Alihovimestari Minorin jälkeen Mary Rickertin The Memory Garden oli ihana.
Kirja oli jotenkin kuin hieman vanha ja villiintynyt puutarha. Viileä ja varjoisa ja lämmin ja hauska, eikä luovu salaisuuksistaan ihan heti. Niin kovasti mua, että jos joku olisi vielä kutimoinut opuksessa, olisin pakannut kutimeni ja muuttanut teokseen sisään. (Tällaisella just mun -kirjallisuudella on tietenkin se varjopuoli, ettei se välttämättä haasta. The Memory Garden saattaa kyllä haastaakin.)
Nan on vanha nainen, jolla on nuori tytär, Bay. Nan ja Bay asuvat keskellä metsää, vanhassa talossa, jonka ympärillä on puutarha. Lähikaupungin jengi vakaasti uskoo, että Nan on noita. Bay ei tiedä, mitä uskoa.
Sitten tapahtuu asioita, joiden seurauksena Nan kutsuu paikalle pari vanhaa ystäväänsä ... kannettuaan kammottavaa syyllisyyttä vuosia ja taas vuosia. Paikalle tulee kutsumattomiakin vieraita, ja syödään lähes taianomainen illallinen, ja lukijaa naurattaa ja itkettää vuoron perään.
Jos nyt teeman etsisi, ehkä se olisi anteeksianto - mutta vaikka kirja ehkä näyttää kertovan vanhoista naisista, se kertoo myös Bayn nuoruuden kipuiluista kovin tarkkanäköisesti.
Itse asiassa, nyt kun asiaa tarkemmin mietin, tää oli niin hyvä kirja, että pitää ostaa itsellekin. (Lyhytkin vielä, kumminkin mietitte.)
Kirja oli jotenkin kuin hieman vanha ja villiintynyt puutarha. Viileä ja varjoisa ja lämmin ja hauska, eikä luovu salaisuuksistaan ihan heti. Niin kovasti mua, että jos joku olisi vielä kutimoinut opuksessa, olisin pakannut kutimeni ja muuttanut teokseen sisään. (Tällaisella just mun -kirjallisuudella on tietenkin se varjopuoli, ettei se välttämättä haasta. The Memory Garden saattaa kyllä haastaakin.)
Nan on vanha nainen, jolla on nuori tytär, Bay. Nan ja Bay asuvat keskellä metsää, vanhassa talossa, jonka ympärillä on puutarha. Lähikaupungin jengi vakaasti uskoo, että Nan on noita. Bay ei tiedä, mitä uskoa.
Sitten tapahtuu asioita, joiden seurauksena Nan kutsuu paikalle pari vanhaa ystäväänsä ... kannettuaan kammottavaa syyllisyyttä vuosia ja taas vuosia. Paikalle tulee kutsumattomiakin vieraita, ja syödään lähes taianomainen illallinen, ja lukijaa naurattaa ja itkettää vuoron perään.
Jos nyt teeman etsisi, ehkä se olisi anteeksianto - mutta vaikka kirja ehkä näyttää kertovan vanhoista naisista, se kertoo myös Bayn nuoruuden kipuiluista kovin tarkkanäköisesti.
Itse asiassa, nyt kun asiaa tarkemmin mietin, tää oli niin hyvä kirja, että pitää ostaa itsellekin. (Lyhytkin vielä, kumminkin mietitte.)
No comments:
Post a Comment