Syksystäni puuttui jotain, ja se jotain oli viimeinen osa Maggie Stiefvaterin The Raven Cycle -sarjaa.
Vieroitusoireisiini lainasin Stiefvaterin vanhempaa tuotantoa.
Ensin luin Lamentin, jonka kuvittelin olevan jonkun sortin standalone, mutta ei kai se olekaan. Ehkä. Siinä teini-ikäinen Deirdre tapaa Luken, ja sitten on kaikenlaista monimutkaistusta ja keijujen kuningatar, joka on tietenkin ihan kamala.
Lament oli ihan mainio, mutta ei aivan tarjonnut sitä, mitä hain. Se oli kuitenkin aika jees välipala.
Sitten tartuin Shiveriin. Shiverissä tietenkin teini-ikäinen Grace tapaa Samin, joka on myös susi. Ja koska kirja on kerrottu Samin näkökulmasta, myös Sam tapaa Gracen, joka ei ole ikinä susi. Ja sitten on kaikenlaista monimutkaistusta.
Stiefvaterin ihmissusitulkinta on aika hauska, mutta Shiver käynnistyy vähän hitaanlaisesti. Alusta olisi voinut höylätä hyvinkin satakunta sivua pois, ja lukija olisi päässyt kärryille ihan kivasti silti.
Voi, Blue Sargent, tule äkkiä takaisin, ei ole Deirdrestä tai Gracesta sinulle kilpailijaksi.
Vieroitusoireisiini lainasin Stiefvaterin vanhempaa tuotantoa.
Ensin luin Lamentin, jonka kuvittelin olevan jonkun sortin standalone, mutta ei kai se olekaan. Ehkä. Siinä teini-ikäinen Deirdre tapaa Luken, ja sitten on kaikenlaista monimutkaistusta ja keijujen kuningatar, joka on tietenkin ihan kamala.
Lament oli ihan mainio, mutta ei aivan tarjonnut sitä, mitä hain. Se oli kuitenkin aika jees välipala.
Sitten tartuin Shiveriin. Shiverissä tietenkin teini-ikäinen Grace tapaa Samin, joka on myös susi. Ja koska kirja on kerrottu Samin näkökulmasta, myös Sam tapaa Gracen, joka ei ole ikinä susi. Ja sitten on kaikenlaista monimutkaistusta.
Stiefvaterin ihmissusitulkinta on aika hauska, mutta Shiver käynnistyy vähän hitaanlaisesti. Alusta olisi voinut höylätä hyvinkin satakunta sivua pois, ja lukija olisi päässyt kärryille ihan kivasti silti.
Voi, Blue Sargent, tule äkkiä takaisin, ei ole Deirdrestä tai Gracesta sinulle kilpailijaksi.
No comments:
Post a Comment