Riemastuttavinta hetkeen: Seeker ja Seeker

Toverini Valeäiti sosiaalisen median kautta ihmetteli uusimmasta postauksestani, että etkö sä Liina Ivalo Sivukirjasto ollut jo lukenut Seekerin, etkö muka, olitpas...

...ja nyt kun katsoin niin toden totta. Tai siis luin kerran, mutta bloggasin kahdesti. Sentään mielipide pysyi jotakuinkin samana bloggausten välillä, ettei tarvitse aivokapasiteetin aivan kokonaan hapertuneen.

Seuraava bloggaus ilmestyy kun olen lakannut nauramasta itselleni.

Mutta sattuu sitä paremmissakin piireissä, että laps kirveen nielee, kuten äitini lohdullisesti sanoisi.

Kenen kirjasuosituksia seuraan

Tein hiljattain periaatepäätöksen, joka ehkä jonkinasteisessa banaaliudessaan on kaikista sen verran vitsikäs, että ajattelin jakaa sen kanssanne. Päätin nimittäin, että jos en halua lukea jotain kirjaa, en lue sitä, vaikka Locus Magazine tai muu arvovaltainen lähde (lista tahi palkintoraati) miten suosittelisi.

Naurakaa te vain, mutta täten tässä blogissa sanotaan jäähyväiset mm. Greg Eganin ja Paul McAuleyn kirjoille, joista edelliset ovat oikein hyviä, mutta kauhean uuvuttavia, ja jälkimmäiset vain eivät minun kirjojani, vaikka miten muuta toivoisin.

Tämä ei varsinaisesti kuitenkaan selitä, miksi juuri äsken menin katsomaan, joko Locus Magazinen lista viime vuoden hyvistä kirjoista on julki, ja jos ei ole, miksikä ei ole, ja missäs helvetissä noiden toimitus sijaitsee ja eikö kello siellä vielä muka ole helmikuu. (Eihän se ole sitä tosin täälläkään, nyt kun tarkemmin ajattelen.)

-

Lähetyksessämme kerromme vielä, että olin tänään elämäni ensimmäistä kertaa lukupiirissä. Se oli hieno kokemus! Puhuin tosin taukoamatta, joten en voi olla aivan varma siitä, oliko kokemus kenestäkään muusta hieno. Toisaalta on ihanaa puhua kirjoista ihmisten kanssa, jotka vispaavat innoissaan käsiään saadakseen suunvuoron. Tai siis jotka eivät naura, kun minä vispaan.

Kyllä kirjallisuus vain on ihanaa!

Messut messuttu

Kirjamessut taitavat tältä vuodelta olla osaltani tässä, vaikka hauskaa piisasikin.

Olimme Siinan kanssa paikalla eilen kahden maissa ja vältimme ammattimaiseen tyyliin kaikenlaisen ohjelman. Ensin kiertelimme messualueella ja teimme täsmähankintoja, millä haluan sanoa, että ostin kaksi Asterixia ja olin itseeni erinomaisen tyytyväinen (kunnes muistin, että tänäkään vuonna minulla ei ole henkilökohtaista kantajaa.)

Sitten piipahdimme hyvän mielen viinimessuilla (hyvän mielen siksi, että meiltä kysyttiin paperit, ai että oli hieno hetki, niille järjestysihmisille on varmaan käsketty kysyä joka viidenneltä, mutta hyvä mieli tuli silti) ja nautimme hieman skumppaa, jonka ansiosta loppumessut olivat vielä hauskemmat. Kirjapuolella löytyi muitakin kanssabloggaajia! Spekulaatiot Hesarin esikoiskirjalistasta pyörivät kiihkeinä. Aiempina vuosina en toki moiselle listalle olisi korviani lotkauttanut, mutta nyt oli tämä Kukkia Birgitalle, joka (kuten tänä aamuna selvisi) ei päässyt mukaan. Tässä nyt viimeistään nähtiin, että maailmassa on virhe.

Ainoa näkemäni varsinainen ohjelmanumero oli tässä:

Siinä siis viehättävä Jenni Linturi on haastateltavana uudesta kirjastaan Malmi, 1917. Voin tässä heti tunnustaa, että ennen näitä kirjamessuja ei mielessäkään olisi käynyt lukea jotain maamme sotiin liittyvää teosta, mutta nyt lienee pakko. Haastattelija ei ylisanoja säästellyt, ja tänään ilmestynyt Hesarinkin juttu oli mitä positiivisin. Kirjailija Linturi antoi itsestään oikein sympaattisen ja fiksun kuvan lavalla. Lopullisesti homman päätti kuitenkin mahtava herrasmies, joka Teoksen pisteellä ilmoitti allekirjoittaneelle (ja muutamalle muulle), että Linturi kyllä voittaa uutuuskirjallaan Finlandian - edellinen oli niin kova. Kuulitte sen ensinnä täältä, tyypit.

Sitten join hieman lisää kuohuviiniä hyvässä seurassa ja tulin kotiin nukkumaan. Loppu.

Häpeämätöntä kirjamessumainontaa

Kirjamessut ovat tulossa ja minä olen menossa.

Myönnän tässä ensialkuun, että postauksen vastineeksi olen menossa messuille ilmaiseksi.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa havaitsen, että kirjamessut eivät ole vain tilaisuus roikkua skumppabaarissa ja hamstrata kirjoja itselleen ja lapselle - siellä on myös jonkinlaista ohjelmaa. Who knew?

Tämä ohjelma-asia on minusta osin jännittävä ja osin epäkiinnostava havainto. Toisaalta iso osa ohjelmasta vaikutti oikeasti kiinnostavalta, etenkin Tiedetori, jossa voisi luultavasti istua kuin tatti koko messujen ajan ja olla valintaansa tyytyväinen. Toisaalta taas kirjailijoiden henkilöt ovat minusta hyvin harvoin mielenkiintoisia. Itse asiassa usein tuntuu ihan hyvältä ratkaisulta antaa kirjojen puhua puolestaan.

Ajattelin suunnata paikalle perjantaina. Tärkein ohjelmanumeroni on roikkua kirjailija Tiuraniemen seurassa ja vaatia omistuskirjoitus hänen teokseensa Kukkia Birgitalle. Kirjailija Tiuraniemi ei ole osana virallista messuohjelmaa, joten pidän itseäni etuoikeutettuna.

Tämän lisäksi voisin käydä kuuntelemassa seuraavia:

11:30 Antti Nylén (ei kyllä tapahdu, ellen muista siirtää kampaaja-aikaa, joka on tässä kohtalokkaasti päällä. Te voitte ajatella, että prioriteettini eivät ole kunnossa, mutta ette toisaalta ole nähneet kuontaloanikaan.)
12:00 Johanna Sinisalon uutuuskirja. Noin muutoin ajattelen, että kirja kyllä piisaa tässäkin, mutta saatatte muistaa, että fanitan Anu Silfverbergiä? No hän on tässä haastattelijana.
(Kyllä se kampaaja-aika nyt pitää siirtää.)
13:00 alkaa dystopiakeskustelu jossain nuorten nurkkauksessa. Jos laitan jotain nuorekasta ylleni, tuskin kukaan huomaa minua. Kaikki tuijottavat Matti Vanhasta miettien, miksi hän on puhumassa dystopioista.
15:00 alkaen loppupäivän voisikin viettää tiukasti Tiedetorilla.

No, saahan sitä ihminen kuvitella. Luultavasti roikun koko perjantain skumppabaarissa turisemassa aina, kun en tuhlaa omaisuuttani (ja kiitos yhteistalouden, myös herra Sivukirjaston omaisuutta) kirjoihin. Onneksi se kuulostaa oikein hyvältä ajatukselta myös.

