Leena Krohnin Datura oli ihan erilainen kuin ajattelin. Jotenkin ajattelin, että se olisi kuin outo uni, josta kyllä kovasti pitää, vaikka mitään ei tajua.
Surrealistisiin odotuksiini nähden Datura oli lähestulkoon tiukkaa realismia (joskaan mitään muuta vasten tarkasteltuna se ei tietenkään sitä ole.) Kirjan kertoja työskentelee Uusi Anomalisti -lehdessä ja saa lahjaksi daturan - kasvi, jolla on myrkyllisiä ja hallusinogeenisiä ominaisuuksia.
Ja sitten on vähän sellaista episodimaista kerrontaa, kummallisia asioita ja arkisia asioita ja hienoa tunnelmaa. Tosi paljon kaikkea sellaista, vaikka kirja on lyhyt ja ihan pieni, vähän kuin koru, tai no, ehkä nyt ei koru, mutta oikeasti, puhelimeni saattaa olla painavampi. Siis massaltaan. Sisällöltään ei varmasti.
Paikoin Datura oli niin hauska, että hikkasin riemusta. Välillä se on ihan hyytävä.
Mutta parasta oli silti tapa, jolla se käsitteli todellisuutta. Oli hyvä, tosi hyvä, että kerrontamuoto ei ollut kuin se ounastelemani uni, sillä voi miten jaetun todellisuuden olemus tuli tässä selväksi.
Että kylläpäs. Näin jälkikäteen voin sanoa, että tässä alkuvuodesta tuntui hetken siltä, kuin mitään huonoa tai keskinkertaista ei maailmassa olisi kirjoitettukaan. Valitettavasti se putki katkesi heti Daturan jälkeen, mutta hauskaa oli silloin kun vielä oli.
Ja ai niin, myös Raija on lukenut Daturan.
Surrealistisiin odotuksiini nähden Datura oli lähestulkoon tiukkaa realismia (joskaan mitään muuta vasten tarkasteltuna se ei tietenkään sitä ole.) Kirjan kertoja työskentelee Uusi Anomalisti -lehdessä ja saa lahjaksi daturan - kasvi, jolla on myrkyllisiä ja hallusinogeenisiä ominaisuuksia.
Ja sitten on vähän sellaista episodimaista kerrontaa, kummallisia asioita ja arkisia asioita ja hienoa tunnelmaa. Tosi paljon kaikkea sellaista, vaikka kirja on lyhyt ja ihan pieni, vähän kuin koru, tai no, ehkä nyt ei koru, mutta oikeasti, puhelimeni saattaa olla painavampi. Siis massaltaan. Sisällöltään ei varmasti.
Paikoin Datura oli niin hauska, että hikkasin riemusta. Välillä se on ihan hyytävä.
Mutta parasta oli silti tapa, jolla se käsitteli todellisuutta. Oli hyvä, tosi hyvä, että kerrontamuoto ei ollut kuin se ounastelemani uni, sillä voi miten jaetun todellisuuden olemus tuli tässä selväksi.
Että kylläpäs. Näin jälkikäteen voin sanoa, että tässä alkuvuodesta tuntui hetken siltä, kuin mitään huonoa tai keskinkertaista ei maailmassa olisi kirjoitettukaan. Valitettavasti se putki katkesi heti Daturan jälkeen, mutta hauskaa oli silloin kun vielä oli.
Ja ai niin, myös Raija on lukenut Daturan.
3 comments:
Leena Krohn on kyllä parasta lääkettä keskinkertaisuuden ahdistukseen. :)
En muista tästä juuri mitään muuta kuin että pidin ihan mielettömästi. Onneksi löytyy omasta hyllystä, Krohnia lukee mielellään moneen kertaan.
Nonni. Just tämmöisiä kirjabloggausten pitäisi olla: kävi ilmi että kirja on loistava ja pieni. Aion lukea ensitilassa! Mulla onkin Krohnin mentävä aukko sivistyksessä. Kiitos!
Noora! Olipa hienosti sanottu! Saanko käyttää lausettasi tarvittaessa?
Mua vähän nyt just harmittaa, että ei löydy omasta hyllystä. Tekee myös vähän mieli lukea juuri englanniksi ilmestynyt käännös. Siinä on niin hieno kansikin.
Siina :D Mä aion tästä lähtien liittää jokun kokomäärityksen kaikkiin kirjapostauksiini. Tottahan se, että joskus sitä ankeutuu jo kirjan paksuuden edessä. Tai siis aika usein käy niin.
Post a Comment