Walter Jon Williamsin The Fourth Wall liittyy löyhästi This Is Not a Game -teokseen.
Päähenkilönä - meinasin kirjoittaa määhenkilönä, sekin olisi ollut osuva termi - on Sean Makin, hieman epäonnistunut näyttelijä, jota onnistaa isosti. Hän saa pääroolin Dagmar Shawn leffaprojektista. Sitten ympärillä alkaa tulla ruumiita.
Kirjassa oli joitakin tosi onnistuneita puolia. Ensinnäkin Sean Makin on mainio päähenkilö, käsittämättömän itsekeskeinen torvi. Hänestä on vaikea pitää, mutta voi miten virkistävää on lukea teosta, jonka päähenkilöstä ihan aidosti on vaikea pitää. Williams onnistuu tekemään Seanista kuitenkin hyvin uskottavan - ei hän ole paha, heikko vain, ja taitava valehtelemaan itselleen.
Toisaalta kuvauksena leffateollisuudesta kirja on tosi tyly. Hautaisin kaikki haaveet näyttelijänurasta tässä vaiheessa, jos minulla olisi sellaisia yhtään.
Kolmanneksi kirjan kuvaus augmented reality -teknologiasta on ihan hirveän masentava, ja sellaisena varmasti täydellisesti toteen osoittautuva. Viimeistä huutoa olevia AR-laseja käytetään ensisijaisesti - tietenkin - mainontaan.
Pääjuoni oli sen sijaan minusta hivenen, no, tylsä. Vaikka jengiä kuolee kuin kärpäsiä, heistä ei jaksa kiinnostua. Eikä paljon muistakaan kirjan juonikuvioista. Vaikutusta voi toki olla silläkin, että luin kirjaa kännykältä milloin muistin - mutta parhaat opukset kestävät tämänkin.
Fiilis on siis vähän outo - kirjassa on hurjasti hyvää, mutta myös hurjasti heikompia pätkiä, jotka eivät oikein jaksa kantaa juonta. Eikä juonessa edes olisi kauheasti kannettavaa. Voi sentään.
Päähenkilönä - meinasin kirjoittaa määhenkilönä, sekin olisi ollut osuva termi - on Sean Makin, hieman epäonnistunut näyttelijä, jota onnistaa isosti. Hän saa pääroolin Dagmar Shawn leffaprojektista. Sitten ympärillä alkaa tulla ruumiita.
Kirjassa oli joitakin tosi onnistuneita puolia. Ensinnäkin Sean Makin on mainio päähenkilö, käsittämättömän itsekeskeinen torvi. Hänestä on vaikea pitää, mutta voi miten virkistävää on lukea teosta, jonka päähenkilöstä ihan aidosti on vaikea pitää. Williams onnistuu tekemään Seanista kuitenkin hyvin uskottavan - ei hän ole paha, heikko vain, ja taitava valehtelemaan itselleen.
Toisaalta kuvauksena leffateollisuudesta kirja on tosi tyly. Hautaisin kaikki haaveet näyttelijänurasta tässä vaiheessa, jos minulla olisi sellaisia yhtään.
Kolmanneksi kirjan kuvaus augmented reality -teknologiasta on ihan hirveän masentava, ja sellaisena varmasti täydellisesti toteen osoittautuva. Viimeistä huutoa olevia AR-laseja käytetään ensisijaisesti - tietenkin - mainontaan.
Pääjuoni oli sen sijaan minusta hivenen, no, tylsä. Vaikka jengiä kuolee kuin kärpäsiä, heistä ei jaksa kiinnostua. Eikä paljon muistakaan kirjan juonikuvioista. Vaikutusta voi toki olla silläkin, että luin kirjaa kännykältä milloin muistin - mutta parhaat opukset kestävät tämänkin.
Fiilis on siis vähän outo - kirjassa on hurjasti hyvää, mutta myös hurjasti heikompia pätkiä, jotka eivät oikein jaksa kantaa juonta. Eikä juonessa edes olisi kauheasti kannettavaa. Voi sentään.
2 comments:
Tuli heti mieleen, että tämä kirja voisi kiinnostaa siippaa. Ja ehkä itseäkin. Itsekeskeiset torvet päähenkilöinä ovat hämmentäviä, ärsyttäviä ja silti heistä tahtoo lukea. Siis jos toteutus on onnistunut.
Ihailen kyllä sitä, että pystyt lukemaan myös puhelimen näytöltä. Tosin oman puhelimeni näyttö sopii nykyään tuskin edes tekstarien lukemiseen, joten osin olen kateellinen siitä että sinulla on näyttö josta saisi selvää.
No tässä osin oli ja osin ei ollut onnistunut. Päähenkilö oli hyvä, mutta juoni sitten ei niin hyvä. Lukekaa itse ja kertokaa, mitä olitte mieltä :D
Mullehan siis puhelimessa ykkösvaatimus nykyään on, että siltä voi lukea ja kuunnella kirjaa. Lisäksi on kiva, mutta ei välttämätöntä, jos sillä voi soittaa puhelunkin.
Post a Comment