Olen kirjoittanut tämän postauksen kahdeksan kertaa. Vaikeaa on. Sain nimittäin joululahjaksi hartaudella odottamani James L. Cambiasin A Darkling Sean.
Alunperin rakastuin kirjan kanteen, ja nimeen, ja jos sillä tasolla lähestyy kirjaa, voi pettyä. Sillä katsokaa nyt tuota kantta! Siinä ollaan pinnan alla kuulkaa, Ukko-nimisen planeetan Ilmattareksi ristityllä kuulla! On alieneita ja kaikkea!
Ja Cambiasin kirja on mainio seikkailutyyppinen, vaikka, kuten sanottua, kun kirjaa lähestyy tällä tasolla, se harvoin pystyy lunastamaan ihan niitä odotuksia, joita on ehtinyt päässään maalailla. Edes seikkailun osalta.
Tarkalleen ottaen kirjassa on useita muukalaisia: Ilmattaren natiiveja, ja Shalinan asukkaita, joilla on vähän enemmän lihasta kuin ihmisillä. Shalinan asukkaat, sholenit, ovat sitä mieltä että natiiveja ei sörkitä, mutta ihmiset haluaisivat ihan vain vähän tutkia, tiedättehän.
Ongelmani opuksen kanssa alkavat tässä. Sholenit ovat jollain tasolla tosi uskottavia, ja heidän näkemyksensä alieneiden sörkinnästä on osin perusteltu. Ihmiset ovat kategorisesti sitä vastaan, missä kohdassa eräs lukija tippui kärryiltä. Cambiasin ihmiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että kolonialismi on kuuminta hottia ja uusi musta. He kieltäytyvät keskustelemasta sholenien kanssa millään tasolla.
Ehkä teoksen on tarkoitus herättää lukijansa pohtimaan sitä, mikä on ensikohtaamisen ja kolonialismin välinen ero ja missä määrin on ok mennä sörkkimään "ihan vaan opetusmielessä", mutta en ole varma, olenko lopultakaan aivan samaa mieltä siitä, mihin kirja päätyi. Tai melko varmasti en olisi, ellei puolestaan ilmattaren yhteiskunta olisi kiintoisa ja toisaalta aivan kykenevä tahtomaan, mitä itse tahtoo.
Kirjan loppu siis päätyi synteesiin, joka oli minullekin jokseenkin tyydyttävä. Siitä, että Cambiasin ihmiset olivat kategorisesti ärsyttäviä mulkkuja, jotka eivät kykene tarkastelemaan oman positionsa oikeutusta lainkaan, en päässyt oikein yli, mutta ehkä ei tarvitsekaan. Odotan silti ihan kiinnostuneena jatkoa, jota ihan ilmeisesti on tulossa.
Alunperin rakastuin kirjan kanteen, ja nimeen, ja jos sillä tasolla lähestyy kirjaa, voi pettyä. Sillä katsokaa nyt tuota kantta! Siinä ollaan pinnan alla kuulkaa, Ukko-nimisen planeetan Ilmattareksi ristityllä kuulla! On alieneita ja kaikkea!
Ja Cambiasin kirja on mainio seikkailutyyppinen, vaikka, kuten sanottua, kun kirjaa lähestyy tällä tasolla, se harvoin pystyy lunastamaan ihan niitä odotuksia, joita on ehtinyt päässään maalailla. Edes seikkailun osalta.
Tarkalleen ottaen kirjassa on useita muukalaisia: Ilmattaren natiiveja, ja Shalinan asukkaita, joilla on vähän enemmän lihasta kuin ihmisillä. Shalinan asukkaat, sholenit, ovat sitä mieltä että natiiveja ei sörkitä, mutta ihmiset haluaisivat ihan vain vähän tutkia, tiedättehän.
Ongelmani opuksen kanssa alkavat tässä. Sholenit ovat jollain tasolla tosi uskottavia, ja heidän näkemyksensä alieneiden sörkinnästä on osin perusteltu. Ihmiset ovat kategorisesti sitä vastaan, missä kohdassa eräs lukija tippui kärryiltä. Cambiasin ihmiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että kolonialismi on kuuminta hottia ja uusi musta. He kieltäytyvät keskustelemasta sholenien kanssa millään tasolla.
Ehkä teoksen on tarkoitus herättää lukijansa pohtimaan sitä, mikä on ensikohtaamisen ja kolonialismin välinen ero ja missä määrin on ok mennä sörkkimään "ihan vaan opetusmielessä", mutta en ole varma, olenko lopultakaan aivan samaa mieltä siitä, mihin kirja päätyi. Tai melko varmasti en olisi, ellei puolestaan ilmattaren yhteiskunta olisi kiintoisa ja toisaalta aivan kykenevä tahtomaan, mitä itse tahtoo.
Kirjan loppu siis päätyi synteesiin, joka oli minullekin jokseenkin tyydyttävä. Siitä, että Cambiasin ihmiset olivat kategorisesti ärsyttäviä mulkkuja, jotka eivät kykene tarkastelemaan oman positionsa oikeutusta lainkaan, en päässyt oikein yli, mutta ehkä ei tarvitsekaan. Odotan silti ihan kiinnostuneena jatkoa, jota ihan ilmeisesti on tulossa.
No comments:
Post a Comment