Ian McDonaldin Everness-sarjan toista osaa (Be My Enemy) kuunnellessani olen miettinyt lähinnä seuraavaa:
Miten todennäköistä on, että rinnakkaismaailmoissa, joissa esimerkiksi teknologinen kehitys on villisti erilaista (esim. yhdessä ei ole lainkaan öljyä), geneettiset linjat ovat kuitenkin menneet siten, että millä tahansa ajanhetkellä rinnakkaismaailmoista A ja B on todennäköistä (mahdollisesta nyt puhumattakaan) löytää rinnakkaiset versiot yhdestä ja samasta ihmisestä?
Tällöin universumeiden kehitys monella osin olisi epädeterminististä, mutta ihmisten geneettisten linjojen kehitys, mitä, predestinoitua ja ympäristöstä riippumatonta?
Ellei kyse ole sitten siitä, että loputtomista rinnakkaismaailmojen varianteista on mahdollista löytää sellaiset, joissa teknologinen kehitys on mennyt aivan eri raiteilla, mutta geneettiset linjat noudatelleet samaa rataa. Mikä ehkä on koko sarjan takana oleva argumentti - mutta suspension of disbelief -koneistoni taisi nyt mennä kuitenkin vähän rikki. Kräts, se sanoi, kun näistä lukuisista maailmoista kymmenkunta on valikoitunut sakkiin, jossa on villiä teknologista divergenssiä JA doppelgangerit kaikista keskeisistä tyypeistä.
Ajattelenko tämän nyt jotenkin todella väärin? Ja eivätkö rinnakkaiset, erilaisin teknologisin historioin varustetut rinnakkaisuudet muka ole tarpeeksi siistejä ilman doppelgangereita? Mitä?
(Niinpä niin, nuori nero Everett Singh kohtaa rinnakkaisversionsa Everett M. Singhin, joka ei ole nero.)
Muutoin kirja osin hieman yllättää. Everett ja Everness matkustavat kiellettyyn eeykköseen, jossa odottaa karmiva salaisuus. Ja sehän oikeasti on aika karmiva, vaikka syystä tai E1:ssä seikkailut jäivät omalla kohdallani vähän laimeiksi.
Tämän osan kohdalla minua vaivasi Raijan esiin nostama päähenkilön ihmepoikamaisuus siinä määrin, että lopettaisin justiinsa tähän - ellen olisi jo innoissani ostanut seuraavaakin osaa äänikirjana.
Huoh.
Miten todennäköistä on, että rinnakkaismaailmoissa, joissa esimerkiksi teknologinen kehitys on villisti erilaista (esim. yhdessä ei ole lainkaan öljyä), geneettiset linjat ovat kuitenkin menneet siten, että millä tahansa ajanhetkellä rinnakkaismaailmoista A ja B on todennäköistä (mahdollisesta nyt puhumattakaan) löytää rinnakkaiset versiot yhdestä ja samasta ihmisestä?
Tällöin universumeiden kehitys monella osin olisi epädeterminististä, mutta ihmisten geneettisten linjojen kehitys, mitä, predestinoitua ja ympäristöstä riippumatonta?
Ellei kyse ole sitten siitä, että loputtomista rinnakkaismaailmojen varianteista on mahdollista löytää sellaiset, joissa teknologinen kehitys on mennyt aivan eri raiteilla, mutta geneettiset linjat noudatelleet samaa rataa. Mikä ehkä on koko sarjan takana oleva argumentti - mutta suspension of disbelief -koneistoni taisi nyt mennä kuitenkin vähän rikki. Kräts, se sanoi, kun näistä lukuisista maailmoista kymmenkunta on valikoitunut sakkiin, jossa on villiä teknologista divergenssiä JA doppelgangerit kaikista keskeisistä tyypeistä.
Ajattelenko tämän nyt jotenkin todella väärin? Ja eivätkö rinnakkaiset, erilaisin teknologisin historioin varustetut rinnakkaisuudet muka ole tarpeeksi siistejä ilman doppelgangereita? Mitä?
(Niinpä niin, nuori nero Everett Singh kohtaa rinnakkaisversionsa Everett M. Singhin, joka ei ole nero.)
Muutoin kirja osin hieman yllättää. Everett ja Everness matkustavat kiellettyyn eeykköseen, jossa odottaa karmiva salaisuus. Ja sehän oikeasti on aika karmiva, vaikka syystä tai E1:ssä seikkailut jäivät omalla kohdallani vähän laimeiksi.
Tämän osan kohdalla minua vaivasi Raijan esiin nostama päähenkilön ihmepoikamaisuus siinä määrin, että lopettaisin justiinsa tähän - ellen olisi jo innoissani ostanut seuraavaakin osaa äänikirjana.
Huoh.
No comments:
Post a Comment