Jukka Parkkisen Suvi Kinos -sarja päättyy käsittääkseni tähän Suvi Kinos ja elämän eväät -opukseen, jos kohta jonkinlainen lisäosa on markkinoille tuutattu tämänkin jälkeen.
Mainio opus on minusta kyseessä. Olen jostain syystä lukenut Suvi Kinokseni sairaslomalla ollessani, ja sellaisessa tilanteessa kirjat ovat usein palvelleet hienosti olemalla niin hauskoja, että nauran vedet silmissä. Tässä viimeisessä osassa myös itkin vedet silmissä: Jukka Parkkinen, jos luet tätä, en ole tyytyväinen lopun käänteisiin, en alkuunkaan.
Kirjassa Suvi kasvaa teini-ikäiseksi ja vähän isommaksikin, käy rippileirillä ja rakastuu. Parkkinen kirjoittaa kovin todentuntuisesti, tuolta kai se tuntui, teininä oleminen. Tovin mietin kyllä Suvin painoasioita, joita kirja osin käsitteli. Toisaalta Parkkisen viesti oli aika inhimillinen: stressin ja itsensä nälkiinnyttämisen sijaan Suvi lähtee vaellusriparille ja lapsen pyöreys sulaa pois. Toisaalta viestin voisi ehkä lukea niinkin, että pyöreys ei ole suotava asia, mitä se usein tässä asenneilmastossa ei olekaan. Vaan ehkä voisi olla, tai ainakin olla muuta kuin katastrofi.
Vaellusrippileiri sen sijaan kuulosti niin hyvälle, että kas kun en itsekin saman tien hurauttanut tunturiin. Kunnon länsiprinsessana tosin en tykkää ajatuksesta olla ilman vesivessaa, mutta toisaalta - kuten Suvikin huomaa - kävely ratkaisee minustakin aivan kaikki ongelmat.
Jotain niin lämminhenkistä näissä Suvi Kinoksissa on, että saatan salaa vähän fanittaa Jukka Parkkista. Tai ehkä sittenkin aivan avoimesti, sillä olen lukenut myös kaikki Karhumäki-kirjat lapselleni. Hän ei tuolloin niistä paljon ymmärtänyt, mutta sen sentään tajusi, että äidillä on nyt hauskaa.
Mainio opus on minusta kyseessä. Olen jostain syystä lukenut Suvi Kinokseni sairaslomalla ollessani, ja sellaisessa tilanteessa kirjat ovat usein palvelleet hienosti olemalla niin hauskoja, että nauran vedet silmissä. Tässä viimeisessä osassa myös itkin vedet silmissä: Jukka Parkkinen, jos luet tätä, en ole tyytyväinen lopun käänteisiin, en alkuunkaan.
Kirjassa Suvi kasvaa teini-ikäiseksi ja vähän isommaksikin, käy rippileirillä ja rakastuu. Parkkinen kirjoittaa kovin todentuntuisesti, tuolta kai se tuntui, teininä oleminen. Tovin mietin kyllä Suvin painoasioita, joita kirja osin käsitteli. Toisaalta Parkkisen viesti oli aika inhimillinen: stressin ja itsensä nälkiinnyttämisen sijaan Suvi lähtee vaellusriparille ja lapsen pyöreys sulaa pois. Toisaalta viestin voisi ehkä lukea niinkin, että pyöreys ei ole suotava asia, mitä se usein tässä asenneilmastossa ei olekaan. Vaan ehkä voisi olla, tai ainakin olla muuta kuin katastrofi.
Vaellusrippileiri sen sijaan kuulosti niin hyvälle, että kas kun en itsekin saman tien hurauttanut tunturiin. Kunnon länsiprinsessana tosin en tykkää ajatuksesta olla ilman vesivessaa, mutta toisaalta - kuten Suvikin huomaa - kävely ratkaisee minustakin aivan kaikki ongelmat.
Jotain niin lämminhenkistä näissä Suvi Kinoksissa on, että saatan salaa vähän fanittaa Jukka Parkkista. Tai ehkä sittenkin aivan avoimesti, sillä olen lukenut myös kaikki Karhumäki-kirjat lapselleni. Hän ei tuolloin niistä paljon ymmärtänyt, mutta sen sentään tajusi, että äidillä on nyt hauskaa.
4 comments:
Minä fanitan Parkkista, olen aina fanittanut ja jaksan suositella hänen kirjojaan aina ja kaikkialla! Ostin Suvi Kinokset äidilleni (hänkin on fani!) lahjaksi pari vuotta sitten, ehkäpä pitäisi lainata ne joulunpyhien viihteeksi :)
No mutta! Mitäs muuta Parkkiselta kannattaa lukea - Karhumäet ovatkin aivan tuttuja ja rakastettuja?
Sulle tulee mitä mainioimmat joulunpyhät tällä menetelmällä :)
Parkkinen on kyllä mainio kirjailija, voisi ottaa nämä Suvi Kinokset uudestaan lukuun kun viimeksi teininä lukenut. Mies fanittaa niitä Osku-kirjoja.
Piti ihan tutkia, että mitkä hiton Osku-kirjat! Muistan ne nuoruudestani. Nyt huomaan ajatelleeni, että Parkkis-parkaa kiusaavat kaameat kannet. Uskaltaisikohan noita silti kokeilla.
Post a Comment