Nythän on niin, että voisi ehkä kysyä, miksi ylipäänsä luen James S. A. Corey -kollektiivin teoksia, jos ensimmäinen reaktioni uuteen kirjaan on "ei kai taas". Mutta se on sanottava, että vasta tässä neljännessä osassa, Cibola Burnissa, päästään ikään kuin asiaan. Niin, että eipäs esitetä ikäviä kysymyksiä siellä takarivissä.
Kolmannesta osasta muistamme avaimet maailmankaikkeuteen, ja sitä sentään emme muista, että joku pieni aurinkokunnan ulko-osien posse olisi ottanut ja asuttanut yhden madonreiän päässä olevan planeetan, mutta näin nyt kuitenkin kävi, ehkä sitä ei kolmososassa edes kuvattu, niin sen täytyy olla.
Ja sitten tämän madonreiän päässä olevan yhdyskunnan perään lähtee Inha Megakorporaatio
No, vaikka Cibola Burn pääsikin asiaan, ja on nähdäkseni näistä sarjan opuksista jollain tasolla parhain ja innostavin (tähän asti), on tässä sitä masentavaakin puolta. Nimittäin siirtokunnan ja Inhan Megakorporaatio
Ahem. Niin sitä vain siis, että kun ollaan vieraalla planeetalla, jossa on merkkejä vieraasta sivilisaatiosta, niin kyllä minä sen uskon, että ihmiset siellä vain keskenään tappelevat, mutta miksi James S. A. Corey -kollektiivin pitää keskittyä kuvailemaan tätä tappelua, sitä en ymmärrä. Kun olisi se planeetta. Sivilisaation jämineen.
Että vaikka tavallaan on sarjassaan toistaiseksi paras, en voi täysiä pisteitä antaa.
P. S. Holden on minusta rasittava.
Kolmannesta osasta muistamme avaimet maailmankaikkeuteen, ja sitä sentään emme muista, että joku pieni aurinkokunnan ulko-osien posse olisi ottanut ja asuttanut yhden madonreiän päässä olevan planeetan, mutta näin nyt kuitenkin kävi, ehkä sitä ei kolmososassa edes kuvattu, niin sen täytyy olla.
Ja sitten tämän madonreiän päässä olevan yhdyskunnan perään lähtee Inha Megakorporaatio
™.
Ja James Holden, tiätty.No, vaikka Cibola Burn pääsikin asiaan, ja on nähdäkseni näistä sarjan opuksista jollain tasolla parhain ja innostavin (tähän asti), on tässä sitä masentavaakin puolta. Nimittäin siirtokunnan ja Inhan Megakorporaatio
™
:n turvallisuusjohtajan, silkka natsi, tietäähän sen, välinen sota. Ja Holdenin yritys huutaa, että riita poikki ja voita väliin.Ahem. Niin sitä vain siis, että kun ollaan vieraalla planeetalla, jossa on merkkejä vieraasta sivilisaatiosta, niin kyllä minä sen uskon, että ihmiset siellä vain keskenään tappelevat, mutta miksi James S. A. Corey -kollektiivin pitää keskittyä kuvailemaan tätä tappelua, sitä en ymmärrä. Kun olisi se planeetta. Sivilisaation jämineen.
Että vaikka tavallaan on sarjassaan toistaiseksi paras, en voi täysiä pisteitä antaa.
P. S. Holden on minusta rasittava.
No comments:
Post a Comment