Tänään keskustellaan hetki musiikista. Onhan toki jokaisessa itseään kunnioittavassa kirjastossa musiikkiosasto, joten ei kai tämä nyt ole kummoinenkaan sivupolku.
Olin eilen Ratinan stadionilla katsomassa Bruce Springsteeniä ja E-Street Bandia. Niin niin, sillä keikalla jossa Hesarin mukaan yleisö oli "iältään varttuneempaa väkeä". (Ja mitäs sitä kiertelemään, kohtahan tässä ollaan jo 30.)
Springsteenistä diggailua (minun on ihan kauhean vaikea käyttää sana "fani" itsestäni missään olosuhteissa) on minusta ihan helppo perustella - äijä on tehnyt loistavaa musiikkia ja sen lisäksi on varmasti yksi maailman parhaista live-esiintyjistä - ja kyllä sitä joutuukin perustelemaan. Yleensä vastaan tulee joku törppö joka on kuullut Born in the USAsta kertsin ja kuvittelee, että biisi on patriotismin huipentuma ja esittäjä sen mukainen. Ei ole. Ja oikeus esittää Springsteen-aiheisia mielipiteitä pitäisi tällaisten lausuntojen jälkeen kieltää.
Eilinen keikka oli vakuuttava, joskaan ei aivan yhtä huimaava kuin viime kesän 3+ tuntia kestänyt. Silti, tukeva post-Springsteeniläinen masennus (termi pihistetty häpeilemättä Queen II Jane, approximately -blogista) on täksikin kesäksi hankittu. Sen kaikki komponentit (kuten tunne siitä, että tätä ei ehkä ikinä enää ole luvassa ja endorfiinikrapula) ovat voimallisesti läsnä jo heti aamutuimaan.
Tässä vielä Youtube-pätkä viime vuodelta. Nyt lähden töihin nyyhkyttämään.
(Ja tänään pitäisi vielä mennä Tavastialle kuuntelemaan jotain Gaslight Anthemia. Pffft. Arvatkaa kuinka paljon se eilisen jälkeen jaksaa kiinnostaa? Oikein arvasitte.)
No comments:
Post a Comment