Erewhon

Luin Erewhonin siksi, että koin jonkinlaisen hermostuman yhteiskuntasopimukseen alkusyksystä. (En nyt aio mennä siihen enää, mutta tuolloiset tuntoni kirjoitin auki tänne.)

No, sitten Sellon kirjaston blogiinkin kirjoittava Mikko vinkkasi, että Erewhonissa on teknologinen edistys kielletty. Luin sen tietenkin heti. Sitä paitsi tämä Samuel Butlerin klassikkoteos on miellyttävän lyhyt.

Lyhykäisyydessään juoni menee niin, että nuori miekkonen kompuroi Erewhoniin, jossa sairaat ovat rikollisia ja rikolliset sairaita, ja sitten hän hieman kompuroi Erewhonissa (koska ei oikein hanskaa paikallisen kulttuurin kanssa toimimista) ja sitten, paettuaan, kertoo tarinansa koska yrittää kasata retkikuntaa palaamaan paikalle.

Teos on satiiri Viktorian ajan Englannista, eikä se tietenkään aivan kaikilta osin tunnu yhtä terävältä kuin ehkä jostakusta viktoriaanisesta, mutta toisaalta se osuu välillä ihan kipeästikin ihmisyyden pöljempiin puoliin.

Lisäksi se helpotti hieman maailmantuskaani. Muuta kai kirjalta ei voi vaatiakaan.

Viides maailmanvalta

Bongasin Viktor Pelevinin teoksen Viides maailmanvalta Jonkun Toisen Blogin kommenttilaatikosta - olen tietysti lahopäisyydessäni unohtanut, minkä. Modernit vampyyrit Venäjällä + satiiri kuulosti kuitenkin niin mielenkiintoiselta kombolta, että oli pakko kokeilla.

Enkä nyt sitten tiedä. Eri genrejen hyväksikäyttö on käsittääkseni tyypillistä Peleviniä, eikä Viidennessä maailmavallassa tietenkään ollut kyse vampyyreista vaan siitä, miten fiktiivisten hirviöiden kautta voi nyky-yhteiskuntaa ja sen menoa kuvata. Pelevin viiltää erityisen terävästi kulutusyhteiskuntaa käsittelemällä glamouria ja diskurssia, modernin maailman yinia ja yangia, jossa glamourin tarkoitus on antaa ihmisille aina vain uutta tavoiteltavaa samalla, kun diskurssin avulla varmistetaan jatkuva tyytymättömyys omaan olemassaoloon*. Nyky-yhteiskunnan lähes tuskallisen synkeän kuvan ohella Pelevin kuljettaa toki eteenpäin myös kirjan kehystarinaa, jossa nuori venäläismies muuttuu vampyyriksi, tutustuu nuoreen vampyyrittareen ja ottaa paikkansa vampyyriyhteisössä - mutta kirpaisevan maailmankuvan ohella tämä tarina ei tunnu niin kiinnostavalta.

Vaikka kirja on sinänsä paikoin hauska, jotenkin Pelevinin synkeän kyyninen maailmankuva ei oikein purrut, haha, vaan pikemminkin masensi. Pelevinin käyttämien viitteiden bongailu oli sinänsä kyllä hauskaa.

Suomennos sinänsä oli mainio, mutta loppuun sijoittuva nettislangin käyttö oli jotenkin hieman vaivaannuttavaa. Voi tietysti olla, että ongelma on omani ja IRC-Gallerian iloinen nuoriso oikeasti käyttää nykyään sellaista kieltä. Mene tiedä. Niin, ja kirjan kansi on karsea.

* Tai jotain sinnepäin.