Green

Epäröin hieman tarttuessani Jay Laken Greeniin, sillä aiempi lukemani Lake jäi mieleen lähinnä ajoittaisen inhottavuutensa vuoksi.

Äänikirjana kuuntelemani Green ei kuitenkaan ollut yhtään inhottava. Se kertoo nuoren tytön, Greenin tarinan - orjuudesta, oman tien löytämisestä ja eri vaiheista erään kaupungin tuhossa ja pelastuksessa. Green on paikoin rasittava, paikoin viehättävä päähenkilö, ja tarina veti.

Okei, tarina veti enimmäkseen. Etenkin alkupuoliskolla jännite oli oikein toimiva ja Greenin tilanteesta kuunteli ihan ilokseen. Liekö kirja ollut kuitenkin vähän turhan pitkä, sillä loppupuolella homma alkoi luhistua oman painonsa alle. Hienosta lukijasta huolimatta en oikein jaksanut keskittyä.

Yksi juttu vielä: Lake kirjoittaa hyvin vahvasti seksuaalista proosaa ajoittain. Jotenkin kirjan seksikohtaukset onnistuvat kuitenkin vaikuttamaan ikävästi tirkistelyltä (vaikkeivät ne sinänsä missään vaiheessa nouse kirjassa pääasiaksi, mikä sentään on hyvä.)

In the Mouth of the Whale

Seuraa subjektiivinen lukukokemus, jota toivottavasti kukaan ei erehdy luulemaan objektiiviseksi kirja-arvioksi.

In the Mouth of the Whale oli kolmas tai neljäs hampaat irvessä Paul McAuleylta lukemani teos. Jossain kirjan loppupuolella tajusin sen olevan myös epämääräisesti yhteydessä johonkin niistä aiemmista. Ehkä moneen johonkin, en muista enkä halua muistella.

En osaa tarkemmin eritellä, miksi aivoni kieltäytyvät tarttumasta McAuleyn tekstiin. Satunnaisesti kun sain aivoni harjoittamaan luetunymmärtämistä kirjan sivuja mekaanisesti käännellessäni, epäilin syyksi, että

1. En jaksa lukea avaruusalusten sisä- ja ulkotilojen geometriasta ja kappaleiden liikkeestä niissä
2. En onnistu pätkääkään kiinnostumaan yhdestäkään kirjan hahmosta.

Voi olla, että siinä välissä oli jotain muutakin, kuten juoni, josta meinasin antaa jonkinlaisen juoniselostuksen teille, rakkaat ystävät ja kylänhenkilöt, mutta olen sen jo unohtanut. Siihen liittyi kuitenkin kappaleiden liikettä avaruudessa ja virtuaalisissa tiloissa ja orjuutta ja sen sellaista.

En tiedä, kelle suosittelisin tätä. Ehkä heille, joiden aivot eivät hyljeksi McAuleyn tekstiä. En tosin tiedä, miten sen selvittää muuten kuin kokeilemalla. McAuley näyttää hirveän sympaattiselta, erehdyin näkemään hänen kuvansa Internetissä, joten nyt minun on tietenkin sanottava, ettei kokeilemalla mitään menetä (paitsi tunteja elämästään), ettei sympaattiselle herra McAuleylle tule paha mieli.

Kannesta on sanottava, että lapseni piti siitä kauheasti, hän tökki aurinkoa ja sanoi "auinno". Hyvällä tiellä olet, kulta pieni, kun tunnistat auringon avaruudessakin kuvattuna!