Rjurik Davidsonin Unwrapped Sky päätyi lukulistalleni ehkä Finnconin vuoksi, tai ehkä jostain muusta syystä; jostain tarkemmin määrittelemättömästä syystä siitä on myös kovin vaikea kirjoittaa mitään.
Kirja kertoo Caeli-Amurin rappeutuneesta kaupungista, jossa työväestö raataa muutaman hallitsevan huoneen alaisuudessa, kurjissa oloissa. Kurjuudesta ovat ponnistaneet myös päähenkilöt, Kata (salamurhaaja), Boris (korkeaan asemaan päätynyt työläinen) ja Maximilian (vallankumouksellinen, kuten eräs ranskalainen kaimansakin.)
Kaikkinensa kirjassa on hyvät lähtökohdat (no se vallankumous - ja rapistunut kaupunkikin) ja muutama oikein herkullinen juttu. Vallankumous vaan onnistuu jotenkin, en tiedä miten se on edes mahdollista, mutta näemmä on, jäämään jonkinlaiseksi taustaksi päähenkilöiden tuskaillessa etualalla.
Tuskailtavaa riittääkin, sillä kukaan päähenkilöistä ei ole erityisen sympaattinen hahmo: kaikki ovat emotionaalisesti kovia ja moraalisesti kovin päteviä selittämään ikävämmät tekonsa. Itselleen ainakin. Lukija saattaa nostaa kulmakarvaansa.
Kirjassa parasta on alku: kun yksi päähenkilöistä käy soutelemassa merellä, Caeli-Amurin uponneen sisarkaupungin yllä. Kun tapahtuu surullisia ja julmalta tuntuvia asioita.
Myöhemmin, kun tuohon uponneeseen sisarkaupunkiin sukelletaan, tämäkin hieman taianomainen hetki särkyy jotenkin turhalta tuntuvalla toimintakohtauksella.
Että en nyt tiedä. Pikaisen googletuksen perusteella tämä on ihan selvästi toiset-tykkää-toiset-ei -kamaa. Itse taisin kuulua jälkimmäiseen leiriin ainakin siinä määrin, että jatko-osia tuskin luen, ellei Internet saa mieltäni muuttumaan väkevillä argumenteilla.
Kirja kertoo Caeli-Amurin rappeutuneesta kaupungista, jossa työväestö raataa muutaman hallitsevan huoneen alaisuudessa, kurjissa oloissa. Kurjuudesta ovat ponnistaneet myös päähenkilöt, Kata (salamurhaaja), Boris (korkeaan asemaan päätynyt työläinen) ja Maximilian (vallankumouksellinen, kuten eräs ranskalainen kaimansakin.)
Kaikkinensa kirjassa on hyvät lähtökohdat (no se vallankumous - ja rapistunut kaupunkikin) ja muutama oikein herkullinen juttu. Vallankumous vaan onnistuu jotenkin, en tiedä miten se on edes mahdollista, mutta näemmä on, jäämään jonkinlaiseksi taustaksi päähenkilöiden tuskaillessa etualalla.
Tuskailtavaa riittääkin, sillä kukaan päähenkilöistä ei ole erityisen sympaattinen hahmo: kaikki ovat emotionaalisesti kovia ja moraalisesti kovin päteviä selittämään ikävämmät tekonsa. Itselleen ainakin. Lukija saattaa nostaa kulmakarvaansa.
Kirjassa parasta on alku: kun yksi päähenkilöistä käy soutelemassa merellä, Caeli-Amurin uponneen sisarkaupungin yllä. Kun tapahtuu surullisia ja julmalta tuntuvia asioita.
Myöhemmin, kun tuohon uponneeseen sisarkaupunkiin sukelletaan, tämäkin hieman taianomainen hetki särkyy jotenkin turhalta tuntuvalla toimintakohtauksella.
Että en nyt tiedä. Pikaisen googletuksen perusteella tämä on ihan selvästi toiset-tykkää-toiset-ei -kamaa. Itse taisin kuulua jälkimmäiseen leiriin ainakin siinä määrin, että jatko-osia tuskin luen, ellei Internet saa mieltäni muuttumaan väkevillä argumenteilla.
No comments:
Post a Comment