Lauantaina menisin kuuntelemaan Taina Kinnusta klo 13:00 Vahvat yksin, heikot sylityksin -kirjasta, joka vaikuttaa kiinnostavalta. Enkä kyllä sitten muuta, mikä on onni, koska lauantaina en ajatellut mennä paikalle ollenkaan. Sunnuntaikin on vielä epävarma, mutta jos menen, saatan vilkaista Siilon kirjoittanutta Hugh Howeyta klo 12:00. Etenkin, jos saan Siilon luettua sitä ennen. Tuskin saan, kun en ole vielä edes aloittanut.

Lukumaratonin järjestelyistä

Ystävät ja kylänhenkilöt, olen viime aikoina seurannut ihastuneena kanssabloggaaien järjestämiä vuorokauden mittaisia lukumaratoneja (otan esimerkiksi suloisen Liisan, jonka maraton kuulostaa minusta aivan silkalta haavekuvalta, mutta uudet ylivaltiaamme planeetta Googlelta löytävät kyllä muitakin esimerkkejä käden käänteessä).

Haaveilen lukumaratonista itsekin, jos kohta on todettava, ettei taaperon vanhemmuus välttämättä jätä aikaa 24 tunnin lukuputkelle.

Haaveillessani aloin kuitenkin pohtia sitä, miten lukumaraton pitäisi järjestää niin, että se optimaalisimmin kunnioittaisi Feidippides-piruparan urotekoa.

Jaloin juostava maratonhan on nimittäin tietenkin 42 kilometriä. Ei 24 tuntia, vaikka onhan niitä sellaisia ultrajuoksijoitakin, jotka harrastavat kaikkea hassua.

Pitäisikö siis lukumaratonin olla 42 tuntia?

Ei, sillä tästä päästään toiseen ongelmaan. Maratonissa juostaan matkaa ja mitataan aikaa. Lukumaratonissa luetaan aikaa ja mitataan luettuja kirjoja. Vaikuttaa takaperoiselta.

Ilmeinen ratkaisu on määritellä luettavien kirjojen määrä. 42 kirjaa ei ole aivan pieni määrä yhdelle istumalle, joten voisi ajatella, että lukumaratonissa luettavien opusten sigma on esimerkiksi 4,2. Ei kuulosta mahdottomalta, eikä maratonkaan ole tasakilometrejä, joten sen kun vain lopettaa kun viidennestä kirjasta on luettu viidennes.

Tietenkin luettavan määrää voisi lähteä säätämään hienovaraisemminkin. Esimerkiksi parhaillaan lukemani John Irvingin teos Ystäväni Owen Meany on Keltaisen kirjaston pokkaripainoksena 11 cm leveä ja siinä on 667 sivua.

Koska tiedämme, että 11 cm = 0,11 m, voimme laskea, että kirjassa on metrejä yhteensä 73,37. Tästä saadaan edelleen (triviaalisti, siinäpä sana, jota olen aina halunnut käyttää), että 42,195 kilometrin mittaisen maratonin suorittamiseen vaaditaan 575 Ystäväni Owen Meanyn paksuista nidettä. Se tietenkin kuulostaa hieman paljolta, mutta kukapa väittääkään, että maratonin tulisi olla helppoa.

Muistakaa urheilujuomat!*

* Tarkemmin ajateltuani en mitenkään ehdi osallistua tähän ennen kuin lapsi on muuttanut pois kotoa, mutta voin kyllä hurrata teille!

Sivukirjasto muurahaispesän kimpussa

Minäkin haluan! Minäkin haluan! Kirjabloggaajien kuohuttavin juttu tällä hetkellä on Antti Bergin juttu kirjabloggaajista kustantamojen uusimpina bestiksinä.

Asiaa osin sivusta seurailleena monen kollegan reaktio vaikuttaa hieman defensiiviseltä. Anteeksi vain kollegani. Minusta se on hieman erikoista. Juttuhan on nimittäin aivan hyvä.

Ensinnäkään uskoni ihmisiin, jotka ottavat vastaan ilmaista tavaraa mutta pysyvät silti riippumattomina ei ole luja. Voisi sanoa, että rinnastan heidät jonkinlaisiin urbaaneihin legendoihin. Ehkä jonkun kaveri joskus jossain. Luultavasti kuitenkaan ei.

(Itse olen kerran pyytänyt arvostelukappaleen. Postiluukusta kolahtanut kirja vaikutti selvästi lukukokemukseeni: 1) luin kirjan aikaisemmin kuin muutoin olisin lukenut, 2) bloggasin siitä välittömästi - muutenhan välissä saattaa olla kolme kuukautta ja useampi skumppalasi ja 3) postaukseni oli selvästi pidempi ja huolellisempi. Voi olla, että mikään näistä ei vaikuttanut kirjan myyntiin tuon taivaallista, mutta minun riippumattomuuteni oli kyllä mennyttä.)

Toiseksi minusta ei varsinaisesti käy kieltäminen, etteikö kirjablogeissa kiertäisi joukko samoja kirjoja. Feedlyssä, jolla nykyisin luen syötteeni, ilmiö näkyy erinomaisesti. Siellä saattaa olla kolmekin tismalleen samoin otsikoitua postausta päivässä. En tiedä, voiko tälle kukaan yksittäinen bloggaaja mitään - en tiedä sitäkään, tulisiko edes voida. Näin kuitenkin näyttäisi olevan.

Sekin on totta, että bloggaajana a) luen just mitä huvittaa ja b) väistän asiallisen kritiikin yritystäkään kuin ruttoa. Sehän kuulostaa työltä. (Usein itse asiassa pelottaa ajatellakin, että joku valitsee seuraavan kirjansa minun suositusteni perusteella. Brrrr. Ja mitä kritiikkiin tulee, Saara Cantell on kirjoittanut Ylen sivuille todella hienon kolumnin leffakritiikistä. Suosittelen aivan kaikille, jotka bloggaavat tai kirjoittavat kritiikkiä.)

Bergin artikkelissa oli siis paljon pointtia ja paljon ajattelemisen aihetta ainakin minulle, vaikken varsinaisesti olekaan yhdenkään kustantamon arvostelukappalelistalla. Skumppakesteistä nyt puhumattakaan. (Skumpalla olen täysin lahjottavissa, rakkautta vain kirjastolaitokselle.)

Eniten kyllä kiinnostaisi tietää, kiinnostaako tämä yhtään ketään, joka ei pidä kirjablogia? Anyone?

Viisi vuotta, kymmenen parasta ja yksi Tähtivaeltaja

Sivukirjaston viisivuotissynttäri oli ja meni pari päivää sitten. Viisi vuotta. Järjetöntä. Tuntuu ainakin kahdeltatoista. Ja samalla myös siltä, että haluaisin liikuttua.

Viime vuonna lupasin hobittihenkisesti jotain kivaa viisivuotissynttäreille, mutta ei mennä siihen vielä. Kävin nimittäin niin, että sain Liisalta haasteen: mitkä ovat blogiajan 10 parasta kirjaa? Hahaa, joudutte lukemaan läpi koko retrospektiivini! Nyt se sormi pois sieltä hiiren vieritysnappulalta!

