Patrick Nessin The Crane Wife alkaa hienosti - olin koukussa ensimmäisestä kappaleesta. Harvoin kukaan yhdistää erilaisia tunnelmia näin kauniisti.
George herää eräänä yönä ja löytää takapihaltaan kurjen, jonka pelastaa. Ja hieman myöhemmin käy niin, että Georgen elämään kävelee Kumiko. Seuraa vaikeita hetkiä ja kauniita hetkiä, sillä vaikka George ja Kumiko rakastuvat, etenkin lempeä George kokee rakkauden Kumikoon ajoittain vaikeaksi. Samalla Georgen tytär Amanda kokee elämisen ylipäänsä vaikeaksi.
Olen pitänyt kaikesta (lukemastani) Nessin tuotannosta valtavasti, eikä The Crane Wife ole millään muotoa poikkeus. Ness osaa olla [tässä Liina hapuilee sanoja] sekä miltei eteerinen että hyvin --- maallinen, kehollinen; ja tämä kombinaatio toimii minusta hienosti. Ja kaikkeen kudotaan japanilainen kansantaru (tai no, voihan olla, että Ness on keksinyt tarinansa itse, en minä tiedä enkä välitä.)
Osa jännitteestä ja tehosta menetetään loppua kohti; ehkä siksi, että lukijallekin on selvää, ettei teos voi loppua kuin yhdellä tavalla. (Mutta millaisella yhdellä tavalla? Käy ilmi, että siihen yhteenkin sisältyy loputtomasti variaatioita, ja vaikka Ness käyttää todellisuuden epäselvää luonnetta osin tehokeinona, lukija osaa itsekin nähdä edessään ne lukemattomat polut, joilla yhteen lopputulokseen voitaisiin päätyä.)
Yhteenvetona sanoisin, että tämä ei ollut aivan yhtä maaginen lukukokemus kuin A Monster Calls, mutta ei se mitään, sillä ihan jokaisen kirjan ei tarvitse raastaa sydäntä rikki. Hieno kirja siitä huolimatta.
George herää eräänä yönä ja löytää takapihaltaan kurjen, jonka pelastaa. Ja hieman myöhemmin käy niin, että Georgen elämään kävelee Kumiko. Seuraa vaikeita hetkiä ja kauniita hetkiä, sillä vaikka George ja Kumiko rakastuvat, etenkin lempeä George kokee rakkauden Kumikoon ajoittain vaikeaksi. Samalla Georgen tytär Amanda kokee elämisen ylipäänsä vaikeaksi.
Olen pitänyt kaikesta (lukemastani) Nessin tuotannosta valtavasti, eikä The Crane Wife ole millään muotoa poikkeus. Ness osaa olla [tässä Liina hapuilee sanoja] sekä miltei eteerinen että hyvin --- maallinen, kehollinen; ja tämä kombinaatio toimii minusta hienosti. Ja kaikkeen kudotaan japanilainen kansantaru (tai no, voihan olla, että Ness on keksinyt tarinansa itse, en minä tiedä enkä välitä.)
Osa jännitteestä ja tehosta menetetään loppua kohti; ehkä siksi, että lukijallekin on selvää, ettei teos voi loppua kuin yhdellä tavalla. (Mutta millaisella yhdellä tavalla? Käy ilmi, että siihen yhteenkin sisältyy loputtomasti variaatioita, ja vaikka Ness käyttää todellisuuden epäselvää luonnetta osin tehokeinona, lukija osaa itsekin nähdä edessään ne lukemattomat polut, joilla yhteen lopputulokseen voitaisiin päätyä.)
Yhteenvetona sanoisin, että tämä ei ollut aivan yhtä maaginen lukukokemus kuin A Monster Calls, mutta ei se mitään, sillä ihan jokaisen kirjan ei tarvitse raastaa sydäntä rikki. Hieno kirja siitä huolimatta.
4 comments:
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Crane_Wife
Ahaa.
Ja sitten minä kihersin yksinäni töissä tälle kommenttiketjulle. Et valehdellut, kun sanoit vastaavasi KAIKKIIN kommentteihin.
(en voinut kirjoittaa näitä kommentteja työkoneelta, joten tallensin ne muistini lokeroihin ja puran vasta kotona)
Joskus hitaammin, joskus nopeammin :D
Post a Comment