17/12/2010

A Canticle for Leibowitz

Walter M. Miller juniorin A Canticle for Leibowitz on scifiklassikko, joka kertoo ydintuhon jälkeisestä maapallosta, ja ryhmästä munkkeja, jotka yrittävät säilyttää erään insinööri Leibowitzin esimerkin mukaan kirjoja ja tietämystä tuleville sukupolville.


Ensimmäisessä osassa keskiajalle taantuneen Pohjois-Amerikan mantereella nuori munkki törmää erikoiseen vanhukseen ja löytää hieman itsensä Leibowitzin tekstejä. Uuskatolinen kirkko harkitsee Leibowtzin julistamista pyhimykseksi, ja nuori munkki lähetetään pyhiinvaellukselle Uuteen Roomaan.

Toisessa osassa ollaan uuden renesanssin kynnyksellä, mutta laajentuvien valtioiden välinen politiikka muuttuu veriseksi. Kokeilumielialalla liikkellä olevat munkit Leibowitzin luostarissa tutustuvat sähkön ihmeisiin.

Kolmannessa osassa eletään kukoistavaa teollistumisen aikakautta. Teollistumisen, johon kuuluvat myös ydinaseet.

Kirjailija Miller sai inspiraationsa ilmeisesti pitkälti kokemuksistaan toisessa maailmansodassa, eikä ACfL varsinaisesti kuvaa ihmiskuntaa fiksuimmillaan. Kirja on kuitenkin hieno, ehdottomasti lukemisen arvoinen - ja sitäpaitsi iso osa siitä tapahtuu luostarissa, ja tehän tiedätte, mitä mieltä minä olen katolista kirkkoa käsittelevistä kirjoista.

2 comments:

Artsi said...

Hmm, ensimmäisenä tuli mieleen Fallout. Itselleni ei ole tullut vastaan mitään kunnon post-nuclear -teosta joka iskisi. Jos tiedät jotain erinomaisen hyviä niin paas postaten listaa.

Liina said...

Fallout the konsolipeli? :D luulen, että vaikutussuhde on toisinpäin, kun tämä ilmestyi luullakseni ennen ensimmäistäkään Fallout-peliä (tai jopa pelikonsolia, jos Wikipedian näkemys pelikonsoleiden synttärivuodesta pitää paikkansa.)

post-apokalyptinen on kieltämättä haastava genre, ja post-nuclear muuttuu usein erityisen paasaavaksi. mutta jos puhtaasti tuhon jälkeinen maailma kiinnostaa, suosittelen The Gone-Away Worldia nyt ja aina. sen parissa ainakin viihtyy :)