Tässä siis Sivukirjastokauden kymmenen parasta, jossain järjestyksenkaltaisessa:

1. James Joyce: Odysseus - kai tämän voisi ottaa mukaan vaikka autiolle saarelle. Yhä tuntuu siltä, että tästä saisi irti vaikka mitä.
2. Kevin Kelly: What Technology Wants. Taisi muuten olla Jörn Donner, joka juuri sanoi radiossa, että ihmisen tehtävä on ollut luoda teknologia. En lähde lausetta sen tarkemmin porkkaamaan, sillä monia varmaan nypiskelee fatalistinen asenne. Silti etenkin kaikkien meidän teknologiasta innostuneiden voisi olla hyvä pohdiskella asiaa satunnaisesti hieman tarkemminkin.
3. Joan Slonczewski: A Door into Ocean. Valtameriä ja suuria ajatuksia.
4. Patrick Ness: A Monster Calls. Nessin kirja on surullinen ja nuorille suunnattu, mutta silti yksi hienoimmista teksteistä ihmisyydestä ja tunteiden moninaisuudesta, joita olen lukenut. Terveellistä luettavaa myös aikuisille. Etenkin aikuisille. Kaikille.
5. Nick Harkaway: The Gone-Away World - Harkaway tuli ja yllätti aikanaan ihan takavasemmalta. Ihastuin niin, että jalat menivät alta (kirjaan, en kirjailijaan.)
6. Cory Doctorow: Little Brother. Pikkuveljeä tarvitaan kipeästi valvomaan isoveljen edesottamuksia. 
7. Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa. Ajoittain on tervettä pohdiskella omia valintojaan. A. Silfverberg näyttää tietä, tai ainakin kovin kivikkoista kinttupolkua.
8. Karen Lord: Redemption in Indigo. Oodi äänikirjalle - epäilen yhä, että tämä saattoi toimia äänikirjana jopa alkuperäisteosta paremmin.
9. Graham Joyce: How to Make Friends with Demons. Jaksan aina hämmästyä sitä, että Joyce jatkaa kirjallista uraansa yhä. Jos minä olisin kirjoittanut How to Make Friends with Demonsin, kuolisin (itse)tyytyväisenä. 
10. Hilary Mantel: Wolf Hall. Tämä voisi olla listalla korkeammallakin, mutta ei nyt ole, koska en jaksa jumpata näitä järjestyksiä.

Ja sitten juhlahommiin. Synttäreiden kunniaksi järjestän myös pienimuotoisen arvonnan:

Kaikki kommenttiboksiin jonkinlaisen tunnistettavan puumerkin ja kirjoitusnäytteen jättäneet osallistuvat Tähtivaeltajan vuosikerran arvontaan. Pysytte sitten kärryillä genren puuhasteluista. 

Edit. Näissä on kai tapana asettaa jokin viimeinen osallistumispäivä. Sovitaan, että arvonta suoritetaan 5.5., jos yhtään osallistujaa ilmaantuu.

Jos voittajalla Tähtivaeltaja kolisee jo luukusta, Sivukirjasto tarjoaa seuraavan vuoden. Sivukirjaston riippumatto haluaa lisäksi esittää seuraavan tiedoitteen: Tähtivaeltaja on omakustanteinen palkinto, ei sponsoroitu, ja valikoitui sen vuoksi, että pidän siitä itse.

Muita sähkökirjojen lukijoita?

Ystävät ja kylänhenkilöt, VTT:n tutkija Riitta Nieminen-Sundell etsii e-kirjojen käyttäjiä haastateltavaksi. Jos olet e-kirjatyyppi, ilmianna itsesi oitis! Tiedän, että teitä on tässä maassa muitakin, ainakin kolme.

Tutkimus koskee lukemisen käytäntöjen muutoksia osana KTK:n Rytmitaloushanketta. Haastattelut tehdään heti ensi vuoden alussa. Jos kiinnostuitte, pistäkää mailia: riitta piste nieminen-sundell ät vtt piste fi.

Minä tietenkin karjuin "Pick me! Pick me!" samalla, kun kirjoitin itseni-ilmiantosähköpostia (ajatus siitä, että pidän monologia kirjoista tieteen nimissä on vastustamaton, ja kyllä, tiedän, että on tavanomaista, että haastattelija sanoo jonkin sanan johonkin väliin, ja hän saakin toki aivan vapaasti yrittää.)

En ole siis itse vielä ollut haastateltavana: omani on aikataulutettu heti tammikuun alkuun enkä kuulkaa malta odottaa.

Mistä lukuvinkkejä?

En nyt kuollaksenikaan muista, olenko jorissut tästä jo aiemmin, mutta silloin tällöin joku teistä seitsemästä lukijastani kysyy, mistä oikein kaivan ne kummalliset opukset, joihin tartun. Satunnaisesti, esimerkiksi lukiessani potkupallosta, myös toverini irl kysyvät asiasta.

Olennaisin lähde on Locus-lehden edellisvuoden suositukset: tsekkaa esim. vuoden 2011 lista. Näistä koostan sitten yhden hallitsijalistan (one list to rule them all), johon päätyvät alalistoilta kaikki, mikä kiinnostaa. Käytännössä kaikki scifi, fantasia, ya, esikoiskirjat ja novellikokoelmat. Muuta harkinnan mukaan. Sitten poistan kaikki Stephen Kingit ja Stephen Kingit lampaiden vaatteissa (ja joitakin muita lukemieni arvioiden tai aiempien kokemusten perusteella.)

Sen jälkeen otan listan käteen - tai selaimen välilehdelle - ja varaan kirjastosta kaiken, mikä varattavissa on. Varaukset tulevat tietenkin suurinpiirtein yhtäaikaa, ja kirjastovirkailija tai kirjastonhoitaja kysyy järkyttyneenä, aionko ottaa kaikki 21 kerralla. (Pidän lääkärin alustavaa diagnoosia välilevyongelmista tietyllä tavalla uskottavana.)

Lopulta päädyn tekemään excelin siitä, missä järjestyksessä kirjat luen. Tiedättehän: ne, joita ei voi uusia, koska niistä on varauksia; ne, joita ei voi uusia, koska ne on uusittu jo kolme kertaa; ne, jotka on uusittu vasta kahdesti ja niin edelleen. Niin niin, naurakaa te vain.

Kaiken tämän lisäksi saan suosituksia erilaisilta tahoilta: isäpuoleltani, äidiltäkin, tämän blogin lukijoilta ja ennen kaikkea muista kirjablogeista. Erinomainen lähde spefiin kallellaan oleville on myös Strange Horizons kirja-arvioineen. Näiden suositusten hanskaaminen on huomattavan paljon epätieteellisempi ja vähemmän lizlemon-henkinen projekti: jos suositus tulee isäpuolelta, lainaan kirjan häneltä suoraan (etenkin, jos hän on sen jo lukenut tai on muutoin antautunut realiteeteille eli sille faktalle, ettei kirja minulta ihan huomenna ole palautumassa). Muut varaan kirjastosta.

Satunnaisesti saan myös päähäni lukea esimerkiksi jonkin klassikon, mutta siitä en voi yleensä syyttää ketään muuta.

Välillä kaiken tämän kiinnostavan luettavan äärellä iskee epätoivo. Herra Sivukirjasto on pari kertaa ehdottanut, että minun olisi ehkä syytä opetella kuuntelemaan äänikirjaa samalla kun luen jotain perinteisempää opusta; minustakin alkaa tuntua siltä, että se olisi kyllä kerrassaan hyvä temppu osata.

Kirjalliset tunnustukseni

Sain tunnustuksen! Sekä Aamuvirkun yksisarvisen berliiniläistyneeltä Tessalta että Sannabananalta uudesta suosikistani, Pinon päällimmäinen -blogista. Ilahduin tietenkin kovasti. Iso kiitos ihanat!

