Minua jänskätti kamalasti tarttua K. J. Parkerin The Folding Knife -kirjaan, sillä keskimäärin olen pitänyt Parkerin kirjoista sitä enemmän, mitä myöhemmälle ne sijoittuvat hänen bibliografiassaan. The Folding Knife oli jossain hieman vaikean The Hammerin ja paljon palkitsevamman Sharpsin välissä.
No tämä The Folding Knife oli paljon kiinnostavampi kuin The Hammer, koska tässä ei kykitty jollain tukkijätkän unelma -tyyppisellä siirtokunta-ankeussaarella, vaan kaupungissa, ja seurattiin yhden tyypin matkaa valtakunnan vaikutusvaltaisimmaksi. Ja sieltä pois. Tämä ei spoilaa mitään, koska lankeemuksesta kerrotaan takakannessa, ja ensimmäisillä sivuilla, ja koska sen Kaamean Virheen odottaminen on puolet riemusta. Tai ehkä 60%.
Tämän luettuaan saattaa myös ymmärtää jotain pankkisektorista. Ainakin esimerkiksi sen, ettei halua koskea pankkisektoriin edes sillä viiden metrin seipäällä, jolla oman valtakuntamme ykkösmies ei aio koskea itsestään tehtyä dokumenttia.
Päätin juuri, että joskus, kun on aikaa, luen Parkerin varhaisemmankin tuotannon ihan rauhassa läpi. Epäilen, että se on minut palkitseva.
Joskus, kun on aikaa. Tirsk.
Sillä välin kaikki, jotka ovat päästäneet irti David Eddingsistä, voinevat myös tarttua Parkeriin. (Epäilen, että ensimmäisiä Parkereitani lukiessani en itse ollut vielä päästänyt irti David Eddingsistä.)
No tämä The Folding Knife oli paljon kiinnostavampi kuin The Hammer, koska tässä ei kykitty jollain tukkijätkän unelma -tyyppisellä siirtokunta-ankeussaarella, vaan kaupungissa, ja seurattiin yhden tyypin matkaa valtakunnan vaikutusvaltaisimmaksi. Ja sieltä pois. Tämä ei spoilaa mitään, koska lankeemuksesta kerrotaan takakannessa, ja ensimmäisillä sivuilla, ja koska sen Kaamean Virheen odottaminen on puolet riemusta. Tai ehkä 60%.
Tämän luettuaan saattaa myös ymmärtää jotain pankkisektorista. Ainakin esimerkiksi sen, ettei halua koskea pankkisektoriin edes sillä viiden metrin seipäällä, jolla oman valtakuntamme ykkösmies ei aio koskea itsestään tehtyä dokumenttia.
Päätin juuri, että joskus, kun on aikaa, luen Parkerin varhaisemmankin tuotannon ihan rauhassa läpi. Epäilen, että se on minut palkitseva.
Joskus, kun on aikaa. Tirsk.
Sillä välin kaikki, jotka ovat päästäneet irti David Eddingsistä, voinevat myös tarttua Parkeriin. (Epäilen, että ensimmäisiä Parkereitani lukiessani en itse ollut vielä päästänyt irti David Eddingsistä.)
2 comments:
Äääh... jotenkin sait tämän kuulostamaan kamalan kiinnostavalta. Ja Eddingsistä olen täysin irti, koska en ikinä ole kiinnittynytkään.
Pitää katsoa josko latautuisi sopuhinnalla padille.
"Olenkin kovasti toivonut, että keksisin jotain luettavaa." :-)
Luettavan puute - kirjabloggarin erityinen ongelma :D
No, onneksi nyt löytyi ratkaisu!
Post a Comment