Innostuin lukemaan Susan Cainin Hiljaiset luettuani siitä Liisan fiiliksiä.
Cain puolustaa introverttejä kunnioitettavalla tunteen palolla ja korjaa monia yleisiä ennakkokäsityksiä introversiosta. En osaa sanoa kirjasta mitään kovin objektiivista; se oli helppolukuinen ja jotenkin ... jenkki.
Mutta minulle Hiljaiset oli ihan käänteentekevä. Tuntui siltä, kuin olisin yhtäkkiä nähnyt elämäni täysin uudesta kulmasta: kaikki keikahti päälaelleen ja moni asia sai ikään kuin selityksen. Se tuntui kauhean helpottavalta. Olen aika puhelias enkä useinkaan ujo, joten päällisin puolin vaikutan luullakseni ekstrovertimmalta kuin ikinä koen olevani; tästä huolimatta koen esimerkiksi monet sosiaaliset tilanteen jossain määrin ahdistaviksi, ja mitä pakkotahtisempia ne ovat, sitä pahempia ne ovat. Yhtäkkiä ymmärsin (muun muassa), että jos sosisaalisissa tilanteissa väsyy tai joskus jopa ahdistuu, on ok ottaa itselleen palautumisaikaa ja -tilaa. Silloin homma menee helpommin.
Kävi myös ilmi, etten suinkaan ole ainoa, joka kekkereillä hiipii välillä vessaan ihan vaan vetämään henkeä.
Pikkuhiljaa maailma on asettunut uomiinsa, eikä kirjan ajattelu tietenkään enää tunnu samalla tavalla mullistavalta, mutta edelleen tuntuu siltä kuin olisin saanut yhden työkalun lisää.
 |
| Kansi: Avain / Satu Kontinen |
Cain puolustaa introverttejä kunnioitettavalla tunteen palolla ja korjaa monia yleisiä ennakkokäsityksiä introversiosta. En osaa sanoa kirjasta mitään kovin objektiivista; se oli helppolukuinen ja jotenkin ... jenkki.
Mutta minulle Hiljaiset oli ihan käänteentekevä. Tuntui siltä, kuin olisin yhtäkkiä nähnyt elämäni täysin uudesta kulmasta: kaikki keikahti päälaelleen ja moni asia sai ikään kuin selityksen. Se tuntui kauhean helpottavalta. Olen aika puhelias enkä useinkaan ujo, joten päällisin puolin vaikutan luullakseni ekstrovertimmalta kuin ikinä koen olevani; tästä huolimatta koen esimerkiksi monet sosiaaliset tilanteen jossain määrin ahdistaviksi, ja mitä pakkotahtisempia ne ovat, sitä pahempia ne ovat. Yhtäkkiä ymmärsin (muun muassa), että jos sosisaalisissa tilanteissa väsyy tai joskus jopa ahdistuu, on ok ottaa itselleen palautumisaikaa ja -tilaa. Silloin homma menee helpommin.
Kävi myös ilmi, etten suinkaan ole ainoa, joka kekkereillä hiipii välillä vessaan ihan vaan vetämään henkeä.
Pikkuhiljaa maailma on asettunut uomiinsa, eikä kirjan ajattelu tietenkään enää tunnu samalla tavalla mullistavalta, mutta edelleen tuntuu siltä kuin olisin saanut yhden työkalun lisää.