Tunnustus väittää, että pidän substanssipitoista blogia. Ei se aina siltä tunnu, mutta olen silti kauhean otettu. Näin pitäisi nyt toimia:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa - kettu kuittaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle - en osaa. Tai siis osaan. Mutta en haluaisi aina olla vaivaamassa teitä samoja lempi-ihmisiäni, ja kyllähän te muutekin tiedätte, keitä olette - eikö niin?
3. Ilmoita heille tunnustuksesta - nyt jää siis väliin.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi - okei, mutta satunnaisiksi näitä ei voi hyvällä tahdollakaan väittää, sillä ...

... nyt puhutaan lukemisesta.

1. Kun olin pieni, minulle piti lukea uudestaan ja uudestaan Tiina tonttutytöstä. Osasin kirjan ulkoa, kuten lapset usein, ja protestoin äänekkäästi jos lukija yritti oikaista.
2. Opin lukemaan viiden vanhana. Koska olin kuulemma ollut oppimisen kynnyksellä jo useamman viikon, löivät äiti ja isä eräänä iltana viskipullosta vetoa, oppisinko tuona iltana. Opin. Tikkukirjaimista siirryin sujuvasti ja välittömästi lukemaan Vaarallista juhannusta. Yhtäkkiä maailma oli täynnä mahdollisuuksia. (Siitä, maksoiko äiti sitä viskipulloa ikinä, en tiedä mitään.)
3. Äiti kertoi myöhemmin, ettei ymmärtänyt, miksei minua 6-7 -vuotiaana valittu vuoden lainaajaksi paikkakuntamme kirjastossa. Olin aktiivisehko. 
4. Isompana autoin satunnaisesti kirjastonhoitajia identifioimaan kysyttyjä kirjoja: kerran eräs tiskille minua ennen osunut tyttö etsi jotain kirjaa jossa oli isosisko ja pikkuveli ja noitia. Minä hain hänelle hyllystä Diana Wynne Jonesin Noidan veljen. En ole vieläkään varma, oliko siistiä vai todella omituista, että tiesin, mitä kirjaa etsitään.
5. Yläasteella opettelin lukemaan englanniksi. Eddingsiä ei suomennettu tarpeeksi nopeasti.
6. Lukioiässä huomasin, etten saanut kirjoja luettua loppuun asti. Aloitin kaikenlaista, mutta lopetin vain niitä samoja David Eddingsejä. (Tämä voitaneen laskea ihan oikeaksi tunnustukseksi.) Haastoin itseni lukemaan vuoden aikana sata kirjaa loppuun; tästä on seurannut, että yhä vielä listaan vuoden aikana lukemani kirjat ja pyrin siihen sataan. Odottamaton seuraus oli, etten nykyäänkään lue enää mitään uudestaan - vaikka varmasti muutama kirja sen ansaitsisi.
7. Lukiossa kuulin myös, että pienenä lempikirjani oli ollut Tiina tonttutyttö. Oli päässyt unohtumaan. Kaivoin Tiina tonttutytön heti esille isovanhempieni lelukaapista, jossa se yhä oli (vaikka paappani vakuuttikin polttaneensa kyseisen kirjan juhlallisin menoin heti, kun olin lakannut sitä kaipaamasta.) Olin tyystin unohtanut myös noita-akka Pomperipossan! Kuinka saatoinkaan?
8. Opiskelut aloitettuani kaipasin hieman rahaa ja tekemistäkin ... fuksimatematiikka ei oikein innostanut. Niinpä marssin Tapiolan kirjastoon ja kysyin, oisko töitä. Töitä löytyi; vaikka lauantaivuorot olivat välillä raskaitakin (etenkin siksi, että ne usein osuivat perjantai-illan jälkeisiin aamuihin), muistelen yhä melko haikeasti kirjastotyön ihanuutta.

Minä ja nuori voima Nuoren Voiman Liiton kirjabloggaajatapaamisessa

Tuli kyläluutaolo. Koska samalla oli myös hengaa tyttären kanssa -olo, otin perheen nuoren voiman mukaan kirjabloggaajailtaan, jossa Nuoren Voiman Liitto esittäytyi kirjabloggaajille. Lisäksi oli sivumennen sanoen vähän pollea olo - en saa ikinä kutsuja mihinkään kustantamotapahtumiin, mutta nyt sentään tuli kutsu ihan oikean kirjallisuusasian pariin.

Nuoren Voiman Liitto on minulle tuttu lähinnä Nuori Voima -lehdestä, jota isäpuoleni silloin tällöin lehteilee. Eräs kappale on meilläkin hyllyssä, koska mun piti kerran lukea sieltä jotain, en muista enää mitä enkä lukenut kun oli kiire lukea kirjaa. Jostain syystä sekä lehti että liitto yhdistyvät päässäni myös selkeästi aikuisten kirjallisuuteen. Siis siihen kirjallisuuden lajiin, joka epätoivoisella äänensävyllä puuskahdetaan kohta parikymppiselle, joka halusi joululahjaksi glitterkantista fantasiaa. (Esimerkkilause: "Milloin sä oikeen rupeat lukemaan aikuisten kirjallisuutta?")

Koska olen lukenut Odysseuksen, olen mielestäni suorittanut aikuisten kirjallisuuden tämän elämän osalta, mutta arvatkaa mitä? Kai siinä kuitenkin oli jotain pointtia. En juuri piittaa glitterkantisesta fantasiasta enää (en tosin edes aio teeskennellä hylänneeni sitä täysin, muutoin kuitenkin löydän itseni lukemasta jotain todella tyylittömällä kannella varustettua metrossa heti juhannuksen jälkeen) ja siksipä aikuisten kirjallisuuteen keskittyvä tilaisuus tuntuikin ihan hyvältä.

Ja näkihän siellä tietenkin muitakin kirjabloggaajia! Ennen varsinaista ohjelmaa ehdin vaihtaa yllättäen kirjablogimaailmasta bongatun toverini Liisan ja Marjiksen kanssa ensifiilikset uudesta Ulysses-suomennoksesta. Näkemyksiksini tarjosin seuraavaa:

1. Hen-pronomini, just say no
2. Alaviitteet vaikuttivat oikeasti kiinnostavilta
3. Nakertavatko alaviitteet pohjan kaunokirjalliselta kokemukselta?

Varsinainen ohjelmaosio koostui runoudesta ja runoilija Pauliina Haasjoelle esitetyistä kysymyksistä. Kotimatkalla harkitsin vakavasti runouteen tutustumista, sillä runoilijan itsensä lukema esitys oli vallan maaginen. (Harkitsen yhä.)

Sen jälkeen NVL esitteli toimintaansa. Kesken toimintaesittelyn äitiyden velvollisuudet huomauttivat, että jos nyt lähdemme, emme myöhästy ihan tuntia lapsen nukkumaanmenoajasta. Kyläluuta murjotti.

Läksiäislahjaksi sain pari Nuori Voima -lehteä lisää. Pakettiin kuului myös Kritiikki-lehti viime syksyltä - sen kimppuun syöksyin ensimmäisenä, luvattiinhan kannessa sentään ruotia inhokkini Stephenie Meyerin teos. En ole vielä päässyt Meyeriin asti (jumituin hirnumaan Joan Frances Turnerin zomppiromsku Dustin arviolle) mutta selväksi kävi, että Kritiikki on hankkimisen arvoinen aviisi. Kirjoittajat tuntuvat todella tietävän, mistä kirjoittavat, ja se tekee lukemisesta eri kiehtovaa. (Tulkoon nyt mainittua, että alun kritiikkiä käsittelevässä kirjoituksessa upotaan syviin vesiin jo sivulla kolme, kun kuviin kiskotaan Emmanuel Levinasin filosofia. Myönsin itselleni irtopisteen siitä, että tiesin, kuka on Levinas, ja sata irtomiinusta siitä, etten vieläkään ole tutustunut tyypin ajatuksiin tarkemmin vaikka kymmenen vuoden ajan on ollut tarkoitus.)

