puolestani on ihanaa, että näissä kirjoissa on nykyään muutakin kuin niiden alkupuolen opusten hupailua. Huumorin kautta viesti menee perille. Tai, mikä on myös mahdollista, olen vain Pratchettin kanssa samaa mieltä.
En tosin voi olla miettimättä, josko vanhoilliset terrorismin ystävät kuitenkin jäävät viestiltä paitsi. Tuskin he näitä lukevat. Sääli.
Tätä postausta kirjoittaessani tajusin, että kyseessä oli myös sarjan neljäskymmenes kirja. Nyt tuntuu tosi väärältä, että kuuntelin sen, ja alaviitteet jäivät täten vaille ansaitsemaansa erityishuomiota.
4 comments:
Sain itse luettua tämän vajaa viikko sitten, joten blogipostauksesi tuli nyt kuin tilauksesta kommenttiani varten. Olen pitkän linjan Pratchett -fani ja kipuilin pitkään tämän kirjan lukemisen kanssa, se kun oli saanut osittain negatiivisia ja pettyneitä ensiarvioita. Omat fiilikseni kirjasta olivat, että sinällään ihan ok kirjana, mutta aika paljon sitä Pratchetille ominaista taikaa puuttui. Jotenkin kirjan eteneminen oli kirjailijalle epätyypillistä, samoin kuin väkivallan määrä (johon kiinnitin huomiota jo edellisessä Snuff-romaanissa). Lisäksi hahmoista erityisesti Vetinari pisti silmääni hieman "vääränlaisena", hän kun on esiintynyt sivuhahmona niin monessa kirjassa että hänen maneerinsa/roolinsa ovat käyneet tutuiksi.
En tiedä miten/millaisena yhteistyönä tämä kirja on kirjoitettu, mutta oma mutu-fiilikseni oli, että vaikka teos oli päällisin puolin muodollisesti pätevä Discworld-romaani, niin sisällöstä puuttui nyt valitettavan paljon. Niinkuin ok-tason kirjalilija olisi kirjoittanut tämän Pratchettin juonikuvauksen pohjalta, ja lopputulokseen olisi sinne tänne ripoteltu Pratchettille ominaisia yksityiskohtia. Tietysti kun tietää Pratchettin terveysongelmat, niin kirjaa saattaa lukea tavanomaista tarkemmin/epäluuloisemmin.
Haa! Kerrankin onnistuin ajoituksessani!
Itse asiassa nyt kun sanot, niin kyllä - väkivaltaa oli tosi paljon normaaliin nähden. Normaalistihan sitä ei juuri ole, mistä iso hatunnosto Pratchetille.
Oliskohan mahdollista, mitä luulet, syöttää johonkin koneeseen nelisenkymmentä Pratchettia ja tehdä Pratchettinkirjoitussofta, johon vaan näpytellään teemat ja kone sitten tuottaisi tekstin? En nyt nimittäin voi olla kokematta itsekin epäluuloa.
(Jännä, miten tällaiset nyanssit menivät jotenkin äänikirjaa kuunnellessa ohi.)
Selvähän se, että terveysongelmat ennemmin tai myöhemmin vaikuttavat kirjoitustyöhön, mutta oikeastaan olisin kovasti toivonut, että tuota, olisi mieluummin lopetettu huipulla. Voi Pratchett.
Pratchettinkirjoitussofta voisi kuulostaa äkkiseltään villiltä scifi-idealta, mutta mutta...
kirjailijaohjelmistoja:
http://www.sptimes.ru/story/24786
http://singularityhub.com/2012/12/13/patented-book-writing-system-lets-one-professor-create-hundreds-of-thousands-of-amazon-books-and-counting/
Ja vastaavasti esim. säveltäjäsoftia:
http://www.slate.com/articles/arts/music_box/2010/05/ill_be_bach.html
https://www.youtube.com/watch?v=x4nOxzbWA5I
ARVASIN, että alkais jo olla mahdollista eikä ollenkaan niin villiä kuin voisi ajatella! Kiitos linkeistä!
Post a Comment