The Fifth Season

Poikkeuksellisesti otin ja luin uusimman N. K. Jemisinin saman tien, enkä sitten joskus vasta. The Fifth Season kertoo maailmasta, jossa maa on epävakaa ... ja jonka asukkaat ovat tottuneet siihen, että välillä taivaalta tulee tuhkaa ja tulikiveä.

Vaan nyt sitä on tulossa enemmän ja pidempään kuin kukaan aavistaakaan. Maailma on loppumassa. Miksi? Sen voi lukea The Fifth Seasonista.

Maa on vihamielinen, mutta ihmisillä on keinonsa: osalla ihmisistä on taito pitää maa rauhallisena. Vaikka kaiken voiman voisi kuvitella olevan heillä, näiden orogeenien asema on silti monimutkainen: he saavat tavallaan kaiken, mutta joutuvat myös antamaan kaiken. Olemaan enemmän systeemin orjia kuin sen herroja. Tavalliset ihmiset pelkäävät ja usein myös tappavat kohtaamiaan orogeeneja.

Damaya on yksi heistä, ja hänet viedään kotoaan koulutettavaksi. Essun on toinen, joka kohtaa raskaan todellisuuden: aviomies on murhannut yhteisen lapsen, jonka taidot ovat paljastuneet. Syenite puolestaan joutuu suorittamaan tehtävää, jota vihaa (vaikka matkalla, jolle Syenite lähetetään, ei lopulta ole paljon tekemistä vihan kanssa.)

Kirja oli hieno kokemus, se oli surumielinen ja surullinen - mutta vaikka maailma on loppumassa, lopussa on jotain väkevää.

The Fifth Season oli sekä rakenteeltaan että kerronnaltaan jotenkin hyvin tunnistettavasti Jemisiniä - mutta ei se ole huono asia ollenkaan. Jemisin on mainio kertoja.

The Last Policeman / Countdown City / World of Trouble

Jos - hypoteettisesti - planeettamme olisi tuhoutumassa kohtapuoliin asteroidi-iskun takia, ja tietäisimme siitä, mitä tekisimme?

Ja ehkä hieman vähemmän epäolennaisesti, kannattaisiko murhia selvitellä?

The Last Policeman kysyy justiinsa tätä. On poliisi, aika nuori ja varsin kirkasotsainen, ja on hieman epäselvä itsemurha - mutta miksi sotkeutua? Eihän tässä ole enää kuin joitakin höpsöjä kuukausia. Mutta Hank sotkeutuu silti, sillä lopulta kai miksi ei.

Ben H. Wintersin yhteiskunta ei jakaudu katastrofin edessä saalistajiin ja uhreihin. Yhteiskunta hoippuu vielä eteenpäin, osa on luistanut kaikista velvoitteistaan ja lähtenyt kekkeröimään, osa tehnyt itsemurhan.

Seuraava osa, Countdown City kertoo, kuinka Hank etsii kadonnutta - ja siitä, miten yhteiskunta pikkuhiljaa ropisee ympäriltä. Asteroidin iskupaikka on selvillä, ja kuin nykytapahtumia kauhistuttavasti ennakoiden pakolaisvirtaan suhtaudutaan lievästi sanottuna nuivasti Amerikan itärannikolla.

Viimeisessä osassa, World of Troublessa Hank etsii siskoaan. Sisar on vakuuttunut siitä, että kaikki on yhtä suurta salaliittoa.

Winters kirjoittaa surumielisesti, rauhallisesti ja tuskallisesti. Hankin maailmassa on yhä onnea, on uskallusta rakastaa ja uskollisia koiria. On ihmisiä, jotka auttavat toisiaan, mutta myös ihmisiä, jotka ottavat toisilta.

Tykkäsin koko sarjasta aivan hurjasti, vaikka se paikoin särki sydämeni. Ehkä kokonaisuutena vahvin teos oli ensimmäinen, mutta Winters on hyvä kirjoittaja eikä sorru kikkailuihin jatko-osissakaan.

Engine Summer

John Crowleyn Engine Summer on paitsi mainio kirja, myös esimerkki siitä, että menetän kaiken malttini kirjaston uutuusluettelon edessä. Kas! Kirja! Minä Liina! Liina varata kirja! Liina paukuttaa rintaa kuin Tarzan!

Crowley on käsittääkseni genressään arvostettu kirjailija, ja tämä varhaisehkon kauden Engine Summer on päätynyt vallan SF Masterworks -sarjaan, kai se jotain kertoo. Kirja on postapokalyptinen (ja koska se on julkaistu alunperin samana vuonna kuin minä, oli hauska nähdä, miltä postapokalyptisyys olisi tuossa hetkessä näyttänyt.) Kirja kertoo nuoren miehen tarinan - melko kirjaimellisesti, nuorukainen kertoo tarinaansa jollekulle kuulijalle.