33

Sain 11 kysymyksen haasteen ensin Tarinauttisen Elma Ilonalta (ja siinäpä kyllä muuten blogilla mainio nimi), sitten Booksy ei erikseen osoittanut minua sormella, ja lopulta taas onni potkaisi, kun Aamuvirkun yksisarvisen Tessa kysyi 11 kysymystä. Anteeksi, että olen hieman hidas! Syytän kaikkia muita. Ja sitäkin syytän, että kysymyksenne olivat niin haastavia.

Elma Ilona kysyi:

1. Mikä sää (tai muu luonnonilmiö) sinä olisit?
Kahden säätilan äkillinen vaihdos. Esimerkiksi ukkosmyrskystä rauhalliseen auringonlaskuun.

2. Minkä väristä vaatetta ei vaatekaapistasi löydy?
Lienenkö ikinä maininnut, että mieheni mielestä olen gootti-Liina? Montaakaan siis ei löydy, mutta ruskeat ovat lähes kategorisesti pannassa. Näytän ihan hirveältä ruskeassa.

3. Mitä sellaista haluaisit oppia, mitä et vielä osaa?
Päälläseisonnan. Oikeastaan haluaisin osata kaikkea, mitä en vielä osaa, mutta päälläseisonnasta on hyvä aloittaa. Tai olisi, jos tulisin joskus harjoitelleeksi.

4. Kerro jokin kokemasi Felix Culpa (= onnekas vahinko).
Tämäpä meni hankalaksi! Niin tai näin, olen usein pohtinut sitä hieman monimutkaista tapahtumaketjua, joka lopulta johti siihen, että tapasin herra Sivukirjaston eräänä iltana Tavastiaklubilla. Sitä pidän onnekkaana, ja kaikki sai kuitenkin alkunsa sattumasta.

5. Nimeä yhdestä kolmeen sarjakuvahahmoa, joista pidät.
Niilo Pielinen, Wolverine ja Kuolema.

6. Rakkain musiikkimuistosi?
Vaikeampi homma, sillä niitä on useita, mutta muotoillaan tämä vaikka näin: oikein hyvän keikan jälkeen iskevä endorfiinihumala (olkoonkin, että siitä toipuminen johtaa kahden viikon harmauteen.)

7. Millä kulkuneuvolla tekisit unelmalomasi? (Juna, laiva, lentokone, kuumailmapallo, jalat... muu, mikä?)
Avaruusalus - sellainen, jota eivät harmilliset fysiikan lainalaisuudet kuten valonnopeus turhaan rajoita.

8. Katso ympärillesi huoneessa, jossa olet. Jos saisit pitää vain yhden siellä olevista tavaroista, mikä se olisi?
Valokuva-albumi. Tosin joutuisin järjestelemään kuvia ensin hieman.

9. Jos tietäisit kuolevasi huomenna, mitä nauttisit viimeiseksi ateriaksi?
Hieman tilanteesta riippuen epäilen kyllä, että siitä ateriasta olisi nautinto kaukana - vaan mistäs sitä koskaan tietää. Ehkä joskus ajatus seuraavana päivänä edessä olevasta kuolemasta olisi lempeä ja rauhoittava. Haluaisin äidin tekemää italiaista pinaatti-vasikanpaistiruokaa, jonka nauttiminen muutoin alkaa tuntua huikean epätodennäköiseltä. Luulen saaneeni sitä viimeksi joskus 7-vuotiaana.

10. Onko lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?
Puoliksi täynnä, mutta äkkiäkös mä sen tyhjennän jos lisää kuohuviiniä tarjoillaan.

11. Mieleenpainuvin paikka, jossa olet lukenut kirjan? 
Kerran eräänä ikimuistoisena kesänä mökillä riippumatto oli viritetty rantakallioille kahden männyn väliin. Paikassa kohdistuivat uskomaton näköala (jos viitsi kohottaa katseensa kirjasta), auringonpaiste (jolta oli kuitenkin vähän suojassa) ja leppoisa kesätuuli. Bonuksena sisältä sai Safari-keksejä.
Hallinnon mielestä riippumatto pilasi näköalan, mutta se nimenomainen paikka tulee mieleeni, kun ajattelen lukutoukan paratiisia. Aina.


Booksy kysyi:

1. Uskottavin dystopia, johon olet sukeltanut?
Juuri tällä hetkellä lukemani Will McIntoshin Soft Apocalypse tuntuu pelottavan uskottavalta. Kuka sen sanoo, etteikö työttömyys kohta täälläkin voisi huidella kuudessakymmenessä prosentissa?

2. Kummallisin vieras planeetta, jolla olet vieraillut?
Satunnaisesti paikasta toiseen liikkuva Hypsis.

3. Seksikkäin tapaamasi alien?
Aito ja alkuperäinen alien vie jalat alta joka kerta. Emme ole kohdanneet IRL, mutta ... tuota ... voin elää sen kanssa.

4. Paras aikamatkustustarina ikinä?
Kage Bakerin Company-sarja on PARAS! Säästelen osaa kirjoista hädissäni yhä.

5. Hienoin robotti?
Hiljentyneeseen siirtokuntaan matkaavan retkueen robo Bishop, joka taistelee urheasti möpöjä vastaan, on varastanut sydämeni. Tällä hetkellä iltasatukirjana luettavan Linnunradan käsikirjan Marvin on aika mainio myös, ei sille mitään voi.

6. Mihin vuoteen matkustaisit jos lainaisin aikakonettani?
Älä lainaa! Kiusaus yrittää muuttaa menneisyyttä olisi liian suuri. Eikä siitä varmasti seuraisi mitään hyvää. (Mutta jos siinä olisi sellainen asetus, että tulevaisuuteen ja sitten takaisin ... kokeilisin ensin vuotta 2112 ja sitten miettisin, palautanko heti vai tutkinko lisää.)

7. Millä planeetalla haluaisit asua?
Tätä piti miettiä, ja sitten en voinut uskoa, että piti miettiä. Rakas ja paras on Shora, jonne itsekin haluaisin uiskentelemaan. Etenkin jos jotenkin ratkaisevat kirjallisuuden ja veden epäsopivuuden.

8. Missä spefi-yhteiskunnassa et haluaisi edes käväistä?
Kiekkomaailmassa. Pelkään ihan tosissani, että siellä näyttäisi samalta kuin Josh Kirbyn piirroksissa.

9. Jos voisit saada minkä vain mutaation, mikä se olisi?
Ooh. Lentokyky vai kyky hengittää veden alla? Valintoja, valintoja. Lentokyky, okei. Kunnes keksin, miten paketoin kaikki kaipaamani taidot saman mutaation alle.

10. Ottaisitko mieluummin trikorderin, huispausluudan vai valomiekan?
Huispausluudan - mutta vielä mieluummin ottaisin hoverboardin, se on jotenkin särmikkäämpi.

11. Kohtaisitko mieluummin vampyyrin, zombien vai ihmissuden?
Zombin kohtaaminen ei tietäisi mitään hyvää, vampyyri tikahduttaa vaaralliseen romantiikkaan ... mutta ihmissuden kohtaamisesta voisi selvitä hengissä - jos nyt ehkä jäisi tarve nuuskia samoja puskia kuin koira Sivukirjasto - joten eiköhän valinta ole selvä. Ihmissuden.


