The Mechanical kertoo Jaxista, joka on mekaaninen tyyppi, ja ranskalaisesta markiisitar Berenicesta, joka ei ole, ja pastori Luuk Visseristä, ja maailmasta, jossa mekaanisia tyyppejä surutta hyödyntävä Hollanti on maailmanvalta ja Englannista ei puhuta sanallakaan, kuinka virkistävää, ja Hollannin vastapoolina on Atlantin toiselle puolelle paennut Ranskan hallinto, joka (kieltämättä vähän oma lehmä ojassa -henkisesti) vastustaa mekaanisten tyyppien hyväksikäyttöä, ainakin yksipuolista, vain Hollannin harjoittamaa hyväksikäyttöä. Ja kaikki tämä kunnon höyrypunk-aikakautena.
No jo oli pitkä ensimmäinen lause ja kappale. Enkä silti saanut edes kirjoittajaa mahdutetuksi mukaan: hän on Ian Tregillis. Ja The Mechanical on ensimmäinen osa oletettavasti kolmiosaista sarjaa.
Minulle The Mechanical oli konseptuaalisesti parempi kuin lukukokemuksellisesti, en tiedä, onko tuossa edes mitään järkeä, mutta näin kävi. Siinä on tosi paljon hyvää: uudenlainen maailmanjärjestys, pohdintaa vapaasta tahdosta, paljon erilaisia harmaan sävyjä ja vain hyvin vähän helppoja ratkaisuja, ja, ehkä tärkeimpänä, kutimoiva kersantti.
Valitettavasti (lukuunottamatta niitä kohtia, joissa fiittasi neulova kersantti, ja ne kohdat eivät prosentuaalisesti paljon tekstiä rasita) itse lukemisen prosessi ei jotenkin sujunut. Laskin kirjan käsistäni lähinnä helpottuneena siitä, että se vihdoin loppui.
Jatko-osaan mennessä pitää käydä itsensä kanssa tiukka keskustelu siitä, oliko konseptuaalinen niin hyvää, että se peittoaa lukukokemuksellisen raskauden. Se on nyt jo selvää, että jos jatko-osassa ei esiinny kersantteja neuletöidensä kanssa, tapahtuu kamalia.
No jo oli pitkä ensimmäinen lause ja kappale. Enkä silti saanut edes kirjoittajaa mahdutetuksi mukaan: hän on Ian Tregillis. Ja The Mechanical on ensimmäinen osa oletettavasti kolmiosaista sarjaa.
Minulle The Mechanical oli konseptuaalisesti parempi kuin lukukokemuksellisesti, en tiedä, onko tuossa edes mitään järkeä, mutta näin kävi. Siinä on tosi paljon hyvää: uudenlainen maailmanjärjestys, pohdintaa vapaasta tahdosta, paljon erilaisia harmaan sävyjä ja vain hyvin vähän helppoja ratkaisuja, ja, ehkä tärkeimpänä, kutimoiva kersantti.
Valitettavasti (lukuunottamatta niitä kohtia, joissa fiittasi neulova kersantti, ja ne kohdat eivät prosentuaalisesti paljon tekstiä rasita) itse lukemisen prosessi ei jotenkin sujunut. Laskin kirjan käsistäni lähinnä helpottuneena siitä, että se vihdoin loppui.
Jatko-osaan mennessä pitää käydä itsensä kanssa tiukka keskustelu siitä, oliko konseptuaalinen niin hyvää, että se peittoaa lukukokemuksellisen raskauden. Se on nyt jo selvää, että jos jatko-osassa ei esiinny kersantteja neuletöidensä kanssa, tapahtuu kamalia.
2 comments:
Rehellisesti sanottuna itseäni ei tämä kiinnosta vaikka Milkweed Triptych-trilogia (viimeinen osa vielä lukematta) kiinnostikin. Itse lueskelin höyrypunkkia joskus ysärillä (ainakin Difference Engine tuli luettua) ja se ei genrenä hirveästi houkuta. Lukujonossakin pullistelee ainakin miljuuna muuta kirjaa!
No joo, maailma on täynnä hyviä kirjoja, joten ehkä kannattaa saman tien karsia jonosta ne, jotka eivät kiinnosta!
Post a Comment