Holly Blackin (jota vähän fanitan) ja Cassandra Claren (jota en niinkään fanita) yhteistuotos The Iron Trial on vähän kuin Harry Potter, mutta...
...tietyllä kiepahduksella, joka tekee koko hommasta melkoisen tyydyttävän tavalla, johon pelkkä pastissi ei olisi ikinä yltänyt.
Silti on pakko sanoa, että ilman H. Potteria tämä Callum Huntin matkasta velhokoulun ekaluokkalaisena kertova teos ei toimisi niin hyvin kuin se lopulta toimii; siihenhän tässä tavallaan luotetaankin, luulen, että yleisö on Potterinsa tavannut alusta loppuu, lopusta alkuun ja pari kertaa sivuttainkin.
Tekstiltään opus on menevää ja sujuvalukuista nuorten fantsua. Rouva Blackin kontribuutio on selvästikin ollut ainakin hillitä rouva Claren taipumusta draamaan - niin, että teos on oikeastaan enemmän hauska kuin melodramaattinen (teini-ikäisistä päähenkilöistään huolimatta, OMG, onko tämä edes mahdollista) ja muutenkin aika kirpakka välipala. Vähän kuin ne happamat karkit, joita en saa syödä, koska ne mädättävät hampaani.
Ja jatkoakin piisaa. Saatan hyvinkin lukea.
...tietyllä kiepahduksella, joka tekee koko hommasta melkoisen tyydyttävän tavalla, johon pelkkä pastissi ei olisi ikinä yltänyt.
Silti on pakko sanoa, että ilman H. Potteria tämä Callum Huntin matkasta velhokoulun ekaluokkalaisena kertova teos ei toimisi niin hyvin kuin se lopulta toimii; siihenhän tässä tavallaan luotetaankin, luulen, että yleisö on Potterinsa tavannut alusta loppuu, lopusta alkuun ja pari kertaa sivuttainkin.
Tekstiltään opus on menevää ja sujuvalukuista nuorten fantsua. Rouva Blackin kontribuutio on selvästikin ollut ainakin hillitä rouva Claren taipumusta draamaan - niin, että teos on oikeastaan enemmän hauska kuin melodramaattinen (teini-ikäisistä päähenkilöistään huolimatta, OMG, onko tämä edes mahdollista) ja muutenkin aika kirpakka välipala. Vähän kuin ne happamat karkit, joita en saa syödä, koska ne mädättävät hampaani.
Ja jatkoakin piisaa. Saatan hyvinkin lukea.