Ja Tessa kysyi:

1. Jos jostain käsittämättömästä syystä joutuisit tilanteeseen, jonka takia saisit lukea ensi vuonna vain viittä eri kirjaa (saisit lukea ne uudelleen ja uudelleen), mitkä kirjat valitsisit?
1) J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta, 2) Diana Wynne Jonesin Kootut teokset, 3) Kage Bakerin Kootut teokset, 3) antologia, joka kulkee nimellä 101 spefin helmeä, 4) Fantasy Masterworks -kokoomanide ja 5) Scott Lynchin The Gentlemen Bastards -sarjan yhteislaitos. Kirjoja 2-5 ei teknisesti ottaen ole olemassa, mutta uskon niiden ilmestymisen olevan vain ajan kysymys. Ennen sitä suostun pitkin hampain lukemaan kirjat erillisinä niteinä.

2. Minkä kielen haluaisit oppia?
Japanin, tai ehkä kiinan - fiktiivisten kielien oppiminen tuntuu resurssien hassaamiselta.

3. Kenet kuolleen kirjailijan haluaisit tavata?
En ketään. Jos kyseessä olisi a) joku merkityksellinen kirjailija, en tietäisi mitä sanoa - ja entä, jos emme pitäisikään toisistamme? Toisaalta jos kyseessä olisi b) joku merkityksetön kirjailija, miksi vaivautua?

4. Kenet elävän kirjailijan haluaisit tavata?
Vastaavasti, en ketään.

5. Kohdassa 3: Mitä kysyisit häneltä?
No, jos nyt pakko olisi, luultavasti a) "eötöwwrf?" joka suomeksi tarkoittaa suunnilleen "olen tämän kylän idiootti, voidaanko olla parhaita ystäviä ikuisesti?" ja b) "eikö kirjastolaitos olekin mahtava juttu?"

6. Kohdassa 4: Mitä kysyisit häneltä? (hah, sainpa kikkailtua itseni jo kysymykseen kuusi...)
Ks. kohta 5. (Hah, osaa täällä muutkin kikkailla.)

7. Mikä oli haaveammattisi kun päätit peruskoulun?
Lääkäri.

8. Jos sinun olisi jäätävä terveenä eläkkeelle 50 -vuotiaana (eläkkeesi olisi suomalaisen keskipalkan suuruinen eli noin 2900 e/kk), mitä tekisit ensimmäisen vuoden aikana?
Lukisin, juoksisin, lukisin ja ... silläkin uhalla, että kyllästytte, lukisin. Vihdoinkin olisi aikaa.

9. Mikä on lempieläimesi?
Lemmikkimielessä koira, villieläimistä olen aina diggaillut haikaloista.

10. Mikä oli lempiaineesi koulussa?
Väitän, ettei mulla ollut sellaista. Pärjäsin kohtuullisen hyvin kaikessa - matikka oli kivaa, koska se oli jotenkin rauhoittavan yksiselitteistä, mutten missään nimessä tanssahdellut millekään tunnille.

11. Minkä ohjeen antaisit 25-vuotiaalle itsellesi?
Stressaa vähemmän.
Ai niin, ja parin vuoden päästä ostat Kindlen, joten ota iisisti niiden pokkarialennusmyyntien kanssa.


...annoin kaikkeni, joten minusta ei juuri nyt ole näpyttelemään omia kysymyksiä. Kiitos kuitenkin näistä - vastaaminen oli älyttömän hauskaa!

Hyvää neljäsataavuotispäivää, Sivukirjasto!

Olisi varmaan ollut aikanaan runollista perustaa kirjablogi Kirjan ja ruusun päivänä, mutta kuten tunnettua, täällä pätee sanonta a day late and a dollar short. Sivukirjasto on tänään neljä vuotta vanha - ei siis neljääsataa, vaikka herra Sivukirjasto (joka tuntuu pitävän blogisynttäreitä hieman hupsuna konseptina) toisin uskookin. Ehkä hän toivoo, että vaihtaisin aihetta?

Joku nohevampi olisi tähän väliin järjestänyt jonkinlaisen hobittihenkisen synttäriarvonnan lukijoilleen, mutta tässä on nyt ollut vähän kaikkea. Lupaan järjestää sellaisen alkulukusynttärivuosina, ja sitten kun Sivukirjasto täyttää 144 vuotta.

Sen sijaan Sivukirjasto on kuin synttärilahjaksi ikään saanut Liebster-blogitunnustuksen peräti kolmelta ihanalta taholta: Raijalta Taikakirjaimista, Linnealta Kujerruksista ja Katinkalta Katinkan kirjastosta. Niisk! Kiitos valtavasti ihanat!

Haluan jakaa tunnustuksen oitis takaisin kaikille, joilta sen sain ja lisäksi Booksylle ja Marjikselle, joilta edellä mainittujen ohella bongaan ison osan lukulistani sisällöstä.

Sivukirjastossa ei muuten juhlittu eilistä Kirjan ja ruusun päivää muutoin kuin lukemalla (vastustan hieman päiviä, joina naiselle kirjan sijasta annetaan rehu) - tämänpäiväisiä synttäreitä sen sijaan on juhlistettu kirjastoreissulla, jonka tuloksena nuorelle neiti Sivukirjastolle löytyi hieman loruja äidillä luetuttavaksi.

Nyt ihan oikeesti

Suomalaisen kirjakaupan webisaitti on käsittämätön viritys. Yritin selailla sieltä alekirjoja, mutta jäin johonkin kauhistuneeseen limboon - ilmeisesti alessa on yhdentoista kirjailijan teoksia, ei kategorioita, kaikille kirjoille ei ole hintoja, tuotekuvista nyt puhumattakaan, enkä todellakaan uskalla klikata mitään, koska päädyn heti pois aleosiosta, ja pois se Suomalaisesta kirjakaupasta, että alekirjansa jotenkin merkitsisivät.

Hidaskin se on kuin mikä.

Mutta sivupalkeissa kyllä lukee ale, että kai siellä sellainen sitten on.

Edit. Melkein syytin itseäni sarkastisesti tässä kohtaa, mutta koska kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä sarkasmia, haluan tarkentaa: rakas Suomalainen kirjakauppa. Jos kukaan ei osta verkkokaupastasi mitään, vaikka lupaat alekirjoja 100% alennuksella, voit syyttää vain itseäsi.

Joulun taikaa

Iloista joulua täältä Sivukirjastosta! Olkoot joulukirjanne runsaslukuiset.

Itse olen käpertynyt sohvan nurkkaan pihistettyjen villasukkien ja kerrassaan täydellisen jouluromskun kera - vaihteeksi kyseessä ei ole spefiä edes läheltä liippaava tarina. Suosittelen muillekin.

Tunnustuksia

Sain tunnustuksen ja olen velvoitettu tunnustamaan. Kiitos ihana Tessa! Ja sitten asiaan.

