24/03/2014

Teemestarin kirja

Emmi Itärannan Teemestarin kirja oli mahtava. Ja myös lukupiirimme toinen luettava - KIITOS lukupiiri, tiedä, kuinka kauan olisin tätäkin hyllyssäni lukematta jemmannut.


Minun on nyt vaikea päästä yli Kirjasfäärin Taikan sanoista: kun hän käyttää sanaa kokonaistaideteos, se jää päähän. Ja juuri sellaisesta tosiaan on kyse, sillä Itärannan teksti soljuu kuin vesi, josta hänen kuvaamassaan maailmassa on huutava pula.

Pidin tästä ihan todella. Verrattuna moniin lukemiini dystopioihin kirja ei sorru väsyneisiin typeryyksiin. Itäranta liikkuu ihmisen tasolla ja kuvaa uskottavan yhteisönkin - kovaa on, mutta ei pelkästään kovaa. Juhliakin voidaan. Ja Itärannan maailma on pelottavuutensa ohella myös huikea.

Tekstikin on hienoa, jotenkin pakotonta. Sitä voisi ajatella, että kun äidinkielellään kirjoittaa, tulos olisi aina noin elegantti, mutta silloin olisi väärässä. Lukeminen oli harvinainen nautinto ihan tekstin tasolla. Toivottavasti tuleva käännös englanniksi on yhtä sulava.

Oustaan tässä saman tien Taikan ohella muitakin lukupiirin jäseniä kirjakaapista: Teemestarista ovat kirjoittaneet myös Linnea, Siina ja Norkku. Hyvässä seurassa olen, huomaatteko?

7 comments:

Mari L. said...

No voi vitsi, tämä on ihan pakko lukea!

Liisa said...

Rakastan Teemestarin kirjaa. Muistan edelleen, millainen olo kirjaa lukiessa oli: ei melkein uskaltanut liikkua ettei olisi rikkonut sitä hienoa tunnelmaa, jonka kirja rakensi.

Kaunis, pelottava, surullinen, levollinen, tosi. Mitä muuta voisi kirjalta toivoa.

Marjatta Mentula said...

Kirja on täydellisen kaunis, jotenkin harras kuten kuvaamansa teeseremoniat. Vain kannesta en pidä sen ruskean värityksen vuoksi.

Liina said...

Marile, kyllä, niin on! Mitä pikemmin, sen parempi!

Liisa, sama fiilis. Musta on tää on myös ihana osoitus siitä, että scifimpi kirjallisuus voi innostaa myös mainstreamlukijoita, jos se ei ehdoin tahdoin tukahdu genren konventioihin - ja jos se on hyvää, kauniisti kirjoitettua ja, kuten sanot, totta.

Minusta hienoimpia juttuja kirjassa oli muuten tuo (kiitos kun sanoitat ajatuksiani), miten siinä yhdistyvät levollisuus ja pelko.

Marjatta, olen ihan samaa mieltä! Kanteen asti - minustakin kirja olisi ansainnut kannekseen jotain ... raikkaampaa, ehkä.

snna k said...

Nyt piti kiinnostua. Saitte todellakin vakuutettua.

Artsi said...

Kiitos muistutuksesta. Meikäläiselle harvinaista kotimaista kirjallisuutta.

Liina said...

Snna K, hyvä! Tästä kirjasta todella kandee kiinnostua!

Artsi, ole hyvä muistutuksesta. En itsekään ihan kauheasti kotimaista lue, mutta kun luen, pyrin täysosumiin!