09/01/2015

Mifongin perintö

Luin viimein J. S. Meresmaan fantasiasarjan ykkösosan: Mifongin perintö polkkasi menemään melkoista vauhtia.


Mutta se sopi mielialaani ihan hyvin.

Kirjassa on siis juonenkäänteitä sillä tavalla, että välikorvastaan rappeutuneita saattaa huimata, ja osa juonesta on ripustettu melkoisten yhteensattumien varaan, mutta kuten sanoin, olin valmis ripustamaan epäuskoni naulakkoon. Joskus sitä kaipaa jotain, joka kulkee eteenpäin kuin myrsky. Jos vertailemaan pitää heittäytyä, myönnän silti, että Meresmaan Keskilinnan ritarit -tarina, jonka toinen osa odottelee lukujonossa, on hieman enemmän makuuni rauhallisemman tahtinsa kanssa.

Päähenkilöt Ardis ja Dante ovat ihan viihdyttävä kaksikko: vanhalle kuninkaalle naitettu nuori Ardis ja kissaeläimen kanssa hengaava Dante saavat aikaan oikein kelvollisen seikkailun. Erityisbonuksena kirjalle luen sen, että seikkailemaan pääsee äidiksi kasvava tyttö, eikä mikään ikuinen neitsyt.

Erityiskiitoksia kirjalle haluaisin myöntää seuraavista seikoista: Ensinnäkin Meresmaan kielessä oli minusta paikoin mahtavia oivalluksia. Joillekin kihersin itsekseni ääneen. Toiseksi olin kovin otettu jotenkin keskivertofantsua kehollisemmasta - etenkin naiskehollisemmasta - otteesta, joka oli luonteva osa kirjaa. Tiedättehän. Verta ja suolenpätkiä nyt saa mistä tahansa, mutta pitkittynyttä ensisynnytystä, imetyksen sitovuutta ja miesten kuukautisia kohtaan tuntemaa vierastusta ei.

(Mistä tuli mieleeni, että Booksy on omassa tekstissään valikoinut mahtavan lainauksen. Lukekaa.)

5 comments:

Linnea / kujerruksia said...

Itse tykkään näissä Mifonki-kirjoissa juurikin tuosta vauhdikkuudesta, yhteensattumia joo mutta jotenkin se tähän sopii. Kiinnostuksella odottelen nyt sitten sitä, öö, neljättä osaa.

Keskilinnan ritarit on ladattuna lukijalle, mutta lukematta. Sietäisi, eikös se kolmas osakin ole jo tuloillaan?

Siina said...

Mä luin just jostain listasta, jossa lueteltiin hyvän tarinan piirteitä tai jotain vastaavaa, että on aivan ok jos yhteensattuman oikusta joudutaan pulaan, mutta ei ole yhtään niin ok päästä pois pulasta yhteensattuman kautta. Se kuulostaa ihan järkevältä säännöltä minusta. Oliko tässä kumpaa sortimenttia yhteensattumaa?

Noin muuten kuulostaa aikans kivalta. Tykkään fantasiastani vauhdikkaana ja verevänä.

Liina said...

Linnea, kai se kolmas osa on tosiaan pian tulossa! Mullakin on toinen osa ladattu lukijalle. MIEHEN lukijalle, kun mulla ei ole iLaitetta. Mggngngng. No, enköhän mä sen laitteen siltä joskus kädestä kampea.

Kyllä mulle jäi oikein myönteinen kuva Mifongeista, aion lukea sen seuraavankin osan.

Siina, en muista! Apua! Mutta toisaalta minusta sääntönä tuo on vähän masentava, ikään kuin kaikki myönteiset yhteensattumat olisivat vain epäuskottavaa deus ex machinaa. Ehkä ne ovatkin, mutta tapahtuuhan niitä joskus oikeastikin. Tapahtuuhan?

Villis / Villasukka kirjahyllyssä said...

Pitäisiköhän minunkin vihdoin tutustua tähän sarjaan...

Liina said...

Ehdottomasti :D Kirjastoon hop!