1. En ihan rehellisesti pidä keskivakavaa nettiriippuvuuttani (jossa alan täristä jos mahdollisuus käydä netissä vaikka keskellä yötä poistetaan) minkään sortin ongelmana. Ellei joku tässäkin blogissa esitellyistä dystopioista toteudu ja moderni yhteiskuntarakenne romahda. Sitten se on ongelma. Mutta sitten se on ongelma teillekin - yrittäkää vain googlettaa zombintappo-ohjeita ilman sähköä.
2. Mokasin juuri superhelpot raidalliset lapaset, joissa oli käännettävä kärki - onnistuin jollain ilveellä saamaan aikaan kaksi lapasta, jotka molemmat hienosti sopivat vasempaan käteen. Onneksi pienellä vääntämisellä toinen sentään jotenkuten istuu oikeaankin käteen.
3. Jos haluaisin kätkeä puun, veisin sen metsään, ja kirja- ja lankaostokseni laitan usein kaltaistensa joukkoon siinä uskossa, että siten herra Sivukirjasto ei mitään huomaa. Ei se huomaakaan, mutta saan törsäämisestä tunnontuskia ja tunnustan viimeistään viikossa.
4. ...paitsi äänikirjojen ja e-kirjojen hankinnasta en raportoi. (Rakas, älä lue tätä kohtaa.)
5. Äitiyslomailu on hävyttömän helppoa. Vaikeinta on byrokratia, ja sitäkin saa sentään rauhassa hoitaa virka-aikaan joutumatta miettimään, millainen ruuhka missäkin virastossa lounastauolla mahtaa olla.
6. Kiinnyn materiaan. Lahjat eivät useinkaan edusta minulle hyödyllistä esineryhmän esimerkkikappaletta vaan sitä ihmistä, jolta olen lahjan saanut. Täten - vain yhden esimerkin mainitakseni - minulle tuotti suurta tuskaa luopua ylioppilaslahjaksi saamistani stereoista, koska en nähnyt niissä 10 vuotta hyvinpalvellutta, mutta valitettavasti vähintäänkin perusteellista huoltoa kaipaavaa hieman jo isokokoiseksi muuttunutta kodintekniikkaa, vaan isäpuoleni iloisen ilmeen. Vasta, kun isäpuoleni käski minun olla höpsimättä, suostuin uskomaan, ettei olohuoneeseemme täällä Sivukirjastossa tarvita kovin montaa musiikkijärjestelmää.
7. Höperryn joulusta. Olen jo ehtinyt miettiä hieman huolestuneena kohtuullisen laadukkaan joulumusiikkia sisältävän levykokoelmani tämänhetkistä sijoituspaikkaa. MISSÄ NE OVAT?
8. Olen erityisen hyvä aloittamaan liikuntaharrastuksia. Olen tähän mennessä aloittanut erilaisia liikuntaharrastuksia arviolta 46 kertaa, joista muutamia useasti. Yli kuukauden ikäisiksi harrastuksiksi ovat selvinneet body combat -hulluuteni vuosia sitten ja - pakon sanelemana - koiran kanssa kävely. Seuraavaksi aloitan (taas) juoksuharrastuksen.

Koska olen pudonnut hieman kärryiltä sen suhteen, ketkä kaikki ovat jo tunnustaneet, toivon, että ne tunnustavat, jotka haluavat.

Loppukesän status

Elokuuta on vielä pari päivää jäljellä, mutta ajattelin silti summata lyhyesti kesää: ostin aika paljon kirjoja, mutta luin vielä enemmän - minulla on melkoinen lista kirjoista, joista en ole vielä blogannut. Heinäkuussa iski neulontainto: ostin myös aika paljon lankaa (jota toki ei muuten olisikaan) ja neuloin kahdet sukat ja yhdet lapaset, joista viimeiset olivat niin monimutkaiset, että palmikkoneuleinto lopahti hetkeksi. (Mutta niistä vasta hienot tuli.)

Sen lisäksi tuotin maahamme yhden kansalaisen lisää - tai pitänee sanoa "tuotimme", sillä herra Sivukirjasto oli asiassa olennaisessa osassa (myös loppuvaiheessa, jossa erinomainen tukihenkilö oli enemmän kuin tarpeen). (Tämä voi vaikuttaa tai olla vaikuttamatta sekä luku- että bloggaustahtiin - tällä hetkellä lukemani kirjan perusteella on vaikea sanoa. Ehkä se on vain tylsä?) Minulla on nyt nähdäkseni erinomainen tekosyy hamstrata nuorelle neiti Sivukirjastolle kaikki lastenkirjat, joista ikinä olen itse pitänyt. Toistaiseksi hän tosin keskittyy kirjojen ahmimisen sijaan maitoon varsin ihailtavalla tarmolla.

Keväällä, tai ehkä alkukesästä, luin Minna Kiistalan raskausaikaa käsittelevän kirjan Minä en sitten muutu. Muistelen pitäneeni siitä - raskaus oli melkoinen kokemus kaikkineen, ja oli hauskaa lukea jonkun toisen paasausta aiheesta. Muistan myös, etten suinkaan ollut kaikesta samaa mieltä rouva Kiistalan kanssa, mutta se ei lukukokemusta ollenkaan huonontanut - tällaisen teoksen kimpussa on vain hauska peilata ajatuksia ja miettiä sitä, minkä itse on kokenut olennaiseksi.

Minä en sitten muutu oli myös nopea- ja helppolukuinen opus, jossain määrin jopa hieman blogimainen - ilman kommentoinnin tuomaa rikkautta, tietenkin - joten sitä on kohtuullisen helppo suositella kaikille ensimmäisen lapsensa odotuksesta pöllämystyneille tuleville äideille.

Jo tuolloin keväällä pidin kyllä teoksen nimeä vähän pöljänä (vannomatta paras), ja nyttemminkin epäilen, ettei äitiydessä välttämättä ole kyse vain muutoksesta vaan siitä, että itsestään löytää uutta, mutta ei se nimi kirjaakaan pahenna.

Pari satunnaista huomiota vielä: tuntuu vähän oudolta tägätä Minä en sitten muutu tietokirjoihin - miksei meillä voi olla non-fictionia vastaavaa termiä suomeksi? Lisäksi, jos nyt kukaan haluaa seurata sukkaprojektejani tai satunnaisia jupinoitani milloin mistäkin, sen voi tehdä täällä.

Cupcake

Piti kirjoittamani sarjakuvasta nimeltä Amerikan vampyyri, mutta se ei sovikaan oikein päivän teemaan, joka on Aamuvirkun yksisarvisen Tessalta saamani tunnustus - cupcake. Katsokaa nyt:

Menen aina vähän höpsöksi tällaisesta, vaikkei se ole tietenkään kovin katu-uskottavaa. Tunnustuksen luonteeseen kuuluu paljastaa lempiväri, lempiruoka ja paikka, johon haluaisi matkustaa. Vaikeita kysymyksiä:

Lempiruoka on aina vaikea asia. Ala-asteella juttu oli vielä helppoa kun testatut vaihtoehdot olivat vähissä ja sitäpaitsi kaikki tiesivät, miltä jauheliharisotto maistuu (sitä sai joskus koulussa perjantaisin) eikä tarvittu lisämääreitä - kuten kaikki tietävät, aikuisiällä määrittely menee hankalammaksi, kun pitää sanoa, että "pizza, mutta ei Koti-Pizza vaan aito italialainen pizza, paitsi krapulassa, jolloin Koti-Pizza" tai "äidin kaalikääryleet" tai "sushi, paitsi jos on sellainen olo, että mieluummin kuitenkin risotto, kuten esimerkiksi talvella kylmissään usein on, ja silloinkin itse tehty risotto koska ravintolassa hinta-laatu -suhde on ala-arvoinen". Itse asiassa kysymykseen on sen verran mahdoton vastata, että aion kaivaa hihasta jokerin. Lempiruokani on se äidin joskus lapsuudessani tekemä italialainen liha-pinaattikastike, johon tuli käsittääkseni vasikkaa ja kinkkua (tätä nykyä epäilemättä prosciuttoa) ja jota kutsuttiin mamma mia -ruoaksi koska sitä väännettiin hellan ääressä ilmeisesti koko päivä (tämä ei kuusivuotiasta minua haitannut) ja jota ei olla pöydässä noin 26 vuoteen nähty, mistä syystä kyseinen ruoka on sen verran turvallisesti myyttinen, että voin huoletta julistaa sen kaikkien aikojen parhaaksi sapuskaksi ikinä.

