30/11/2009

Kindlen ensiesiintyminen

Ensimmäinen Kindlellä luettu kirja oli Sharon Shinnin Quatrain. Kansi on tässä ihan vain kuvituskuvana, sillä itse en nähnyt sitä kuin Amazonissa.

Shinnin kirjat ovat täydellinen guilty pleasure ainakin minulle - sopivasti, mutta ei liikaa, romanssia, mukavasti fantasiaa ja hieman joskus myös jotain avaruusoopperan tyylistä, vaikka sitä kyllä vähemmän. Tyypillistä on myös juoni, joka ei välttämättä liity koko maailmankaikkeuden jatkuvaan olemassaoloon - Shinn osaa myös pienemmän tarinan kertomisen.

Quatrain sisältää itse asiassa neljä tarinaa, jotka liittyvät Shinnin aikaisempien kirjojen maailmoihin. Tässäkin tarinat ovat pienimuotoisia, ihmisen elämän kokoisia, ja siksi mukavia. Niillä on usein loppu, joka on toiveikas - vaikka ei olisikaan alleviivatun onnellinen. Eikä haittaa, jos kaikki maailmat eivät ole tuttuja - niihin pääsee sisälle. Tarinoissaan Shinn käsittelee yllättävänkin usein suvaitsevaisuutta. Mutta vaikka tarinat ovat mainioita, eivät ne yllä - ehkä lyhyytensä vuoksi - ihan samalle tasolle kuin Shinnin romaanituotanto.

Kindlellä lukeminen oli ihan mukavaa. Taustavaloahan niissä ei ole, joten lukukokemus oli hyvin kirjan kaltainen hyvässä ja pahassa (pimeässä ei voi lukea Kindlelläkään...) Äärimmäisen kätevä se oli myös työmatkalukemisena - mukana kulki kevyesti kolme kirjaa (ja akun loppumisen varalta vielä pari paperista, mutta akku tuntuu kestävän ikuisuuden, pari päivää sinne tai tänne.) Hommasin Kindlelle myös kannet, jotka tekevät sähkökirjan kuskaamisesta mukavampaa kun ei tarvitse huolehtia näytön naarmuuntumisesta - toisaalta kansien kanssa ei viitsi lukea ainakaan sängyssä. Oikea kohta löytyy helposti - kun Kindlen sammuttaa kesken lukemisen, se käynnistettäessä avautuu oikeasta kohdasta. Itseäni häiritsi hieman se, ettei Kindlen kirjoissa ole sivuja aivan samassa mielessä kuin paperikirjassa. Suunnilleen-sijainti tekstissä ilmaistaan prosentteina - se toimii ihan hyvin, mutta vähän on ikävä sitä spatiaalista fiilistä jossa kirjan paksuus suhteessa luettuihin sivuihin kertoo edistymisestä.

Niin no, sitä kirjan kantta on kyllä Kindlellä lukiessa ikävä.

Robert Holdstock

Fantasiakirjailija Robert Holdstock on kuollut, kertoi Neil Gaiman blogissaan. (Alkuperäinen ilmoitus robertholdstock.com-saitilla.)

Surullinen uutinen. Holdstockin kirjat ovat tuttuja varmaan ainakin monelle minun ikäiselleni scifin ja fantasian ystävälle. (Lähikirjastossa ei yleensä ollut muuta tarjolla Tolkienin ja Le Guinin lisäksi ... ainakaan suomeksi.) Itselleni Alkumetsä jatko-osineen oli hieno ja silmiä avaava kokemus - ennen sitä en tiennyt, että fantasiakirjallisuus voi olla vaikka minkälaista - jos kohta teini-ikäisenä en ihan täysin ymmärtänytkään niiden hienouden päälle.

Uusintakierros on varmaan mahdutettava aikatauluun. Osanottoni kaikille kaipaamaan jääville.

23/11/2009

Matriarch

Lisää Karen Travissia. Matriarch jatkaa Wess'har Wars -sarjaa, josta ... en ehkä ikinä pääse eroon, vaikka välillä haluaisin. Matriarch tuntui kuitenkin pienen tauon jälkeen ihan piristävältä.

Ei minulla kuulkaa ole tästä mitään uutta sanottavaa. Traviss jatkaa samojen ihmisyyteen, ympäristöön ja vastuuseen liittyvien kysymysten pohdiskelua omalla melkoisen helppolukuisella tavallaan. Tiettyä toisteisuutta alkaa ilmetä ("...but dead, as Shan always said, was dead."), ja pakollinen "mitä edellisessä osassa tapahtui" -kertaus tuntuu yhtä hienovaraiselta ja piristävältä kuin tiiliskivi naamaan (toivoisin, että jotain jätettäisiin lukijankin vastuulle - jos olet tarpeeksi törppö aloittaaksesi sarjan neljännestä osasta, kärsi), mutta kirja oli näistä puutteista huolimatta varsin mainio. Johonkin ehkä edetäänkin. Toivottavasti vielä maapallon tuhoon asti, buahaha.

18/11/2009

Tender Morsels

Voi apua taas. Riittääkö, jos sanon, että Margo Lanaganin kirja Tender Morsels oli hyvä, paljon odotuksia parempi? Eikö?

En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa. Lanaganin novellikokoelma Black Juice oli hyvä, mutta jollain tavalla hieman synkkä - ainakin muistikuvieni mukaan. En tietenkään näköjään sanonut huhtikuussa mitään tämänkaltaistakaan.

BJ:n perusteella odotin jotain hieman kieroa. TM:n yksi päähenkilöistä, Liga, kärsii kovasti isänsä armoilla, ilman apua. Sitten tapahtuu jotain, ja Liga pääsee elämään unelmaansa - melko kirjaimellisesti. Mutta kun Ligan kaksi tytärtä kasvaa, käy ilmi, ettei unelmamaailma ole tarkoitettu loputtomiin ylläpidettäväksi.

TM on outo, muttei kiero. Viehättävä, ja tarinana paljon tasapainoisempi kuin oletin. Kirjasta jäi hyvä olo, vaikka se myös liikutti. Se oli myös paikoin melko raju - sekä alussa että lopussa. Rajuus sinänsä on ihan ok. Sitä kuitenkin hieman ihmettelin - ja nyt sisäinen sormenheiluttajani pääsi valloilleen - että paikalliskirjastojen mielestä Tender Morsels oli lastenkirja. Lastenkirja? Ehkä nuorten aikuisten, mutta ei kai nyt sentään lasten?

14/11/2009

Nights of Villjamur

Jossain välissä englanninkielisissä blogeissa kohistiin jossain määrin Mark Charan Newtonin kirjasta Nights of Villjamur. Pitihän se tietenkin lukea.

Seuraavan, inspiroituneen näkemyksen aiheesta kirjoitin jossain määrin poikkeuksellisesti heti kirjan luettuani:

Kustannusala tuntuu etsivän uutta Scott Lynchiä. Tiedoksi kustannusalalle: jatkakaa etsimistä. Mark Charan Newton ei ole uusi Scott Lynch. NoV on ihan yksinkertaisesti huono. Kirjoitustyyli - anteeksi nyt vain - imee golfpalloja puutarhaletkun läpi, ideoita on liikaa ja ne on kaikki toteutettu puolivillaisesti, hahmot ovat paperinohuita ja loppu naurettava. Kirja tylsistyttää lukijansa kyyneliin asti.

Muutamat hyvät hetket eivät paljoa pelasta. Pääkaupunkiseudun kirjastojen 50 sentin varausmaksu on lähestulkoon liikaa rahaa tästä. Teitä on varoitettu.