En ole tullut tutustuneeksi Nnedi Okoraforin tuotantoon aiemmin lähinnä siksi, että olen reippaasti ostanut hänen kirjansa, enkä tietenkään lue mitään, mitä ostan, höpsö ajatuskin! Kirjaston kirjoilla on eräpäivät!
Mutta nyt luin nuorille suunnatun Akata Witchin e-kirjana. Siinä nuori Sunny on palannut perheensä kanssa Amerikasta Nigeriaan. Albinona Sunny ei vain tunnu olevan kotonaan oikein missään - kunnes törmää paikalliseen taikuuteen. Ja huomaa olevansa osa sitä.
Pidin kovasti Sunnysta ja pidin myös nigerialaisen taikuuden kuvauksesta - siitä, miten nämä leopardi-ihmiset elävät, olevat ja juhlivat. Pidin muustakin; Sunnyn perhedynamiikan kuvauksesta; siitä, miten teoilla on seurauksia eivätkä kaikki aikuiset, edes opettajat, ole kilttejä, ylimaallisen viisaita ja kaiken anteeksi antavia sekä Sunnyn ystäväpossesta, jossa oli jotain kovin aitoa. Lisäksi pidin potkupallosta.
Kirjassa tulee kohta, jossa Okorafor pistää nuorisolaisensa yksin jahtaamaan pelottavaa rikollista. Olen tullut lievästi allergiseksi sille, että lasten pitää syystä tai toisesta lähteä yksin kohtaamaan pahiksia, siitäkin huolimatta (tai juuri siksi), että kyseessä on lasten- ja nuorten spefikirjallisuuden luullakseni käytetyin kuvio. Kulmakarvat koholla odottelen, millainen syy tällä kertaa esitetään sille, että aikuiset nyt vain eivät voi auttaa. Okoraforin syy tuntuu olevan luokkaa "siks kun sika sano niks" - voin myöntää, etten ollut aivan vaikuttunut, vaikka pitkin hampain myönnän, että kirjan kontekstissa kyllä toimi. Akata Witchin maailmassa aikuisilla ei selvästi ole mitään erityistä tarvetta selitellä syitään lapsille.
Vaikka kirja oli enimmäkseen mahtava tapa upottautua vallan harvoin armaassa genressäni nähtyyn kulttuuriin, en saavuttanut aivan odottamaani immersion astetta. Katsellaan sitten seuraavissa Okoraforeissa, miltä tuntuvat.
Mutta nyt luin nuorille suunnatun Akata Witchin e-kirjana. Siinä nuori Sunny on palannut perheensä kanssa Amerikasta Nigeriaan. Albinona Sunny ei vain tunnu olevan kotonaan oikein missään - kunnes törmää paikalliseen taikuuteen. Ja huomaa olevansa osa sitä.
Pidin kovasti Sunnysta ja pidin myös nigerialaisen taikuuden kuvauksesta - siitä, miten nämä leopardi-ihmiset elävät, olevat ja juhlivat. Pidin muustakin; Sunnyn perhedynamiikan kuvauksesta; siitä, miten teoilla on seurauksia eivätkä kaikki aikuiset, edes opettajat, ole kilttejä, ylimaallisen viisaita ja kaiken anteeksi antavia sekä Sunnyn ystäväpossesta, jossa oli jotain kovin aitoa. Lisäksi pidin potkupallosta.
Kirjassa tulee kohta, jossa Okorafor pistää nuorisolaisensa yksin jahtaamaan pelottavaa rikollista. Olen tullut lievästi allergiseksi sille, että lasten pitää syystä tai toisesta lähteä yksin kohtaamaan pahiksia, siitäkin huolimatta (tai juuri siksi), että kyseessä on lasten- ja nuorten spefikirjallisuuden luullakseni käytetyin kuvio. Kulmakarvat koholla odottelen, millainen syy tällä kertaa esitetään sille, että aikuiset nyt vain eivät voi auttaa. Okoraforin syy tuntuu olevan luokkaa "siks kun sika sano niks" - voin myöntää, etten ollut aivan vaikuttunut, vaikka pitkin hampain myönnän, että kirjan kontekstissa kyllä toimi. Akata Witchin maailmassa aikuisilla ei selvästi ole mitään erityistä tarvetta selitellä syitään lapsille.
Vaikka kirja oli enimmäkseen mahtava tapa upottautua vallan harvoin armaassa genressäni nähtyyn kulttuuriin, en saavuttanut aivan odottamaani immersion astetta. Katsellaan sitten seuraavissa Okoraforeissa, miltä tuntuvat.
3 comments:
Mulla on just kirjastossa yksi hänen kirjansa varauksessa (holdilla tosin, kun on liikaa varauksia tällä hetkellä), mutta se on aikuisille tarkoitettu. Afrikkalainen scifi kuulostaa jotensakin jännältä ajatukselta.
Tuntosarvet värähtelevät täälläkin, afrikkalaista kirjallisuutta olen lukenut niin vähän että tämä voisi olla hyvä tapa kiinnostua siitä lisää. Ehkä. Pitääpå tutkia asiaa.
(ps. hankin kohta älykkyyspuhelimen! Audible, täältä tullaan!)
Omppu, hitto vie, miksen ole tajunnut tämän varausten lukitsemisen tarjoamia hienoja mahdollisuuksia? Aaargh!
Mutta joo, mullakin on varauksia ja omassa hyllyssä. Jotain erinomaisen kiehtovaa tässä on, pitää lukea lisää.
Linnea, ehdottomasti! Ja nimenomaan afrikkalaista scifiä, siinä on jotain aika siistiä. Että ei vain nykyhetken tai menneisyyden kuvausta, vaan katse tulevaan vain.
Hienoa! Onnea älykkyyspuhelimesta!!
Post a Comment