Lempivärini ei ole musta, vaikka herra Sivukirjasto mielellään kutsuukin minua gootti-Liinaksi. Satun vain käyttämään paljon mustaa. Harmaa on jo lähempänä - kissanturkin harmaa. Tosin sellaistakaan harvoin löytyy vaatteista. Väripilkkuina rakastan raikkaita värejä, jopa ja ehkä etenkin vaaleanpunaista.

Unelmien matkakohteita on kolme. Hawaiji, Uusi-Seelanti ja Narnia. Näiden puutteessa Lontookin kelpaisi.

Tunnustuksen laitan eteenpäin ainakin Jennille Tuntemattomiin maailmoihin ja Peikkoneidolle Uppoa hetkeen -blogiin - muillekin olisin laittanut, mutta tämä on monella jo ollutkin.

The Thousand Autumns of Jacob de Zoet ja vähän muutakin

Seuraa Sivukirjastolle harvinainen telkkarivinkki, eikä tämä nyt koske viime viikolla alkanutta Game of Thronesia (josta kyllä pidin). Yle Teema nimittäin esittää neliosaisen dokumenttisarjan Virtuaalivallankumous, josta ainakin ensimmäisen osan perusteella pidin kovasti; jos mahdollista, vielä enemmän kuin Game of Thronesista. Ensimmäinen osa pureutui netin syntyvaiheisiin, mutta ei niinkään tekniseltä vaan ideologiselta kannalta, ja sepäs vasta olikin mielenkiintoista. Löysin tietenkin itsestäni pienen, barrikadeille vapauden puolesta nousevan hippiaktivistin, jopa siinä määrin, että hieman hävettää tuutata nettiin kaikkea tuubaa epämääräisten mielipiteiden (vapaassa jakelussa etenkin Facebookissa) ja blogien muodossa samalla kun Keniassa blogosfääri toimii nyt jo kuin zombikirja Feed lähitulevaisuutta spekuloi, antaen äänen sille, mitä perinteinen media ei käsittele. Kannattaa siis katsoa - vaikka ensimmäinen osa meni jo, niin onhan meillä Yle Areena. Sinne vain klik. Ja jatkossa, kuulkaa, selviää mm. se, miten Google oikeasti tekee rahaa (no, minä toivotan myös spekulaation tervetulleeksi.)

Sitten pikainen tervehdys Tukholmasta, jossa Sivukirjaston edustajisto miinus koira piipahtivat kuuntelemassa rokkia ja tutustumassa Gamla staniksi kutsutun turistirysän nähdäkseni ainoaan vierailun arvoiseen paikkaan, SF Bokhandeliin. Oli lämmintä ja Kindle osoitti voimansa sekä laitteena että Android-applikaationa.

Ja lopuksi vielä tiedottaisin, että suhtaudun David Mitchelliin huomattavasti myötämielisemmin luettuani herran uusimman teoksen The Thousand Autumns of Jacob de Zoet.
 

TTAoJdZ kertoo Jacobista, joka Hollannin kauppakomppanian mukana päätyy 1700-luvun viime vuosina Japanin rannikolle ylläpitämään kauppasuhteita kahden valtion välillä. Asia on helpommin sanottu kuin tehty, sillä Japani on valtiona laittanut rajat kiinni tuosta noin vaan, ja homma tietysti vielä mutkistuu kun Jacob iskee silmänsä hollantilaislääkärin paikalliseen oppi...tyttäreen, Oritoon. Orito kuitenkin joutuu kyseenalaisia riittejä harjoittavan luostarin nunnapuolelle vastoin tahtoaan, ja tästä kaikesta seuraa jotain, mikä ei ole ollenkaan perinteinen seikkailu, vaan tarina joka kaikessa epäloogisuudessaan ja, samalla, jatkuvuudessaan, muistuttaa kovasti elämää ja sitä, miten asiat yleensä järjestyvät, jos nyt hyvin harvoin kuten niiden toivoisi järjestyvän.

Kirjassa oli paljon hyvää; alun jälkeen se tempaisi mukaansa, oli jotenkin aito, ja hauskakin vielä. Jos nyt jotain natkuttamista pitää löytää - ja pitäähän minun, koska en kuitenkaan rakastunut kirjaan, ja koska paremmasta tiedostani huolimatta luulen olevani looginen otus, jonka tulee perustella tunteensa (saatte nauraa) - oli se paikoin hieman raskassoutuinen. Silti, jos haluaa käyttää sanaa "kudelma", se sopii minusta jopa paremmin TTAoJdZ:iin kuin aiemmin lukemaani Pilvikartastoon - vaikutelma kudelmasta on kypsempi, vähemmän pakotettu. Suosittelen.

Steal the Dragon

Ensin pari blogiin liittyvää huomiota.

1. Löysin Bloggerin uudet template-työkalut ja rukkasin uusiksi sekä Sivukirjaston että Korianterilan. Ruokablogiin olen ihan tyytis, mikä on pöljää koska postaan sinne 85 kertaa harvemmin kuin Sivukirjastoon, johon en ... ole ihan tyytis. Mutta katsellaan nyt.
2. Löytäessäni Bloggerin uudet template-työkalut, huomasin myös, että Bloggeriinkin saa nyt staattisia sivuja. Niinpä listasin kaikki Sivukirjastoaikana luetut kirjat erilliselle sivulle tekijän mukaan aakkostettuna. Josko siitä nyt jollekulle olisi iloa. Niin, linkki löytyy tuosta ylempää, ja tästä: Sivukirjasto A-Ö.

Takaisin asiaan.

Kesälomareissulle otin mukaan mm. Patricia Briggsin kirjan Steal the Dragon, toivoen saavani hieman höperöä viihdettä. Check! Höperöä viihdettä tarjolla olikin.

Entinen orjatar, Rialla, palaa uudesta kotimaastaan maahan jossa hänet aikanaan oli orjuutettu. Riallan motiivit ovat jalot; jos kaksi maata solmivat rauhan, voi yhtenä seurauksena tästä olla orjuuden lopettaminen (kuulostaako huteralta? Niin minustakin.) Jotta tähän jaloon päämäärään päästäisiin, tulee Riallan esittää orjaa uudestaan (kuulostaako höperöltä? KYLLÄ.) Orjaa leikkiessään Rialla kohtaa sekä vanhan herransa että komean parantajahenkilön. Cue in hömppä.

No, ei tämä nyt ihan toivoton ollut, mutta ei siitä paljon mieleenkään jäänyt. Olen tykännyt Briggsin uudemmista kirjoista paljon enemmän kuin tästä kepeästä fantsusta. StD on ilmeisesti kirjoitettu 1995, ja sen kyllä huomaa - ilmeisesti höperöä viihdettäkin kirjoittava voi kehittyä, mikä iloisena uutisena kerrottakoon. Kirjan iän huomaa muuten kannesta - häkellyin melkein kuoliaaksi kun näin, missä rihmankiertämissä sankaritar kiipeilee linnanmuureilla. Uudempi kansi on paljon menevämpi - googlettakaa jos ette usko.