Kirjaa oli mielenkiintoista lukea. Välillä hankalaakin: Crowley on vienyt henkilöidensä kielen ja kulttuurin kuvitteelliseen suuntaan ja lukija jää miettimään, mikä kirjassa on tuttua mutta ikään kuin rikkinäisen puhelimen läpi kuvailtuna ja mikä puolestaan puhdasta scifiä. (Esimerkiksi kirjan nimi viittaa tietenkin intiaanikesään, mikä kirjan alkupuoliskolla selväksi tullee.)

Loppuratkaisu oli minusta oikeastaan ahdistavan puolella. Kirja on joka tapauksessa hyvä ja mieleenpainuva, eikä loppukaan ole vailla tiettyä toivoa ja vapautta.

Bar None

Kirjaston uutuusluettelon ilmestyminen kahdesti kuussa on ehdottomasti olennaisimpia kuukausirytmiini kuuluvia tapauksia. Menen tolaltani, jos se on päivän tunteja myöhässä. Sanomattakin varmaan on selvää, että jos kuun loppu tai puoliväli osuvat viikonvaihteelle ja uutusluettelon päivittyminen sen vuoksi saattaa viivästyä kolmekin päivää, järsin pöytää. Kun uutuusluettelo sitten vihdoin ilmestyy, tutkin sieltä yleensä englanninkielisen fiktion ja englanninkielisen lastenkirjallisuuden (joskus kelpo genrekirjallisuus menee ya-puolelle) sekä - nykyään - aikuisten äänikirjat, ja joskus jotain muutakin.

Joulun alla kaivoin uutuusluettelosta täysin sattumalta Tim Lebbonin kirjan Bar None, jonka piti olla jännittävä tarina maailmanlopusta ja hyvästä oluesta, tai jotain sellaista. No ... okei.

Bar None oli minusta melkoisen yhdentekevä. Siinä kertoja maailmanlopun jälkeen kertoo elelystään pienen ryhmän kanssa kartanossa, jonka viini- ja olutvarastot valitettavasti ovat hupenemassa, muistellen välillä mennyttä elämää ja tietenkin niitä oluita. Sitten on kummallinen juonenpätkä, joka tekee kertomuksesta road tripin. Kirja ei kuitenkaan onnistunut koskettamaan juuri millään tasolla, paitsi ehkä intohimoisella suhtautumisellaan olueen. Mutta - ja tämä on tärkeää - se oli tosi ohut.

Norse Code

Hei murukkeet. Olen käyttänyt loman hyödykseni lukemalla kirjoja*; koska lomasta on kaksi viikkoa eli 33,3% vielä jäljellä, tulen bloggaamaan jo tähän mennessä luetuista kirjoista jonnekin tammikuuhun 2012** asti.

Ei siis auta jaaritella. Tai auttaapas. Joku ruoja on nimittäin perustanut Kallion kirjaston taakse baarin (tahi kahvilan, mutta kyse on kuitenkin Kalliosta) nimeltä Sivukirjasto. Onko tämä plagiaattien plagiaatti mistään kotoisin? Onko siellä edes kirjahyllyä? En jaksanut itse käydä testaamassa kun terassin kumpikin puoli (ie. kaksi pöytää kadulla molemmilla puolella kulmausta) olivat auringossa ja täynnä, ja meillä oli koira mukana. Mutta jos joku tietää, saa kertoa.
 
Toukokuussa kesäloman alkupuolella luin reissussa Kindlellä myös Greg Van Eekhoutin kirjan Norse Code, jonka ostin primääristi siksi, että siinä fiittaa Loki, tuo koiramme*** mukaan nimetty norjalainen jumalhahmo, ja sekundääristi, koska Locus sitä muistaakseni viime vuodelta suositteli. Eikä suositellut ihan turhaan, NC on ihan reipas ja mukaansatempaava kuvaus Ragnarökistä.

Ragnarökin koittaessa jumalat kasaavat armeijaa; näistä etunenässä Hermod, joka kirjassa on (muistaakseni) Thorin poika. Thorin pojalla menee melko huonosti loppuaan lähestyvässä maailmassa; sitten hän tapaa valkyria Mistin, joka haluaa pelastaa kuolleen sisarensa Helheimista (eli sieltä, minne kuolleet viedään.) Hermod ja Mist yhdistävät voimansa a. pelastaakseen kuolleita sukulaisia ja b. estääkseen maailmanlopun - mutta kun ennustus Ragnarökistä on tuhansia vuosia vanha ja tuppaa toteutumaan, vaikka miten sitä yrittäisi estää, hankalaa on.

Minä pidin kovasti NC:stä, se tarjosi pari varsin ilahduttavaa kohtausta ja muutenkin reipasta menoa. Jään odottamaan Van Eekhoutin seuraavia edesottamuksia mielenkiinnolla.


* Riippumatossa. 
** Kirjoja on siis Sivukirjastojonossa 14.
*** Luulitte varmaan, että tämä on taas uusi tekosyy ujuttaa koiran kuva Sivukirjastoon, vaan väärässä olitte. En jaksa, kun on niin kuumakin.