The Last Days of New Paris

Kotiin saapui - pyytämättä ja yllättäen - China Miévillen uutuusteos, The Last Days of New Paris.

En muistanut tilanneeni teosta. Kysyin asiasta herra Sivukirjastolta. Hän kielsi tiukasti kaiken. Krakenin jälkeen hän ei ole Miévilleen koskenut, eikä koske.

Hetken epäilin bonusisääni, mutten tohtinut kysyä. Olihan The Last Days of New Paris joka tapauksessa kirja, jonka ehdottomasti olisin saattanut tilata. Ehkä olin vain unohtanut? Tuijotin lähetyslistaa ja yritin muistella tilauspäivän tapahtumia.

Myöhemmin, kun valemuisto oli jo puoliksi rakennettu, kävi ilmi, että kaiken takana todella oli isäpuoleni, joka on kirjoista yleisesti ottaen paremmin kartalla kuin minä, enkä itsekään myönnä olevani täysi tunari.

Kiitos!

The Last Days of New Paris kertoo Pariisista, jossa surrealistiset taideteokset ovat manifestoineet keskelle kaikkea. Sissisodasta, jota Pariisin kadulla käydään natseja vastaan, ja manifestaatioita vastaan, ja demoneja vastaan. Sodasta, jota ei kai ikinä käyty, vaikka mistäs sen toisaalta tietää.

Ehkä se kertoo myös taiteesta, parhaimmillaan hämmentävästä ja unenomaisesta, pahimmillaan elottomasta ja latteasta.

Pidin uudesta Pariisista enemmän kuin Pariisista, jossa olen käynyt. Pidin unenomaisesta tunnelmasta ja siitä, miten guerillapartiot ja lihaksi tullut taide kohtasivat kaduilla. Pidin yksinäisestä päähenkilöstä. Natseista en niin välittänyt, minusta he ovat jo vähän kaluttu teema, mutta kyllä heillä tarinassa paikkansa silti oli.

Ihan ei The City and the Cityn tasolle päästy, mutta mainio pieni teos on kyseessä.

Binti

Joku kustantamo, ehkä Tor, on aloittanut sarjan pienoisromaaneja, joista Nnedi Okoraforin Binti on mainio esimerkki ja hyvä tarina ja - huomio, huomio - löytyy myös kirjastosta.

Jos nyt pitäisi sanoa, sanoisin, että Binti käsittelee lähtemisen ja juurien säilyttämisen tematiikkaa (päähenkilön ottaessa hatkat kohti yliopistoa ja stipendiaattia) ja vieraan kohtaamista.

Mutta kuulkaa, lukekaa itse, ei tässä kauan vanhene ja sillä voi saada jotain ihan mainiota itselleen. Sitä paitsi tämä on lyhyt, Siina, kuuletko?

Aseenkantajan kunnia

J. S. Meresmaan Aseenkantajan kunnia otti ja herätti kiinnostukseni, joten ostin sen Elisa Kirjasta.

Tähän väliin sellainen antimainos, että voi herran tähden miten voin vihata Elisa Kirjaa ja sen typeriä maksusysteemejä. Voisin kirjoittaa aiheesta ylioppilasaineen, ja lähestulkoon kirjoitinkin, mutta J. S. Meresmaa ei ansaitse moista kaappausta, kun kirjasta piti puhua.

Siis Aseenkantajan kunnia - joka ei vaikuta niinkään kirjalta kuin ensimmäiseltä luvulta johonkin, joka voisi paisua valtaviin mittasuhteisiin. Ja hyvä niin. Vaivuin jo uneksimaan sitä, miten sähkökirja voisi muuttaa kirjallisuutta: pois romaanimuodon pakollisuudesta! Novellin ja episodityyppisen romaanin paluu on tosiasia! Jossain, missä maksaminen on helppoa!

Erm, ihan vakavasti siis: kirjassa aseenkantaja Konno saa lenkkaria ritari Jehremiltä. Tästä epäoikeudenmukaisesta tapahtumasta kehkeytyy melkoinen soppa, kun Jehremin viholliset saavat kättä pidempää juonittelupuuhiinsa. Konnon puolestaan pitää kerätä itsensä ja itsetuntonsa palaset.

Pidin Aseenkantajan kunniasta kovasti: juoni vetää ja teksti on sujuvaa. Niin kovasti, että ostanen seuraavankin osan. Mieluummin tosin jostain muualta.

Nell Gwynne's Scarlet Spy

Hyvää uutta vuotta vaan kaikille. En juuri perusta uudesta vuodesta - koen hieman ahdistavaksi sen, miten aika yhtäkkiä muuttuu diskreetiksi ja huomenna on kaikki paremmin. Yritän kyllä jonkinlaisen Sivukirjastovuoden summauksen hoitaa, mutta parempi minä syntynee pikkuhiljaa.

Ennen joulua luin hieman lisää Kage Bakeria: Nell Gwynne's Scarlet Spy on pienoisromaani, jonka ostin kerran suunnattoman närkästyneenä siitä, että sarjan ensimmäinen osa oli tuosta noin vaan kehdattu myydä loppuun.

Kansi: J. K. Potter / Subterranean Press

NGSS kertoo Lady Beatricesta, joka kohtaa perin kiusallisia vastoinkäymisiä (tulee raiskatuksi) ja joka täten joutuu ansaitsemaan elantonsa katuja mittailemalla. Aikaa myöten hän kuitenkin pääsee Nell Gwynnen ... hmmm ... laitokseen, jossa korkeamman luokan prostituoidut eivät vain harrasta maksullista seksiä vaan myös toimivat vakoojina The Gentlemen's Speculative Societylle. Society lähettää Beatricen ja muutaman muun naisen selvittämään kummallista kaupankäyntiä maaseudulla. Kirja sisältää toisenkin, lyhyemmän tarinan Lady Beatricesta - ilmeisesti siltä varalta, että joku lukijoista kokee tulleensa puijatuksi hinta/sivumääräsuhteen vuoksi.

NGSS oli mainio pieni höyrypunktarina, mutta jälkikäteen jäi sellainen olo, että Baker on kuitenkin parhaimmillaan pidempien tekstien kimpussa. Näistä lyhyemmistä en - syystä tai toisesta - löydä sitä Bakeria, joka hohtaa muistikuvissani vähintään yhtä myyttisenä kuin lapsuuden joulut. Hmmm, voi olla, etten löydä sitä Bakeria enää koskaan mistään.

Winterfair Gifts

Lois McMaster Bujoldin lyhyt tarina Winterfair Gifts oli minusta laskettavissa kirjaksi vain, jos Shelfari löytäisi sen ihan omana teoksenaan. Löysi. Se tietenkin tarkoittaa, että äänikirjana kuuntelemastani tarinasta on sanottava muutama sana (mutta ei kovin montaa, olisi noloa kirjoittaa itse tarinaa pidempi juttu.)

WG sijoittuu Vorkosigan-universumiin Milesin häiden kiireisimpiin valmisteluihin, ja kertoo häitä edeltävästä hässäkästä erään Vorkosiganin talon tuoreen vartiomiehen kautta. Koska kirjojen hyperaktiivinen päähenkilö Miles on tässä selkeästi sivuroolissa, ei WG ole ihan niin vangitseva kuin Bujoldin Vorkosigan-romskut, ja paikoin se tuntui juonensa puolesta jopa turhan ilmeiseltä ja jotenkin ... rakennetulta, tavalla, josta en niin välittänyt. Mutta onhan se kuitenkin Bujoldin Vorkosigan-tarina, ja kehnoimmillaankin niitä vaan rakstaa.